Olet täällä

HARRASTUSMAKSUT

HINNASTO

Taekwondon ja/tai kuntonyrkkeilyn harjoitusmaksu on 35 euroa/kk kerran viikossa harjoittelevalle ja 50 euroa/kk useamman kerran viikossa harjoittelevalle. Useamman kerran viikossa harjoitteleva voi osallistua ikä huomioiden sekä kuntonyrkkeilyn ja taekwondon harjoituksiin samalla kuukausimaksulla. 

Harjoitusmaksun lisäksi maksetaan vuosittain 40 euron jäsenmaksu. Taekwondoharrastajat hankkivat myös vuosittain Suomen Taekwondoliiton lisenssin (35 euroa/kalenterivuosi). Uudet taekwondoharrastajat hankkivat lisenssin itse kokeilujakson päätyttyä. Jos kokeilujakso on aivan vuoden lopulla, voi lisenssin hankkia vasta seuraavan vuoden alusta.

Meillä käy maksuvälineenä myös Smartum-liikuntasetelit.

Uudet harrastajat tekevät ryhmävalinnan ilmoittautumisen yhteydessä. Valintaa on mahdollista muuttaa, esim. kerran viikossa harrastava voi siirtyä harrastamaan useamman kerran viikossa ja päinvastoin. Muutoksesta sovitaan aina etukäteen kamppailu-urheilun koordinaattorin (Sarianne Nordberg) kanssa ottamalla yhteyttä sähköpostitse. Muutosta ei voi tehdä takautuvasti.

Taekwondo- ja kuntonyrkkeilyryhmiin ilmoittaudutaan tästä.

ALENNUKSET HARJOITUSMAKSUIHIN

PERHEALENNUS

Perhealennus on 20% kuukausimaksusta perheen toisesta harrastajasta alkaen. Alennus koskee kaikkia HNMKY:n taekwondo- ja kuntonyrkkeilyharrastajia. Käytäntönä on, että perheen vanhin harrastaja maksaa täyden harrastusmaksun ja kaikki nuoremmat harrastajat saavat alennuksen.

Mikäli samasta perheestä osallistuu useampi harrastaja, kannattaa asiasta mainita ilmoittautumislomakkeessa niin perhealennus osataan huomioida. Perhealennuksesta voi ilmoittaa myös sähköpostitse kamppailu-urheilun koordinaattorille.

SUORA TALOUDELLINEN TUKI

Harjoitusmaksuihin on mahdollista hakea tarpeen mukaan taloudellista tukea eli hinnanalennusta. Tukihakemukset käsitellään aina luottamuksellisesti. Tuen hakemiseksi voit täyttää joko suoran taloudellisen tuen hakulomakkeen tai olla yhteydessä kamppailu-urheilun koordinaattoriin. Tukea myönnetään riippuen tuen saajien määristä yleensä maksimissaan 50% kuukausimaksusta. Tukihakemukset käsitellään aina luottamuksellisesti. Tuki on suunnattu erityisesti lapsille ja nuorille.

Hakulomake löytyy tästä.

KAHDEN VIIKON KOKEILUJAKSO

Harrastusta voi kokeilla maksutta kaksi viikkoa. Ennen kokeilua täytetään ilmoittautumislomake. Ilmoittautumisen jälkeen voi samantien tulla harjoituksiin.

Jos harrastusta ei kahden viikon kokeilujakson jälkeen halua jatkaa, ilmoittautumisen voi vielä peruuttaa lopettamisilmoituksella viikon sisällä kokeilujakson päättymisestä ja tällöin laskutus ei käynnisty. Laskutus käynnistyy automaattisesti, mikäli lopetusilmoitusta ei tehdä ajallaan. Mikäli unohdat tehdä lopetusilmoituksen ajallaan, ota mahdollisimman pian yhteyttä kamppailuurheilun koordinaattoriin (Sarianne Nordberg) asian selvittämiseksi.

Laskutus alkaa ilmoittautumislomakkeen täyttämisestä kahden viikon jälkeen. Mikäli ensimmäinen kokeilukerta on myöhemmin kuin ilmoittautumislomakkeen täyttämisen ajankohta, voidaan kokeilujakso ja myös laskutus aloittaa myöhemmin, kun ilmoittautumislomakkeen lisätietoa -kohtaan kirjoittaa kokeilujakson alkamisajankohdasta.

TAEKWONDON VYÖKOEMAKSUT

Taekwondon ensimmäinen vyökoe maksaa 50 euroa, maksu sisältää kokeen lisäksi Suomen Taekwondoliiton passin. Muut värivyön kokeet maksavat 30 euroa/koe. Koemaksut sisältävät myös vyön tai vyönauhan.

LASKUTUSKAUDET

Harjoitusmaksu laskutetaan 3 kk:n erissä. Laskutus tapahtuu pääosin uuden laskutuskauden alkaessa. Laskut lähetetään sähköpostitse ilmoittautumislomakkeessa kirjattuun sähköpostiosoitteeseen. 3 kk:n laskutuskaudet ovat tammi-maaliskuu, huhti-kesäkuu, heinä-syyskuu ja loka-joulukuu. Laskutuskaudet eivät siis astu voimaan harrastuksen aloittamisajankohdasta. Esim. Harrastaja aloittaa syyskuun alussa. Hänellä on ensin kahden viikon ilmainen kokeilujakso. Laskutus alkaa hänen osaltaan näin syyskuun puolivälistä. Ensimmäinen lasku saapuu hänelle lokakuun alussa koskien ajankohtaa 15.9.-31.12. Jatkossa laskutus tulee hänelle 3kk:n erissä laskutuskauden alussa (tammikuu, huhtikuu, heinäkuu ja lokakuu).

KESÄTAUKO

Laskutus jatkuu myös kesän ajan, koska taekwondo/kuntonyrkkeilytoimintaa on yleensä ympäri vuoden. Mikäli harrastaja haluaa pitää kesätaukoa, voi laskutuksen laittaa tauolle kesä- ja/tai heinäkuulle, kun asiasta ilmoittaa etukäteen. Kesäkuun tauosta tulee ilmoittaa 31.5. mennessä ja heinäkuun tauosta 30.6. mennessä laskutuksen katkaisemiseksi. Mikäli kesä- ja/tai heinäkuu on ehditty jo laskuttaa ennen tauosta ilmoittamista, huomioidaan hyvitys tulevassa laskutusjaksossa. Myös muulloin on mahdollista pitää taukoa, kun asiasta ilmoittaa etukäteen. Tauosta ilmoitetaan sähköpostitse kamppailu-urheilun koordinaattorille.

LOPETTAMISILMOITUS

Laskutus jatkuu automaattisesti kunnes harrastaja ilmoittaa lopettamisesta. Lopettaminen tulee ilmoittaa aina etukäteen. Lopettaminen tulee tehdä virallisella lopettamisilmoituksella. Lopettamisilmoituksella laskutus katkaistaan meneillään olevan laskutuskauden loppuun. Esim. Harrastaja lähettää lopettamisilmoituksen 2.3. Laskutus päättyy tällöin 31.3. Mikäli harrastaja ilmoittaa lopettamisesta 15.4., päättyy laskutus tällöin 30.6.

Lopettamisilmoitus löytyy tästä.

5556
5557