Olet täällä

Taekwondon leirimatka Münchenissä

30.05.2019

15 HNMKY:n taekwondoharrastajaa ja -ohjaajaa osallistui pääsiäisen aikaan kansainväliseen U-Chong taekwondoleirille, joka pidettiin Taufkirchenissä, Saksassa. Suurin osa leiristä oli nuoria taekwondoharrastajia. Leirillä opettajina toimi usea taekwondomestari Etelä-Koreasta. Viikonlopun aikana harjoiteltiin niin perustekniikkaa, liikesarjaa, otteluita kuin itsepuolustusta. Vaikka saksan kieltä ei koko leiriporukka ymmärtänytkään, leiriläiset saivat tulkkausapuja paikallisilta harrastajilta.

Leirin tunnelma oli kerrassaan erinomainen ja kaikki ihmiset ystävällisiä. Taekwondoleirin lisäksi matkusteltiin Münchenin keskustassa ja katseltiin Marienplatzia, Englantilaista puutarhaa, shoppailtiin ja käytiin yhdessä syömässä korealaista ruokaa sekä juhlistettiin syntymäpäiviä. Edellisenä pääsiäisenä 24 HNMKY:n taekwondoharrastajaa matkusti leirille Belgiaan, ehkäpä taekwondon pääsiäisleirimatkoista onkin jo tulossa seurassamme perinne. Yhteisille leirimatkoille ovat tervetulleita kaikki HNMKY:n taekwondoharrastajat.

Kiitoksia koko leiriporukalle mahtavasta namikan yhteishengestä ja matkavinkeistä sekä huippuopettajille treeneistä!