Olet täällä

Codeo edistää nuorten hyvinvointia Helsingin NMKY:n kautta

25.04.2023

Codeo ja Helsingin NMKY tekevät yhteistyötä, jonka keskiössä on nuorten hyvinvointi liikkumisen kautta. Yhteistyö mahdollistaa muun muassa uusia urheiluvälineitä liike-hanke -toiminnalle.

Ohjelmistokehitysyritys Codeo tukee Helsingin NMKY:n toimintaa. Codeon henkilöstö vietti viime keskiviikkona TYHY-päivää Hotel Arthurissa. Codeon väki pääsi kuulemaan kahden Liike-hankkeen toiminnassa mukana olleen nuoren tarinan ja osallistumaan koristunnille. Liike-hankkeen tukemisen lisäksi myös Hotel Arthurin valinta kokoontumispaikaksi on käden ojennus nuorille, sillä Arthurin tuotot käytetään lasten ja nuorten hyväksi. 

Codeon toimitusjohtaja Liisa Rusanen kertoo, että vastuullisuus on heidän yritystoiminnassaan kaiken A ja O.

- Meille on ollut hienoa päästä tukemaan Helsingin NMKY:n toimintaa. Haluamme osaltamme olla edistämässä nuorten hyvinvointia. Oli hienoa kuulla nuorilta itseltään, mitä toiminta on heille antanut, Rusanen tiivistää. 

Liike-hankkeen toiminnassa pitkään mukana olleet Aamos ja Tatu kertoivat keskenään hyvin samanlaisen tarinan siitä, kuinka päätyivät Liike-hankkeen pariin. Kummankin polku alkoi Helsingin NMKY:n Startti-ryhmästä, josta heidät ohjattiin myös Liike-hankkeen toimintaan. 

- Liike-hankkeen toiminnassa on mukana hyvin erilaisia nuoria. Monen taustalla on esimerkiksi työttömyyttä, syrjäytymistä, arjenhallinnan ongelmia ja sosiaalisia vaikeuksia, Aamos ja Tatu kertovat.

Liike-hankkeen järjestämiin urheilulajeihin saa osallistua oman tilanteen ja jaksamisen mukaan. Aamos ja Tatu osallistuvat kumpikin viikoittain kuntonyrkkeilyyn ja ohjattuun kuntosalitreenaamiseen. Aamos käy myös satunnaisesti eri pallopeleissä. Spesiaaleimpina päivinä on käyty kokeilemassa uusia lajeja, kuten keilausta ja seinäkiipeilyä. Miehet haluavat kuitenkin korostaa, että kaikki eivät halua eikä pysty ottamaan osaa tämän tyyppisiin lajeihin. Osalle nuorista pelkkä ohjaajan kanssa kävelyllä käyminen on heidän tarpeisiinsa parhaiten sopiva tapa liikkua. 

- Parasta Liike-hankkeessa on ollut uusien ihmisten tapaaminen ja yhdessä touhuaminen. Fyysisen ja henkisen hyvinvointinsa parantuneen huomattavasti toiminnan myötä, miehet alleviivaavat. 

Lopuksi Aamos ja Tatu kiittelivät Codeoa siitä, että he ovat mukana mahdollistamassa toimintaa.