Olet täällä

Valtakunnallisten korissarjojen yhteenveto kauden puolivälissä

29.12.2023

Kausi 2023-2024 jäi joulutauolle ja on aika käydä läpi Namikan U16-U19 junioreiden valtakunnallisissa sarjoissa pelaavien joukkueiden tunnelmia syksyltä. Namikan juniorijoukkueista kuusi pelaa SM-sarjassa ja kolme valtakunnallisessa 1. divisioonassa.

HNMKY U16 pojat ovat sarjataulukossa 3. sijalla tällä hetkellä. Kauden yhdeksästä pelistä on saldona kuusi voittoa.

-U16 pojat aloittivat SM-sarjan hieman tahmeasti. Kauden viidestä ensimmäisestä pelistä oli saldona 2 voittoa ja 3 tappiota. Tämän jälkeen on tullut kolme voittoa peräkkäin ja tätä kirjoitettaessa on Namika kolmannella sijalla SM-sarjassa. Joukkueen peli-ilme on ollut nyt viime viikot erinomainen. Puolustuksen erinomainen tekeminen on näkynyt nopeina hyökkäyksinä ja lisääntyneenä itseluottamuksena myös hyökkäyspäässä. Joukkue harjoittelee ahkerasti ja joukkuehenki on mintissä, joukkueen valmentaja Juuso Milen kommentoi. 

U16 poikien HNMKY 09 on sarjataulokssa sijalla 5. 

-Paljon todella hienoja ja fyysisiä kohtaamisia näille nuorille pelaajille. Välillä pääsemme ponnistelemaan aivan taitojen ylärajoilla, minkä ansiosta monen pojan pelaaminen on ottanut isoja harppauksia eteenpäin syksyn aikana. Onneksi joukkueessa on paljon sitkeitä kilpailijoita, jotka eivät haasteista hätkähdä. Ilahduttavaa oli, että pystyimme päättämään syyskauden syksyn parhaaseen esiintymiseen – joukkueena, päävalmentaja Henri Clement kommentoi.

-Pojat asettivat alkukaudesta tavoitteeksi sarjan keskikastin sijat. Joulutauolla olemme 4 voiton ja 5 tappion myötä sarjassa sijalla viisi ja siten pelaajien tavoitteessa kiinni. Tasaisessa sarjassa on kuitenkin vielä paljon pelattavaa keväällä ja harjoitussalin kautta lähdetään kilpailemaan jokaisen pelin jokaista tilannetta, Clement lisää. 

SM-sarjan U17 pojat ovat tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 2. Valtakunnallisessa divisioonassa U17 pojat HNMKY II on sijalla 3.

-U17-joukkueen kausi on alkanut kaksijakoisesti. Toisaalta harjoittelu ja päivittäinen tekeminen on ollut hyvää, mutta taas toisaalta joukkuetta on vaivannut loukkaantumiset ja ailahtelevaisuus. Kauteen lähdettiin jännittävistä lähtökohdista, kun joukkueeseen tuli paljon uusia pelaajia. Pikkuhiljaa kuitenkin yhteinen sävel on alkanut löytymään kentällä. Uskon että meidän joukkueen parhaat hetket tältä kaudelta ovat vasta tulossa, kunhan saadaan sairastupa tyhjäksi ja puolustuspeli parempaan uomaan. Toivonkin siis, että kaikki Namikalaiset tulevat seuraamaan U17-joukkueen pelejä ja kannustamaan joukkueen voittoon! Kommentoi U17 poikien joukkueiden valmentaja Vili Suntinen

Tällä hetkellä SM-sarjan U19 joukkue on sarjataulukossa sijalla 5.

-Kauteen on mahtunu hyviä ja huonoja hetkiä, vielä etsitään tasaisuutta suorittamiseen ja pelaamiseen. Tuntuu kuitenki, että olemme koko ajan menossa oikeaan suuntaan ja parhaat pelit ovat vielä edessä keväällä. Olemme saaneet hyvin minuutteja usealle pelaajalle ja U19 pojat ovat päässeet myös miesten peleissä kantamaan vastuuta, joukkueen valmentaja Atte Perttu kommentoi. 

Helsingin NMKY:n U19 poikien kakkosjoukkue ilmoittautui suoraan U19-vuotiaiden valtakunnalliseen 1. divisioonaan. Joukkue on tällä hetkellä sarjassa sijalla 1.

-Joukkue koostuu 2005 ja 2006 syntyneistä pelaajista. Ikäluokat yhdistyivät kesän alussa ja kesän sekä syksyn aikana joukkue on hitsautunut hyvin yhteen. Ryhmä harjoittelee laadukkaasti ja samalla harjoituksissa on aina positiivinen vire. Syyskauden tavoite oli selviytyä kevääksi A lohkoon. Tavoitteeseen vaadittiin oman alkulohkon neljän parhaan joukkoon sijoittumista. Tavoitteeseen päästiin kirkkaasti sillä alkulohkovaiheen saldo oli 7 voittoa ja 0 tappiota, kertoo joukkueen valmentaja Eero Levä.

-Kevätkaudelle valtakunnallinen sarja on jaettu A (ylempi taso) ja B (alempi taso) lohkoihin. Nyt pääsemme pelaamaan parhaita mahdollisia pelejä keväällä, mikä on pelaajien ja joukkueen kehityksen kannalta erittäin arvokasta. Kunhan jatkamme laadukasta harjoittelua niin uskon että pystymme pelaamaan parasta koristamme loppukeväästä ja kilpailemaan kenen tahansa kanssa, Levä summaa.

 

Tyttöjen junioreiden SM-joukkueita sekä valtakunnallisessa 1. divisioonassa pelaavaa U19 joukkuetta luotsaa Dionne Pounds. Kausi alkoikin U19 jengille pettymyksenä, sillä paikkaa SM-sarjassa ei tullut. Siitä tulistuneena joukkue onkin asettanut itselleen korkeat tavoitteet ja on valmis tekemään töitä niiden eteen.  

U19 on tällä hetkellä sarjataulukossa sijalla 3.

-Ollaan treenattu kovaa ja todella hyvä yhteishenki löytyy. Tavoitteena on paikka finaalinelikossa, kehittyminen joukkueena sekä yksilöinä. Jokainen on laittanut itsensä likoon jengin eteen ja se on meidän vahvuus. Odotan kevättä innolla, kertoo Pounds.

U17 tytöt ovat tällä hetkellä sijalla 7.

-U17 joukkueen kanssa olemme uusissa tuulissa. Meillä on uusi joukkue ja monella siinä roolit on hieman erilaiset. Niin kuin kaikessa uusissa tuulissa, välillä puhallellut liikaa naamalle ja pari roskaakin lentänyt silmää, mutta yhdessä menemme eteenpäin ja tyyntä on luvassa. Olen aina tytöistäni hyvin ylpeä, Pounds kommentoi. 

Syyskauden loppuessa U16 tytöt ovat sijalla 5.

-U16 tyttöjen kanssa kausi alkanut vahvasti. Muutama uusi pelaaja saatu vahvuuteen joten sielläkin pientä roolituksen hakemista on ollut. Pelaajat on ollut rohkeita ja hyvä positiivinen energia näkyy peleissä ja mikä tärkeintä niin treeneissä. Kausi mennään peli kerrallaan ja mitali tavoite vahvasti mielessä. Ylpeänä heitäkin saan valmentaa, Pounds summaa. 

 

Tsemppiä kaikille loppukauteen!