Street Zone tuo nuoret yhteen liikunnan ja yhteisöllisyyden kautta
Helsingin NMKY käynnisti yökoripallotoiminnan vuonna 1998, kun yhdistyksessä todettiin, että monilla maahanmuuttajanuorilla ei ole mielekästä vapaa-ajan toimintaa. Toiminta on jatkunut tähän päivään asti ja vuonna 2025 Helsingin NMKY laajensi toimintaansa urbaanin katukulttuurin alueella. Street Zone -toiminta käsittää usean eri toiminnon, joita tällä hetkellä ovat Yökoris, Street Football ja lentopallo. Tulevaisuudessa on suunnitteilla laajentaa myös katutaiteeseen sekä tanssiin.
Kesäisin Street Zone näkyy ja kuuluu ympäri Helsinkiä. Vakituisten työntekijöiden ja kesätyöntekijöiden toteuttamat sadat tapahtumat tuovat yhteen nuoria eri puolilta kaupunkia ja erilaisista kulttuuritaustoista. Toiminnan ytimessä on yhteisö, jossa jokainen on tervetullut omana itsenään ja voi kokea kuuluvansa joukkoon. Tänä kesänä Street Zone -toimintaa järjestetään viikoittain esimerkiksi Hietaniemen rannalla sekä Hämeentien sillan alla.
"Street Zone tuottaa merkittäviä yhteiskunnallisia hyötyjä tarjoamalla maksuttoman, matalan kynnyksen harrastus- ja yhteisötoiminnan niille lapsille ja nuorille, jotka jäävät helposti harrastusten ja yhteisöjen ulkopuolelle. Toiminta lisää fyysistä aktiivisuutta, vahvistaa mielenterveyttä, itseluottamusta ja tulevaisuususkoa sekä luo turvallisia aikuissuhteita ja myönteisiä vertaissuhteita. Samalla se ehkäisee yksinäisyyttä, osattomuutta, syrjäytymistä ja alueellista eriytymistä tarjoamalla nuorille katu-uskottavia, turvallisia ja positiivisia yhteisöjä, joihin kuulumisesta koetaan ylpeyttä", Helsingin NMKY:n kehittämispäällikkö Joni Liikala kertoo.
Osallisuus syntyy siitä, että ihminen kokee olevansa tärkeä osa yhteisöään ja yhteiskuntaa. Se näkyy luottamuksena, yhteenkuuluvuuden tunteena sekä mahdollisuutena osallistua ja vaikuttaa. Arjessa osallisuutta vahvistavat kuulluksi tuleminen, myönteiset kohtaamiset, toimivat sosiaaliset suhteet ja mahdollisuus vaikuttaa omaa elämää koskeviin päätöksiin. Street Zone on tunnettu lämpimästä yhteisöstään, joka toivottaa tervetulleiksi jokaisen toimintaan osallistuvan.
"Erityisesti segregaatiosta kärsivillä alueilla Street Zone rakentaa yhteisöllisyyttä, vahvistaa eri taustoista tulevien nuorten kohtaamisia ja tukee yhdenvertaisia mahdollisuuksia harrastaa. Tutkimusten mukaan liikunta- ja joukkuetoimintaan osallistuminen lisää yhteenkuuluvuuden tunnetta, sosiaalisia taitoja, hyvinvointia ja yhteiskunnallista osallisuutta sekä vähentää syrjäytymisriskiä, mikä tekee Street Zonesta samalla sekä ennaltaehkäisevän että pitkällä aikavälillä yhteiskunnallisesti kustannustehokkaan investoinnin nuorten hyvinvointiin", Liikala lisää.
Street Zone -toiminnan tavoitteena on tarjota nuorille turvallisia kohtaamispaikkoja, mielekästä tekemistä ja mahdollisuuksia löytää oma paikkansa yhteisössä. Toiminta on vuosien aikana kasvanut monipuoliseksi kokonaisuudeksi, joka tavoittaa vuosittain tuhansia nuoria eri puolilla Helsinkiä. Yhteisöllisyyden, yhdenvertaisuuden ja osallisuuden vahvistaminen ovat edelleen toiminnan ytimessä. Kun nuorille tarjotaan mahdollisuus osallistua, vaikuttaa ja tulla kohdatuksi omana itsenään, syntyy yhteisöjä, jotka kantavat pitkälle myös harrastuskenttien ulkopuolella.
Street Zone -toimintaa Yökoriksen osalta rahoittaa STEA sekä Battery, ja muuta toimintaa järjestetään Urlus-säätiön, Helsingin kaupungin sekä Tunkelon säätiön tuilla. Lämmin kiitos kaikille toimintaamme tukeville rahoittajille. Street Zone -toimintaa Yökoriksen osalta rahoittavat STEA ja Battery. Muuta toimintaamme mahdollistavat Urlus-säätiö, Helsingin kaupunki sekä Tunkelon säätiö. Ilman heidän arvokasta tukeaan emme pystyisi tarjoamaan nuorille turvallisia kohtaamispaikkoja, mielekästä tekemistä ja yhteisöllistä toimintaa ympäri vuoden.
