Harjoitusryhmät
Taekwondoa harjoitellaan eri ryhmissä taitotason mukaisesti.
TASO 1
Taekwondoharrastus aloitetaan Taso 1 -ryhmissä, jotka on suunnattu aloittelijoille sekä vähän aikaa harrastaneille (valko-keltavöisille harrastajille). Harrastukseen säännöllisesti osallistumalla on mahdollista edetä taekwondon vyöarvoissa. Aiempaa kokemusta tai mitään erityistä pohjakuntoa ei tarvita. Taekwondossa kannustetaan sitoutuneeseen harjoitteluun, mitä kautta taidot ja kunto kehittyvät yksilöllisesti.
Aloittelijoille opetetaan lajin perusteita ja keltavöisille syvennetään opittuja taitoja sekä opetetaan uusia taekwondotekniikoita. Treeni sisältää ikä huomioiden myös kunto-, kehonhallinta-, liikkuvuus- ja koordinaatioharjoitteita. Nuoremmille lapsille suunnatuilla tunneilla on mukana lisäksi liikunnallisia leikkejä ja pelejä. Eri teemat vaihtuvat viikottain, jolloin myös kerran viikossa harrastava voi hiljalleen oppia lajin eri osa-alueita.
Toimintaa eri ikäryhmille sekä perheille on Helsingin keskustassa ja Pakilassa. Lapset voivat aloittaa harrastuksen 5 -vuotiaasta alkaen.
Perheille soveltuvissa taekwondoryhmissä voi harrastaa kaikki lapset sekä perheet yhdessä. Ryhmiin voi tulla mukaan niin vanhemmat kuin isommat sisarukset. Perheille suunnatuissa ryhmissä aikuiset voivat keskittyä omaan harjoitukseen, sillä mukana on yleensä useampi ohjaaja/apuohjaaja, jotta ryhmää voidaan jakaa. Lapset voivat osallistua ryhmään myös yksin ilman muita perheenjäseniä.
TASO 2
Taso 2 -harjoitukset on suunnattu 6.kup-3.kup vyöarvoille (vihreävöiset ja sinivöiset). Ryhmässä ei ole ikäjakoa.
TASO 3
Taso 3 -harjoitukset on suunnattu 2.kup-dan/poom vyöarvon omaaville harrastajille (punavöiset ja mustavöiset). Tasoryhmässä ei ole ikäjakoa.
LIIKESARJA (ALKEET)
OTTELU (ALKEET)
POOMSAE TEAM
SPARRING TEAM
