Olet täällä

14-vuotiaat tytöt aloittivat SM-sarjan voitokkaasti

07.01.2019

14-vuotiaat tytöt avasivat sunnuntaina SM-sarjan kahdella voitolla. Tällä kertaa vieraaksi saapui SBG Lahti, josta voitto numeroin 87-34 ja Lappeenrannan Catz, joka puolestaan kaatui luvuin 35-87.

U14_0506_taustalla

 

Ensimmäisessä ottelussa vastaan asettui SBG Lahdesta. Ottelu alkoi Namikan ottaessa ohjat käsiinsä ja puoliajalla lukemat taululla kotijoukkueen hyväksi 40-17. Toisella puoliskolla Namika meni menojaan ja ottelun loppulukemiksi jäivät 87-34.

Toisessa päivän ottelussa vierasjoukkueena ollut Namika sai vastaansa Lappeenrannan Catzin. Ottelun alku oli hyvin samanlainen kuin edellisessä ottelussa ja puoliajalle mentiin lukemissa 18-44. Puoliajan jälkeen Namika lisäsi tempoa ja vei näin ottelun nimiinsä luvuin 35-87.

 

Päävalmentaja Daniel Ingmanin kommentit otteluista:

”Molemmissa otteluissa painotimme aktiivista puolustamista, vahvaa irtopallopelaamista sekä siirtymä hyökkäämistä. Näissä asioissa onnistuimme aika ajoin hyvin ja saimme täten eroa kummassakin pelissä reilusti. Vielä kun pystymme toteuttamaan sovittuja asioita koko pelin ajan niin olemme hyvällä tiellä. Olivia Takala sekä Anitta Niinilampi pelasivat kaksi vahvaa peliä tehden hyvin töitä kummassakin päässä kenttää. Tästä on hyvä jatkaa ahkeraa harjoittelua ja kohti tulevia pelejä."