Olet täällä
AJANKOHTAISTA

Euroopan ensimmäisen NBA Youth Camp viime viikonloppuna Malmilla
Artikkeli julkaistu alunperin Basket.fi -sivustolla
Charlotte Hornetsin lennokas takamies Gerald Henderson jr., hänen kolme NBA-mestaruutta kahminut isänsä Gerald Henderson sr. sekä Suomen ensimmäinen NBA-pelaaja Hanno Möttölä liikuttavat viikonloppuna nuoria Malmin palloiluhallin NBA Youth Campilla.
Suomen Koripalloliiton ja NBA:n yhteistyönä 5.-7.6. järjestämä ja Helsingin NMKY:n isännöimä NBA Youth Camp keräsi Malmille kaikkiaan 130 energistä ja innostunutta nuorta 27 kaupungista ympäri Suomea. Etäisin leirivieras oli saapunut Helsinkiin Oulun kupeesta, Jäälistä asti.
Päättyneellä kaudella Charlotte Hornetsille 12,1 pistettä, 3,4 levypalloa ja 2,6 syöttöä ottelua kohden viimeistellyt Henderson jr. liikkui harjoittelualueella aktiivisesti.
– Olen innoissani mahdollisuudesta päästä Suomeen asti puhumaan ja opettamaan nuoria koripallon saloista, Henderson hehkui.

Tunnelmia HNMKY:n kauden 2014 - 2015 päättäjäisistä
Kausi on päätetty jälleen koko seuran voimin lauantaina 23.5. Malmin palloiluhallilla. Päättäjäisissä oli ohjelmaa iltapäiväkerholaisille, koripalloilijoille ja taekwondoajille sekä heidän perheilleen. Päivä alkoi klo 9.00 iltapäiväkerhojen pystyttämällä temppuradalla, jossa lapset ja aikuiset pääsivät kokeilemaan donkkaamista, jonglöörausta sekä ilma-akrobatiaa jättitrampoliinilla ja volttiradalla.

Hanno Möttölän rahasto tukee nuorten osallistumista NBA Youth Camp -koripalloleirille
Lehdistötiedote 25.5.2015
Ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävä NBA Youth Camp -tapahtuma 5.-7.6. Malmin palloiluhallilla Helsingissä.
Hanno Möttölän rahastosta jaettavilla stipendeillä mahdollistetaan 15 nuoren maksuton osallistuminen ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävälle NBA Youth Campille. Stipendin saaneet nuoret tulevat Helsingin NMKY:n, Helsinki Human Rights 09:n ja Yökoripallon organisaatioista. Kolmipäiväiselle leirille pääsee osallistumaan 130 iältään 8-13-vuotiasta tyttöä ja poikaa.
NBA Youth Campilla keskitytään taito- ja tekniikkaharjoituksiin sekä kilpailuihin. Leirin valmentajina toimivat Helsingin NMKY:n valmentajat sekä Susijengi-legenda, ensimmäisenä suomalaisena NBA:ssa pelannut Hanno Möttölä. Möttölän mukaan NBA-leirin saaminen Suomeen on todella huippu juttu.

TAEKWONDO: HNMKY TAEKWONDOLLE UUSI 3. DAN MUSTA VYÖ!
HNMKY TAEKWONDOLLE UUSI 3. DAN MUSTA VYÖ
Maanantaina 18.5.2015 pidetyssä vyökokeessa saavutti HNMKY:n taekwondo-ohjaaja Elmu Nordberg 3. dan mustan vyön.
Kokeen vastaanotti Marcos Kuusjärvi 6. dan avustajanaan Jussi Pikkarainen 3. dan. Koe sisälsi kaikki taekwondon osa-alueet perustekniikan, liikesarjat eli poomsaen, askelottelut, itsepuolustuksen eli hosinsulin, ottelun ja murskausosion. Murskausosio sisälsi kolmen lekaharkon murskauksen jalalla ja yhden lekaharkon murskauksen kädellä. Lisäksi kokeeseen kuului kirjallinen osuus, joka oli essee omasta taekwondohistoriasta ja lajin kehittämisestä.
HNMKY Taekwondo onnittelee Elmu Nordbergia upeasta suorituksesta ja toivottaa menestyksekästä matkaa kohti seuraavaa vyöarvoa eli opettaja-arvoa!

Taekwondon kesäleiri 6-13 -vuotiaille tytöille ja pojille
Leirillä harjoitellaan taekwondoa ja muuta hauskaa liikuntaa kokeneiden ohjaajien opastuksella. Aiempaa taekwondokokemusta ei tarvita. Vasta-alkajat pääsevät tutustumaan taekwondon perusteisiin kuten potkuihin, lyönteihin ja torjuntoihin...

TAEKWONDO: HNMKY TAEKWONDOLLE KAKSI KULTAA PORISTA!
HNMKY TAEKWONDOLLE KAKSI KULTAA PORISTA!
9.5.2015 järjestettiin Pori Open taekwondon ottelukilpailut. Kilpailuihin osallistui HNMKY Taekwondon kisajoukkueesta kaksi ottelijaa, Chahrazed ja Chaimaa Boughrara.
Vasta 10- ja 11-vuotiaat sisarukset voittivat 12-14 -vuotiaiden liigasarjat. Chahrazed, joka ottelee normaalisti alle 51 kiloisten sarjassa oli yhdistetty alle 55 kiloisten painoluokkaan. Chaimaa otteli alle 47 kiloisten painoluokassa.
Molemmat voittivat kevään kisakauden viimeisten kisojen ottelunsa ja kultamitalit kylmäpäisellä ja varmalla tyylillään.
HNMKY ONNITTELEE MOLEMPIA LOISTAVISTA SUORITUKSISTA!

Koripallon seuraleiri 21.-23.8.2015 Kisakalliossa
Ilmoittautuminen koripallon seuraleirille avattu. Seuraleiri pidetään Kisakallion urheiluopistolla Lohjalla 21.8 - 23.8.2015. Varaa paikkasi ajoissa!
Lisätietoja ja ilmoittautuminen leirille: Koripallon seuraleiri 2015

HNMKY:n Kuntoklubi
Kuntoklubin toiminta starttasi käyntiin syksyllä 2013 neljäntoista treenaajan voimin. Mukana olleilla on ollut mahdollisuus harjoitella 1-3kertaa viikossa, erilaisin teemoin. Pääpaino on selkeästi ollut juoksussa, mutta mukana on ollut hyvin erilaisia harjoitteita, Jätemäen porrastreenistä kahvakuulatuntiin.
Kuntoklubi on tuonut motivaatiota haastaa itseään, valtaosa ryhmäläisistä on käynyt juoksemassa puolimaratonin. Tällä hetkellä ryhmässä on yksitoista upeaa liikunnallista naista, jotka kaikki nauttivat ryhmässä liikkumisesta suunnattoman paljon. Tässä jo alkumetreistä asti mukana olleen Kaisa Ilolan ajatuksia Kuntoklubista :)

NBA järjestää ensimmäisen nuorten leirin Suomessa
Maailman tunnetuin urheilusarja, koripalloliiga NBA, rantautuu ensi kertaa Suomeen. NBA järjestää nuorten koripalloleirin 8-13-vuotiaille tytöille ja pojille kesäkuun 5.-7. päivinä Helsingin Malmilla. NBA Youth Campin yhteistyökumppanina toimii Suomen Koripalloliitto ja organisointikumppanina Helsingin NMKY. Leirille otetaan sata ensimmäiseksi ilmoittautunutta. Ilmoittautuminen käynnistyy torstaina 7.5. klo 10.00.
Kolmipäiväisellä NBA Youth Campilla keskitytään taito- ja tekniikkaharjoituksiin sekä kilpailuihin. Leirille voi osallistua vuosina 2002-2007 syntyneet tytöt ja pojat taitotasosta riippumatta. Myös vasta-aloittaneet tai koripalloharrastuksen aloittamista harkitsevat ovat tervetulleita.
Leirin valmentajina toimivat Helsingin NMKY:n valmentajat sekä Susijengi-legenda, ensimmäisenä suomalaisena NBA:ssa pelannut Hanno Möttölä. Lisäksi leirillä vierailee NBA-pelaaja sekä NBA:n omaa henkilökuntaa.

HNMKY:n Unified-joukkueen kuvia Kaapelitehtaalla
HNMKY:n alle 13-vuotiaiden Unified-koripallojoukkueen pelaajien kuvia on nähtävissä Jukka Male Museossa Kaapelitehtaalla 30.4. alkaen.
HNMKY:ssa itsekin koripalloa pelaavan Laura Karlinin ottamassa Dream Team – kuvasarjassa viisi Unified-joukkueen pelaajaa poseeraa koripallojen kanssa. Kuvien tarkoitus on laajentaa käsitystämme siitä, kuka voi olla koripalloilija ja samalla tuoda esiin Unified-toimintaa, jossa kehitysvammaiset pelaajat pelaavat yhdessä vammattomien partneripelaajien kanssa.
Kuvasarja on osa Työväen Sivistysliiton (TSL) valokuvauslinjan opiskelijoiden Asiaa vai Asiatonta –päätösnäyttelyä. Näyttelyssä on esillä 17 kurssilaisen töitä heidän itse valitsemistaan aiheista.
Näyttelyn avajaiset pidetään keskiviikkona 29.4. klo 18 Jukka Male Museossa Kaapelitehtaalla. Näyttely on avoinna joka päivä klo 9–21 aina 17.5. asti. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Helsingin NMKY:n A-C junioreiden avausinfot ja valmentajat kaudelle 2015-2016
HNMKY järjestää jälleen alkavan kauden avausinfot toukokuussa. Infoissa käydään läpi joukkueiden mm. harjoitusohjelmat ja -määrät, harjoitusryhmät, valmennustiimit sekä muut oleelliset joukkueen käytännöt. Tilaisuudet pidetään pelaajille ja vanhemmille erikseen ja paikkana toimii Helmi liiketalousopiston auditorio. Infoihin ovat tervetulleita kaikki halukkaat A - C -ikäiset koripalloilijat ja heidän vanhempansa.
Maanantaina 11.5. B -junioreiden info
- klo 16.00 pojat ja klo 17.00 poikien vanhemmat
- klo 18.00 tytöt ja klo 19.00 tyttöjen vanhemmat
- ensimmäiset kesäharjoitukset keskiviikkona 13.5.
Tiistaina 12.5. A- junioreiden info
- klo 16.00 pojat ja klo 17.00 poikien vanhemmat
- klo 18.00 tytöt ja klo 19.00 tyttöjen vanhemmat
- ensimmäiset kesäharjoitukset keskiviikkona 13.5.
Tiistaina 19.5. C -junioreiden info

HNMKY:n A -tytöt kaudella 2015 - 2016
Alkavalla kaudella HNMKY rakentaa jälleen A-tyttöjen joukkueen. A-tytöt tulevat harjoittelemaan pääsääntöisesti MPH:lla, lisäksi kesäharjoittelua tehdään Malmin ympäristössä ulkotiloissa. Joukkueen tavoite on lähteä rakentamaan jälleen muutaman kauden jälkeen Namikalaista A-tyttöjoukkuetta. HNMKY:llä on päättyneellä kaudella ollut joukkue B -tytöissä sekä naisten I -divarissa. Uuden A-tyttöjoukkueen myötä Namikalaisille tyttöpelaajille löytyy joukkue aina alle kouluikäisistä aikuiseen kilpapelaajaan asti. HNMKY:llä on tarvittaessa mahdollisuus järjestää kaksi harjoitusryhmää A-tyttöihin ensi kaudelle.
Joukkueen ensimmäinen tavoite on tietenkin saada riittävä määrä pelaajia kasaan. Toisena tavoitteena joukkueen kanssa on löytää päivittäisessä tekemisessä positiivinen urheilullinen ilme. Osalla pelaajista tulee olemaan mahdollisuus A-tyttöjen harjoitusten lisäksi harjoitella HNMKY:n naisten I -divisioona joukkueen kanssa. Tällöin pystyimme tarjoamaan jokaiselle pelaajalle kehittävän harjoittelumäärän ja laadun.

Kiitos yleisölle mukanaolosta Helsingin NMKY:n kevään konserteissa!
Ritarihuoneella esiintymivät Helsingin NMKY:n musiikkiopisto, mieskuoro, sekakuoro ja sinfoniaorkesteri solistinaan Siljamari Heikinheimo, viulu.
Musiikkiopiston kevätmatinea soitettiin 23.4. HNMKY:n juhlasalissa ja Musiikkiopiston lauluoppilaiden konsertti pidettiin 27.4.

Namikan B-tytöt voittoon valtakunnallisessa divarissa!
B-tytöt valtakunnallisen 1. divisioonan voittoon kaadettuaan finaaliottelussa Klaukkalan NMKY:n!
HNMKY järjesti sunnuntaina 12.4 B-tyttöjen valtakunnallisen 1. divisioonan Final Four -tapahtuman. Runkosarjan neljä parhaiten menestynyttä joukkuetta pelasi päivän aluksi välieräottelut ja tapahtuma huipentui illan mitalipeleihin.
Namika eteni aamun välieräottelusta finaaliin voitettuaan TikSin 70-58. KlaNMKY varmisti paikkansa finaaliottelussa voitettuaan Vilppaan välierässä 54-49.
Finaaliottelussa oli huikea tunnelma! Peli pelattiin MPH:n uudella pääkentällä ja paikalla oli paljon ihmisiä kannustamassa. HNMKY aloitti pelin vahvasti ja johti ottelua puoliajalla 43-24. Toisella puoliajalla Klaukkala sai otetta pelistä, mutta HNMKY ei päästänyt vastustajaansa missään vaiheessa kunnolla iskuetäisyydelle. Ottelu päättyi lukemin 75-56.
Koko joukkue esiintyi vahvasti kauden tärkeimmässä pelissä. Erityisesti Joanna Kallela ja Katariina Kaikkonen olivat hurjassa vireessä finaalissa.

TAEKWONDO: 11 MITALIA NURMIJÄRVELTÄ!
HNMKY TAEKWONDOLLE 11 MITALIA NURMIJÄRVELTÄ!
Lauantaina 11.4.2015 järjestettiin Nurmijärvellä Nurtzi Open ottelukilpailut. Kisoissa oteltiin SM-liigan toinen osakilpailu sekä harrastajat kisasivat omissa sarjoissaan. Kisoihin oli ilmoittautunut lähemmäs 400 urheilijaa Suomesta, Ruotsista, Islannista ja Virosta.
HNMKY Taekwondosta osallistui kaikkiaan 15 kilpailijaa yhteensä 17 eri sarjaan, tuoden yhteensä 11 mitalia!
HNMKY Taekwondon mitalistit:
KULTAA
Chahrazed Boughrara
HOPEAA
Egor Malyshkov
Hamza Boughrara
Heba Hamada
Nina Asp
PRONSSIA
Aleksi Virolainen
Chaimaa Boughrara
Fatima Boughrara
Mohammed Hamada
Nina Asp
Sarianne Nordberg

B-junioreiden kausi huipentuu viikonloppuna
B-poikien SM-sarjan välierät käynnistyvät viikonloppuna
B-poikien SM-sarja on edennyt välierävaiheeseen eli mestaruustaistelussa on enää mukana neljä sarjan kovinta joukkuetta. Runkosarjan voittaja Munkkiniemen Kisapojat kohtaa välierissä Wartti Basketin ja Namika kohtaa runkosarjan kakkosen Masu Basketin sijoituttuaan sarjataulukossa kolmanneksi.
Välierät käynnistyvät molemmissa sarjoissa lauantaina 11.4. Välierät pelataan paras kolmesta -systeemillä, eli kahdella voitolla jatkoon.
Välieräohjelna:
- La 11.4 klo 17 Helmi Center : MaSu-HNMKY
- Su 12.4 klo 14:15 MPH : HNMKY - MaSu
- Ti 14.4 klo 19:30 Helmi Center : MaSu - HNMKY (tarvittaessa)
Kannustetaan Namika finaaleihin! Tervetuloa!
B-tyttöjen kausi huipentuu valtsikan Final Four -tapahtumaan sunnuntaina

Helsinki YMCA Symphony Orchestra sounded Great!
Helsinki YMCA Symphony Orchestra sounded great with Tapio von Boehm and Anna Kuvaja, Beethovens 3. piano concerto! pic.twitter.com/XfwhXnnzvv
— Timo Laulaja (@LaulajaTimo) 31. maaliskuuta 2015

YMCA Helsinki and Human Rights 09 launched free open house sports club
#HNMKY YMCA Helsinki and Human Rights 09 launched free open house sports club for young people in Malmi #hr09 pic.twitter.com/vwZrRagFXe
— Timo Laulaja (@LaulajaTimo) 27. maaliskuuta 2015

Koripallo: Ottelukatsaus VKO 12 - B-pojat SM-välieriin!
B-pojat SM-välieriin! B-tyttöjen valtakunnallisen 1. divisioonan voittaja ratkaistaan MPH:lla 12.4. C-poikien kausi jatkuu lopputurnauksessa Kisakalliossa 25.-26.4
Kuvat: Harri Vallila
B-pojat SM-sarjan välieriin
B-poikien SM-sarjan runkosarjavaihe on saatu Namikan osalta päätökseen. B-pojat varmistivat sunnuntaina paikkansa runkosarjan kolmantena voitollaan Ura Basketista. Ottelun ensimmäinen puoliaika eteni tasaisissa merkeissä, mutta HNMKY onnistui toisella puolikkaalla hakemaan runkosarjasijoituksen kannalta arvokkaat sarjapisteet lopulta lukemin 53-64.

TAEKWONDO: KUNTONYRKKEILYÄ MALMIN PALLOILUHALLILLA!
Maanantaisin kuntonyrkkeilyä klo 18.30-19.30 Malmin palloiluhallilla.
Tunnilla harjoitellaan erilaisten lyöntien perusteita ja tehdään kunto- ja voimaharjoitteita, joten se sopii hyvin tukemaan muuta harjoittelua.
Tunti sisältyy taekwondon kuukausimaksuun, muille harrastajille kuukausimaksu on 25€
Tervetuloa kaikki uudet ja vanhat yli 13 -vuotiaat harrastajat.

Kutsu kevätkokoukseen
Helsingin Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry:n
KEVÄTKOKOUS
pidetään keskiviikkona huhtikuun 1. päivänä 2015 alkaen klo 18.00 yhdistyksen tiloissa,Vuorikatu 17, Helsinki.
Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 §:n määräämät asiat.
Tilinpäätös ja toimintakertomus ovat jäsenistön nähtävillä virka-aikoina yhdistyksen toimistossa Vuorikatu 19, 5. kerros.
HALLITUS

Koripallo: HNMKY:n joukkueille seitsemän voiton viikonloppu valtakunnallisissa sarjoissa
Korisgaalaviikonloppuna valtakunnallisia otteluita pelattiin poikkeuksellisen paljon kun sekä C-pojilla että C-tytöillä oli SM-turnaus samaan aikaan. Namikan joukkueet pelasivat valtakunnallisen tason otteluita lauantain ja sunnuntain aikana yhdeksän.
Kiitoksia @HNMKY ja @HNMKYkoripallo suurista kunnianosoituksista tänään! Kerran namikalainen aina namikalainen. pic.twitter.com/NFWTz6YdE8
— Hanno Möttölä (@HannoMottola) 14. maaliskuuta 2015
Kuvat: Harri Vallila | Video: Pasi Kortelainen
Lauantain Korisgaala ja A-poikien valtakunnalliset ottelut

Koripallolegenda Hanno Möttölälle ja valmentajalegenda Eero Saariselle tunnustusta Helsingin NMKY:n KorisGaalassa
Kuvassa: Antti Zitting, Vesa Walldèn, Hanno Möttölä, Eero Saarinen, Markku Lohikoski, Timo Laulaja, Risto Koikkalainen ja Mikko Kallela
Helsingin NMKY:n KorisGaala-tapahtuma oli rakennettu A-junioreiden kotipelin HNMKY-KTP ympärille. Paikalle oli saapunut useita 1980- ja 1990 -lukujen mestaripelaajia ja koripallovaikuttajia. Tilaisuus kuului osaltaan Helsingin NMKY:n viime vuonna viettämiin 125-vuotisjuhlallisuuksiin.

TAEKWONDO: HNMKY TAEKWONDOLLE MITALEITA LOVIISAN BUDO NORD OPENISTA!
HNMKY TAEKWONDOLLE MITALEITA LOVIISAN BUDO NORD OPENISTA!
Vuoden 2015 kilpailukausi starttasi 14.3.2015 Loviisasta.
HNMKY Taekwondosta osallistui kaksi kilpailijaa Loviisassa järjestettyyn Budo Nord Openiin.
Budo Nord Open oli kilpailukauden 2015 ensimmäinen SM-liigan osakilpailu.
SM-liigaan osallistui HNMKY Taekwondosta kaksi kilpailijaa.
Yksitoistavuotias Chahrazed Boughrara otteli alle 14-vuotiaiden -51kg sarjan finaalissa dominoivasti Loviisalaista vastustajaa vastaan.
Ensimmäisen erän loputtua piste-ero oli huomattava Chahrazedin eduksi. Valitettavasti heti toisen erän alussa, Chahrazedin näyttävä kiertopotku osui vastustajaa päähän liian kovaa.

Tervetuloa Helsingin NMKY:n KorisGaalaan 14.3. klo 14:30 MPH:lle, Siemenkuja 3
kuvalähteet: basket.fi, koriskuvat.fi
Tervetuloa Helsingin NMKY:n KorisGaalaan MPH:lle!
Arvoisa Helsingin NMKY:n ystävä, olet sydämellisesti tervetullut Helsingin NMKY:n KorisGaalaan Malminpalloiluhalliin 14.3. klo 14.30! Gaala on osa 125v. juhlavuotemme tapahtumia. Gaala on rakennettu A-junioreiden kotipelin Helsingin NMKY-KTP ympärille. Seuraavassa gaalan ohjelma ja legendojen taustoja!
Ohjelma
14.50
Wall Of Famen – mestaruuskankaan paljastaminen Saarinen, Laulaja
Möttölän pelipaidan jäädys ja Möttölän puhe.
Julkistetaan Hanno Möttölän nimeä kantava rahasto lasten ja nuorten vähävaraisten perheiden harrastustoiminnan tukemiseen.
- ‹ uudempi
- Sivu 33 / 37
- vanhempi ›