AJANKOHTAISTA

Helsingin NMKY on vuoden helsinkiläisseura
Linkistä Helsingin kaupungin uutiseen

Helsingin NMKY on vuoden 2015 helsinkiläisseura!
Helsingin NMKY palkittiin Helsinki-päivänä 12.6.2015 vuoden helsinkiläisseurana. Palkinnon saajan valitsee vuosittain Helsingin kaupunginhallituksen valitsema urheilupalkintotoimikunta. Palkinnonjakotilaisuudessa Helsingin NMKY:n valintaa vuoden helsinkiläisseuraksi perusteltiin seuraavasti:
" Moni lapsi ja nuori aloittaa urheilun aktiiviharrastamisen liikuntaseuroissa. Seurat tekevät arvokasta työtä, sillä seuran ammattitaitoiset valmentajat tukevat ja innostavat liikkumaan. Vuoden 2015 helsinkiläisliikuntaseura on edistänyt merkittävästi helsinkiläistä urheilukulttuuria toimimalla aktiivisesti uudenlaisten toimintamallien kehittäjänä. Helsingin NMKY:n toiminnan keskiössä ovat lapset ja nuoret. Tämän lisäksi Helsingin NMKY:ssä on toimintaa vanhemmille ikäluokille. Toimintaa toteutetaan kristillisetn arvojen pohjalta tukemalla yksilön henkistä, hengellistä ja fyysistä hyvinvointia. Kerhotoimintaa ja iltapäiväkerhotoimintaa kehitetään, lisätään ja monipuolistetaan. HNMKY tekee myös laajaa yhteistyötä liikuntaviraston ja opetusviraston kanssa muun muassa Liikkuva Koulu -hankkeessa."

Tunnelmia HNMKY:n kauden 2014 - 2015 päättäjäisistä
Kausi on päätetty jälleen koko seuran voimin lauantaina 23.5. Malmin palloiluhallilla. Päättäjäisissä oli ohjelmaa iltapäiväkerholaisille, koripalloilijoille ja taekwondoajille sekä heidän perheilleen. Päivä alkoi klo 9.00 iltapäiväkerhojen pystyttämällä temppuradalla, jossa lapset ja aikuiset pääsivät kokeilemaan donkkaamista, jonglöörausta sekä ilma-akrobatiaa jättitrampoliinilla ja volttiradalla.

Hanno Möttölän rahasto tukee nuorten osallistumista NBA Youth Camp -koripalloleirille
Lehdistötiedote 25.5.2015
Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä NBA Youth Camp -tapahtuma 5.-7.6. Malmin palloiluhallilla Helsingissä.
Hanno Möttölän rahastosta jaettavilla stipendeillä mahdollistetaan 15 nuoren maksuton osallistuminen ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävälle NBA Youth Campille. Stipendin saaneet nuoret tulevat Helsingin NMKY:n, Helsinki Human Rights 09:n ja Yökoripallon organisaatioista. Kolmipäiväiselle leirille pääsee osallistumaan 130 iältään 8-13-vuotiasta tyttöä ja poikaa.
NBA Youth Campilla keskitytään taito- ja tekniikkaharjoituksiin sekä kilpailuihin. Leirin valmentajina toimivat Helsingin NMKY:n valmentajat sekä Susijengi-legenda, ensimmäisenä suomalaisena NBA:ssa pelannut Hanno Möttölä. Möttölän mukaan NBA-leirin saaminen Suomeen on todella huippu juttu.
- ‹ uudempi
- Sivu 115 / 131
- vanhempi ›