Olet täällä

MU16 SM-kultaa

10.05.2022

Helsingin NMKY:n U16 pojat voittivat suomen mestaruuden.

Namikan U16 pojat päättivät kautensa (22-0) Tampereella Suomen mestaruuteen. Ottelun jälkeen tavoitettu päävalmentaja Juuso Milen avasi sen hetkisiä tunnelmia.

-Olo on todella onnellinen ja kiitollinen pelaajien puolesta. Ei tunnu yhden kauden, vaan kolmen kauden mestaruudelta. Korona vei kaksi edellistä kevättä ja viimeinkin päästiin pelaamaan loppuun asti. Joukkue on ollut täydellisen sitoutunut yhdessä harjoittelemiseen koko tämän ajan läpi, heille jos jollekin tämä on kova juttu.

 

Isoimmiksi tekijöiksi tähän Juuso nostaa pelaajien innostuneisuuden koriksesta ja harjoittelusta ja se on näkynyt kaikessa toiminnassa vuosien ajan. Joukkueen sitoutumisen taso yhteiseen tekemiseen ja sisäisen motivaation vahvuus ovat olleet myös ajavia voimia joukkueessa jo todella pitkään.

-Pelaajat ovat todella vahvoja henkisesti. Vaikeilla hetkillä joukkue pystyi nostamaan tasoaan ja päätään. Kun tilanne sitä vaati niin kuka vain oli valmis nostamaan omaa tasoaan. Joukkue ikään kuin hitsaantui yhteen koko ajan vahvemmin ja vahvemmin. Se oli aistittavissa kentällä, kopissa, aikalisillä ja kaikessa yhteisessä tekemisessä. Polku tähän hetkeen ennen välieriäkään ei ollut helpoin mahdollinen. Joukkueessa valmentaja mukaan lukien pyöri influenssa-aalto ja kuukauteen ennen välieriä, joita jouduttiin myös siirtämään, ei pelattu peliäkään.

 

Finaaleissa vastassa oli runkosarjan toiseksi tullut Tampereen Pyrintö. Kumpikin finaalipeli oli esitys nopeasta ja kovatempoisesta koripallopelistä. Fyysisiä ja viihdyttäviä pelejä oli seuraamassa Tampereellakin asti iso kannattajajoukko jota Juuso kiitteli suuresti pelin jälkeen. Valmentaja Milen kuvali finaalivastustajaa seuraavanlaisesti:

-Pyrintö tarjosi todella hyvät finaalit. Pyrintö todella hyvin valmennettu joukkue joka pelaa erilaista korista kuin me. Pyrintö on jengi joka hyökkää kovalla temmolla ja on joukkue joka uhkaa laajalla rintamalla läheltä ja varsinkin kaukaa

 

 

Päävalmentaja Milen mainitsee erityisesti ikäluokan pelaajien vanhempien kanssa toimivan yhteistyön ja vuorovaikutuksen yhdeksi isoimmiksi tekijöiksi joukkueen taustalla. Alusta asti kaikki on ollut sulavaa ja yhdessä tekemisen meininki on ollut äärimmäisen vahvaa kentällä ja sen ulkopuolella.

Ikäluokan ja namikan vahva yhteisöllisyys on ollut omiaan luomaan ympäristön jossa ikäluokan kaikille 60 pelaajalle on pystytty luomaan ympäristöjä joissa jokainen voi omilla taidoillaan ja haluillaan kehittyä parhaaksi versioksi itsestään.

-Mestaruus on vain yksi askel tässä joukkueen tarinassa. Syksyllä oli jo aistittavissa Tallink-turnauksen jälkeen kevään mahdollisuudet. Pelaaminen oli silloin jo todella päättäväistä pitkän tauon jälkeen. Pelaajista oli silloin jo aistittavissa himo ja nälkä kilpailemista kohtaan. Varsinkin viikottaisessa toiminnassa, harjoittelussa ja sen laadussa oli nähtävissä merkkejä tulevasta, avasi valmentaja Milen

 

 

2006 syntyneillä pojilla kokonaisuudessaan lopputulema kaudella oli

SM-sarjassa 1. sija

Valtakunnallisessa 1. Divisioonassa joukkue jäi yhden voiton päähän välieristä ollen kauden lopussa viidennellä sijalla.

Alueen sarjoissa 1. Divisioonassa joukkueet kävivät hakemassa kotiin hopeaa ja pronssia. 3. Divisioonan finaaleissa kaulaan ripustettiin kultamitalit. Fun sarjassa joukkue sai paljon loistavia pelejä ja painoi kauden alusta loppuun huikealla meiningillä.

 

SM Kultamitalistit

 

Eelis Paloniemi

Eino Urpola

Jelani Towa

Julius Ansamaa

Kalle Koskinen

Leo Eklund

Leo Guday

Matti Maunula

Olavi Suutela

Rasmus Kauste

Sinuhe Etelämäki

Sisu Mäki

Tarmo Tuominen

William Cleveland

 

Valmentajat

 

Juuso Milen

Martti Kuisma

Santtu Salmela

Teemu Pulkkinen

Antti Partinen