Olet täällä

TAEKWONDO

AJANKOHTAISTA

Harrastustoiminnan rajoitukset pudottavat toiminnasta pois eniten tukea tarvitsevia

12.01.2021

Helsingin NMKY:n toimintaan osallistuu viikoittain normaaliolosuhteissa yli 5000 henkilöä. Urheiluseurat ja muut harrastustoimintaa tuottavat tahot ovat taklanneet erilaisia toiminnan haasteita viime keväästä alkaen koronapandemian puhjettua. Vaikeista ajoista pyritään ammentamaan hyvää; on syntynyt uusia tapoja tavoittaa, liikuttaa ja motivoida lapsia ja nuoria. Monin paikoin tiimi- ja joukkuehenki on ollut parhaimmillaan. 

Syksyn kamppailut takana, katse kohti kevättä

31.12.2020

HNMKY:n kamppailutoiminnan syyskausi oli puuhakas – pandemiasta huolimatta. Paljon ennätettiin tehdä niitä asioita, mitä oli kaavailtu. Syksyllä jatkettiin saumattomasti siitä, mihin kesällä jäätiin. Tärkeää oli, että päästiin harrastamaan yhdessä. Kamppailuvuosi 2020 sujui ilman koronavirustartuntoja, mistä kuuluu kiitos muun muassa vastuullisille harrastajille ja seuratyölle.

Taekwondossa harjoiteltiin lajitekniikoita sekä viriteltiin ottelun ja liikesarjojen kisakuntoa. Taitoja päästiin mittelemään Porvoon ottelukilpailuissa 3. lokakuuta. Seuran liigaottelijat taistelivat kisoissa kaksi kultaa, viisi hopeaa ja kaksi pronssia. Porvoo Open jäi ainoaksi vuonna 2020 järjestetyksi otteluliigan kilpailuksi.

Helsingin NMKY toi myyntiin Möttölä Legacy-huppari – hyväntekeväisyyshupparin tuotto lasten ja nuorten hyväksi

18.12.2020

Helsingin NMKY teki ainutlaatuisen Möttölä Legacy-hupparin, jonka tuotosta osa lahjoitetaan Helsingin NMKY:n Hanno Möttölä -rahastoon. Rahaston kautta tuetaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Osana uuden brändi-ilmeen lanseerausta julkaistu Möttölä Legacy-huppari kiteyttää koko Helsingin NMKY:n ytimen.

Helsingin NMKY kirkasti brändi-ilmeensä: ”Uusi ilme vastaa entistä paremmin sisäistä paloamme”

17.12.2020

Helsingin NMKY on kirkastanut brändi-ilmeensä ja sen myötä myös visuaalisen ilmeensä osana uutta strategiaa. Helmikuussa käynnistetty prosessi huipentui lanseerausvideon julkaisuun. Uusi ilme pitää sisällään päivitetyn logon ja oman ainutlaatuisen typografian sekä parannetut tunnusvärit. Brändiuudistus näkyy Helsingin NMKY:n kaikissa kanavissa verkkosivuista yksittäisiin somepäivityksiin saakka. Toimitiloihin uusi ilme päivittyy asteittain.

–Helsingin NMKY on hyvinvoinnin vaikuttaja vahvoilla juurilla. Olemme kulkeneet lasten, nuorten ja perheiden rinnalla 130 vuoden ajan mielekästä toimintaa ja kokonaisvaltaista tukea tarjoten. Brändi-ilmeen kirkastamisella halusimme entistä vahvemmin tuoda esille sisäistä paloamme ja heijastaa vahvemmin toiminnassa mukana olevien maailmaa, Helsingin NMKY:n pääsihteeri Timo Laulaja kiteyttää.

Hyvän tekeminen yhteistyössä STEAn kanssa jatkuu

04.12.2020

STEA on julkaissut ensi vuodelle myöntämänsä avustukset. STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen. STEA myönsi Helsingin NMKY:lle avustuksia yhteensä noin 710000€. Avustukset jakautuvat viidelle eri toiminnolle.
 

STEA-avustuksia myönnettiin seuraaville Helsingin NMKY:n toiminnoille:

HELSINGIN NMKY TAEKWONDO SOMESSA