Olet täällä

Globaalikasvatus - pelikentiltä rauhanrakentajiksi

08.03.2022

Pelikentiltä rauhanrakentajiksi -hankkeen tavoitteena on, että nuoret tulisivat kuulluiksi omista lähtökohdistaan.

Pelikentiltä rauhanrakentajiksi -hanke on suunnattu Yökoriksen kautta toimintaan mukaan tulleille nuorille. Nuoret viettävät aikaa yhdessä ja käyvät keskusteluja, joissa he pohtivat arkeaan koskettavia aiheita ja maailmalla tapahtuvia ilmiöitä. Keskusteluissa nostetaan esiin, miten nuoret voivat edistää moninaisuutta ja rauhaa omassa ympäristössään.

Tavoitteena on, että nuoret tulevat kuulluiksi omista lähtökohdistaan. Hankkeen rahoittaa ulkoministeriö ja hanketta toteutetaan Yökoris-toiminnassa Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Hankkeen keskeisimpiä teemoja ovat nuoret ja rauha.

- Olemme Yökoriksessa saaneet koottua vapaaehtoisia nuoria, joista osa ovat myös vähemmistöryhmiin kuuluvia, Helsingin NMKY:n vastuuohjaaja Tabu Hossaini kertoo.

Nuoret tulivat alkuun Yökoriksen tapahtumiin viime kesänä katsomaan ja pelamaan ja he kokivat itsensä tervetulleeksi. Ajan myötä nuoret halusivat myös olla osana Yökoriksen porukkaa ja ryhtyivät vapaaehtoisiksi työntekijöiksi. Suurin osa vapaaehtoisista nuorista jatkaa myös kesätapahtumien jälkeen, mikä on mahdollistanut Pelikentiltä Rauhanrakentajiksi-iltojen järjestämisen Namikan Loungessa.

- Olemme saaneet nuorten kanssa luotua turvallista ja mukavaa ilmapiiriä kaikkien kesken ja nuoret ovat nyt paljon avoimempia. Tämä mahdollistaa myös sen, että voimme laajemmin käsitellä globaaliaiheisia teemoja ja tavoitteita, Tabu kertoo.

- Alussa kuunteleminen oli nuorille haastavaa, mutta nykyään nuoret aloittavat ja johtavat keskusteluja omatoimisesti.

Toiminta järjestetään Helsingissä maanantaisin klo 17-21 Helsingin NMKY:n loungessa Kaisaniemenkadulla (kaisaniemenkatu 8).

Tsekkaa lisää Instagramissa Yökoris Helsinki