Hyppää pääsisältöön

HNMKY:n miehet playoffeissa – kausi täynnä ennätyksiä

Koripallo

Helsingin NMKY:n miesten edustusjoukkue päätti kauden pitkästä aikaa playoff-peleihin. Päävalmentaja Tuomas Ojan mukaan kokonaiskausi oli menestys, vaikka voitot jäivätkin tällä kertaa saavuttamatta.

"Kausi päättyi pitkästä aikaa playoff-tunnelmissa. Haastoimme vaikeuksista huolimatta hyvin sarjakolmosta, mutta voitot jäivät tällä kertaa saavuttamatta. Kausi kokonaisuudessaan oli kuitenkin varsin onnistunut", Oja kertoo.

Runkosarjan 11 voittoa sivusi seuran A-divisioonahistorian parasta saavutuslistaa, ja suurin osa pelaajista tilastollisesti pelasi uransa parhaan kauden. Kuusi seuran junioripelaajaa teki debyyttinsä Divisioona A -tasolla. 

"Kausi kuvasti hyvin joukkueen eetosta, jossa aikuispelaajat kasvavan roolin myötä näyttävät joukkueen suuntaa, niin peleissä kuin harjoituksissa. Nuoremmat pelaajat puolestaan toivat vahvaa tukea joukkueelle samalla kehittyen kohti Divisioona A:n vakiokalustoa."

Tilastoissa joukkue erottui erityisesti levypalloissa ja hyökkäyspelaamisessa:

  • Nikolas Kataja oli sarjan toiseksi paras kotimainen korintekijä.
  • Nikolas Kataja ja Lenni Hervola kuuluivat viiden parhaan kotimaisen korintekijän joukkoon.
  • Roni Vuori oli sarjan toiseksi paras kotimainen levypallopelaaja ja koko sarjan kahdeksanneksi paras.
  • Joukkue oli sarjan paras hyökkäyslevypallojoukkue.

 

Oja kiittää kauden päätteeksi niin pelaajia kuin taustajoukkoja.

Järjestelmän ylläpidon tarjoaa ATVA logo