Olet täällä

Mustan vyön kokeista kaksi dan-arvoa ja seuran ensimmäinen poom-arvo

24.06.2021

Kesäkuun kolmantena viikonloppuna HNMKY Taekwondossa järjestettiin mustan vyön kokeet lauantaina Sofia ja Moritz Nurmelle (kuvassa) ja sunnuntaina Martti Outiselle. Martti saavutti 3. danin ja Moritz 1. danin. Sofiasta, 13, tuli puolestaan seuran ensimmäinen poom-arvon saanut taekwondon harrastaja. 

HNMKY Taekwondo perustettiin vuonna 2014 ja se käynnisti toimintansa vuoden 2015 alusta. Nuorelle seuralle ensimmäinen seuran oman kasvatin poom-arvo on tärkeä merkkipaalu. Alle 15-vuotiaille myönnetään poom-arvo, sitä vanhemmille dan-arvo. Ero näkyy myös vyön värityksessä: dan kantaa mustaa vyötä, poom puna-mustaa.

Sofia ja Moritz aloittivat taekwondon viisi vuotta sitten, kun Nurmen perheen isä ja ala-asteikäinen tytär löysivät yhteisen harrastuksen. Matkan varrella he ovat kannustaneet toisiaan harjoituksissa, vyökokeissa ja kilpailuissa.

Vyökokeet pitänyt seuran pääopettaja Elmer Nordberg on seurannut parivaljakon etenemistä alusta alkaen. "Tarina kertoo sitoutuneisuudesta, ahkeruudesta ja sinnikkyydestä."

Martti pääsi 3. dan -kokeessaan hyödyntämään erikoisosaamistaan eli muun muassa taekwondotekniikoiden opetuksen avaamista biomekaanisesta näkökulmasta.

Helteisen viikonlopun kokeissa fokus oli enemmän aivo- kuin fyysisessä työssä. Siitä huolimatta  tai ehkä juuri sen takia  kokeet olivat myös keholle rankkoja.

"Koe oli monella tapaa rankempi henkisesti ja fyysisesti kuin edelliset danit. Ihan kaikki osa-alueet käytiin läpi ja vähän ekstraa päälle", kertoo Martti omasta kokeestaan.

"Mustavöinen luo lajia ensin itselleen ja sitten muille. Värivöillä korostuu tekniikoiden suorittaminen käskystä", toteaa Elmer dan- ja värivöiden kokeiden erosta.

Kaikilla kokelailla on kokemusta kilpailemisesta ja lisäksi he ovat olleet aktiivisia seurassa. Esimerkiksi Sofia on otellut liigassa.

Dan- ja poom-kokeet olisi voinut pitää aiemminkin, mutta koronaviruspandemia on muokannut aikatauluja. Nyt kokelaat pääsevät kuitenkin hyvillä mielin kesälaitumille, odotettu koitos on takana.

Onnittelut uusista vyöarvoista!

kuva: Elmer Nordberg