Olet täällä

NIVELVAIHEEN NUORISOTYÖ

TARVITSETKO TUKEA TOISELLE ASTEELLE SIIRTYMISESSÄ?

Ninu eli nivelvaiheen nuorisotyö tarjoaa tukea peruskoulun 9-luokkalaisille nuorille siirtymässä toiselle asteelle. Toiminnasta nuori saa henkilökohtaista tukea omalta työntekijältään. Työn-tekijät tutustuvat nuoriin yhdeksännellä luokalla, ja heidän on mahdollista kulkea nuoren tukena toisen asteen syksylle saakka.

Helsingin NMKY:n Ninu-toiminta järjestää yhteistyössä esi-merkiksi koulun henkilökunnan kanssa pienryhmätoimintaa. Pienryhmätoiminnassa voidaan yhdessä nuorten kanssa miettiä omaan tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä. Työntekijät voivat tukea nuorta myös vapaa-aikaan liittyen esimerkiksi mielekkään tekemisen löytämiseksi. Toiminta on vapaaehtoista. Toiminnas-samme hyödynnämme muun muassa liikuntaa sekä kulttuuria.

Ota meihin yhteyttä!

5544

Löydät meidät myös Instagramista: @hnmky_ninu