Olet täällä

Useita mitaleita ja taistelijan malja Vantaalta

04.10.2021

Ambassador's Cup Vantaalla piti taekwondon ottelijat ja liikesarjakilpailijat virkeinä lauantaina 2. lokakuuta. HNMKY Taekwondon joukkue oli kisan suurimpia: ottelijoita osallistui kisaan kymmenen ja liikesarjakilpailijoita 13. Ottelijoille kilpailu oli syksyn ensimmäinen, liikesarjakilpailijat pääsivät vauhtiin jo Lohjalla syyskuun alussa.

Täyteisen kisapäivän upea tulos oli yli 20 mitalisijaa ja muita hyviä sijoja. Kisaajat kerryttivät kokemusta ja valmentajat saivat vinkkejä jatkotyöhön.

Namikalaisten päivästä voisi nostaa esille monta asiaa, alla on niistä muutama.

Nuoret Frans Frangén ja Mimi Miettinen urakoivat kummassakin kilpailumuodossa. Päivän mitalirohmu oli Suvi Toivonen, jolle kertyi kolme hopeaa liikesarjoista.

Ottelussa kadettien Otto Aalto sai kultaa alle 65-kiloisissa. Muut mitalistit saivat tällä kertaa tyytyä himmeämpiin metalleihin.

Ottelukentällä nähtiin myös seuran ottelijoiden keskinäisiä taistoja, kun Edward Sabo ja Eino Paukkula ottivat mittaa toisistaan sekä alle että yli 73-kiloisten nuorten sarjassa.

Kisapäivän päätteeksi liikesarjojen rankingissa debytoinut Mikko Virta sai kannustavan huomionosoituksen, kun hänet palkittiin Taistelijan maljalla.

Ottelijoita valmensivat Elmer NordbergJulius Lehmusto ja Francisc Sabo ja liikesarjakilpailijoita Sirpa HuuskonenMartti Outinen ja Elmer.

LIIKESARJATULOKSET

Ranking-sarjat

  • kultaa: Kim Chung / Henri-Mikael Nuorimaa (parit U30)
  • hopeaa: Henri-Mikael (miehet U30), Idaira Pineda Marrero (naiset U40), Elmer Nordberg (miehet U40), Idaira / Elmer (parit O30)
  • pronssia: Frans Frangén (junioripojat)
  • muut sijat: 4. sija Kim (naiset U30) ja Mikko Virta (miehet O40)

Harrastaja- ja ilvessarjat

  • kultaa: Antti Miettinen (vihreävöiset miehet)
  • hopeaa: Mimi Miettinen (vihreävöiset naiset), Suvi Toivonen (diesel naiset), Sini Forssell / Suvi (parit ylemmät), Rosa Meriläinen / Sini / Suvi (harrastajaryhmä)
  • pronssia: Christopher Allen (sinivöiset miehet)
  • muut sijat: 4. sija Amanda Punkka (vihreävöiset naiset), Mimi (ilves vihreät) ja Suvi (sinivöiset naiset), 5. sija Rosa (diesel naiset), 6. sija Sini (sinivöiset naiset ja diesel naiset), 7. sija Rosa (puna-mustavöiset naiset)

OTTELUTULOKSET

Liigasarjat

  • kultaa: Otto Aalto (C1 M -65)
  • hopeaa: Edward Sabo (B1 M +73), Noel Ahlström (B1 M -63), Sofia Nurmi (C1 F -59), Niilo Aalto (D1 M -50)
  • pronssia: Eino Paukkula (B1 M +73), Edward (B1 M -73), Frans Frangén (B1 M -55), Benjamin Iles (C1 M -57)
  • 5. sija: Eino Aalto (B1 M +73), Eino P. (B1 M -73)

Harrastajasarjat

  • hopeaa: Mimi Miettinen (C2 F -42)

Lämpimät onnittelut kaikille kisaajille ja kiitokset tukijoukoille ja valmentajille! Seuraavaksi namikalaisten menestymistä päästään jännittämään Nurtzi Openissa 30. lokakuuta.

kuvat: Eino Aalto