Olet täällä

TAEKWONDO

AJANKOHTAISTA

Mikko Kallela - legenda on poissa

13.10.2023

Mikko Kallela tuli mukaan Namikan toimintaan noin 10-vuotiaana yhdessä eräiden muiden Porolahden kansakoulun poikien kanssa hotelli Hospitzin kahdeksannen kerroksen salille. Poikien ilmoittautumiset otti vastaan silloinen yhdistyksen urheilusihteeri Vilho "Ville" Nuoreva, jota pidetään nykymuotoisen, suomalaisen koripalloilun isänä, legendana. Nuoreva oli nähnyt peliä pelattavan ensimmäisen kerran NMKY:n maailmanliiton kokouksessa Kööpenhaminassa 1927. Tuskin kukaan Mikon ilmoittautumisen yhteydessä aavisti, että siinä kohtasi silloin kaksi namikalaista legendaa. 

Mikko Kallela ja namikaisuus kuuluivat yhteen yli viiden vuosikymmenen ajan. 

Mikko Kallela pelasi kaikkiaan miesten edustusjoukkueessa seitsemän kautta, joista kuusi SM-sarjassa. Hän saavutti kolme Suomen mestaruutta, kaksi miesten mestaruutta vuosina 1984 ja 1985. Ensimmäinen mestaruuden hän saavutti jo vuonna 1971, 12-vuotiaana, voitettuaan Namikalle historian ensimmäisen minipoikien Suomen mestaruuden. 

Namika Areenan avajaisviikonloppu keräsi huimat lähes 3000 kävijää

10.10.2023

Namika Areena on Helsingin NMKY:n Tukisäätiön rakennuttama koripalloareena Helsingin Pakilassa. Namika Areenan avajaisviikonloppua vietettiin 6.-8.10.2023. Avajaisviikonloppu keräsi lähes 3000 kävijää. Viikonloppuna areenalla vietettiin juhlagaalaa, avoimia ovia sekä pelattiin ensimmäiset kotipelit.

- On todella tärkeää, että Namika Areena palvelee monia eri tarkoituksia. Areenan tiivis yhteistyö Pakilan yläkoulun kanssa, harrastuksien mahdollistaminen lapsille ja aikuisille lähellä omaa asuinpaikkaa sekä areena ihan vain pelipaikkana palvelee yhteiskunnallista tavoitetta saada ihmiset liikkumaan enemmän, tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala totesi.

- Täällä näyttää upealta, tila taipuu hienosti myös juhlatilaksi näin gaalailtana ja tänne on helppo saapua pidemmänkin matkan päästä, Multala iloitsee. 

Namika Areena palvelee Helsingin NMKY:n monipuolista lasten ja nuorten toimintaa ja Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.

Kahvila Delicatessen Namika Areena avautuu 7.10.

28.09.2023

Delicatessen avaa Namika Areenalle kahvilan avajaisviikonloppuna 7.10. Tarjolla on kahvilaherkkuja ja street foodia. Kysyimme Delicatessen toimitusjohtajalta, Sami Maneliukselta, miltä uuden kahvilan avaaminen Namika Areenalle tuntuu: 

-Mahtavalta tuntuu. Mielenkiinnolla odotamme, miten meidät otetaan vastaan ja miten toiminta kehittyy. 

 

Normaalisti Delicatessen palvelee 9.10 alkaen, arki-iltaisin kello 16–20 ja viikonloppuisin kello 12–18. 

Kahvila tarjoilee välipaloja urheilijoille ja kahvilaherkkuja kahvittelijoille.  

-Tarjolla on suolaista ja makeaa syötävää, sekä energiapitoisia välipaloja urheilijoille. Lisäksi Delicatessen on valmis kuuntelemaan asiakkaiden toiveita, Manelius kertoo. 

 

Myös catering-palvelut kuuluvat Delicatessen toimintaan. Oli kyseessä sitten urheilutapahtuma, joukkueen saunailta tai muu juhlatilaisuus, Delicatessen catering-palveluista löytyy tilanteeseen sopiva tarjoilu.  

-Toivoisimme, että asiakkaat löytäisivät monipuoliset catering-palvelumme ja ravintolamme saisi sillä näkyvyyttä, Manelius suunnittelee.  

 

Taekwondomitaleja Vantaalta

25.09.2023

HNMKY Taekwondon ottelijat ja liikesarjakilpailijat ylsivät mitaleille Ambassador's Cupissa. Kisat järjestettiin lauantaina 23. syyskuuta Vantaalla. Lisäksi kotiinviemisiksi kertyi mukavasti kokemusta ja vinkkejä jatkoon.

Kultaa ottelivat Benjamin Iles liigassa ja Edvin Halminen harrastajissa. 

Himmeämpiä mitaleja kertyi liikesarjoissa. Rankingin yksilösarjoissa Antti Vehman ja Henri-Mikael Nuorimaa sijoittuivat hopealle ja Mikko Virta sai pronssia.

Harrastajissa Suvi Toivonen saavutti hopeaa dieseleissä. Lisäksi hän oli seitsemäs kilpailujen suurimmassa, 18 kisaajan puna-mustavöisten naisten sarjassa.

Kilpailijoita valmensivat Ea Barrois, Sirpa Huuskonen ja Henri-Mikael.

Liikesarjoissa kisaajia oli lähemmäs 200 ja päivä venyikin alkuiltaan asti. Ottelupuolella päästiin nopeammin kotimatkalle. Tanskalaiset, virolaiset ja iranilaiset urheilijat toivat kilpailuun kansainvälistä väriä.

Syyskauden seuraavat taekwondokilpailut järjestetään 21. lokakuuta Porvoossa.

"Tätä on odotettu!" – Helsingin NMKY:n uusi koripalloareena valmistui aikataulussa

13.09.2023

Tiedote
Julkaisuvapaa
 

Namika Areena on Helsingin NMKY:n Tukisäätiön rakennuttama uusi koripalloareena Helsingin Pakilassa. Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura. Namika Areenan suunnittelua ja rakentamista ovat ohjanneet erityisesti juniorikoripallon tarpeet. Areenan kokonaiskustannukset nousevat noin 13,5 miljoonaan. Rakentamisen kustannusarviossa pysyttiin.

– Olemme innoissamme, että Namika Areena on vihdoin valmis! Namika Areena täyttää Helsingin NMKY:n vuosikymmenten unelman omasta areenasta. Se tulee palvelemaan Helsingin NMKY:n monipuolista lasten ja nuorten toimintaa ja Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta, Helsingin NMKY:n pääsihteeri Olli Joensuu iloitsee.

HELSINGIN NMKY TAEKWONDO SOMESSA