Olet täällä

Firmojen välinen korisherruus ratkottiin torstaina Namika Areenalla

23.05.2025

Turnaus keräsi yrityksiä ympäri Suomen lämminhenkiseen ja koripallontäyteiseen päivään.

Järjestyksessään toinen firmakoris 3x3-turnaus pelattiin eilen 22.5. Hien lisäksi Namika Areenan kentät täyttyivät yhteisöllisyydestä ja pelaamisen riemusta, pelaajien kannustaessa toisiaan läpi koko päivän kentällä ja sen ulkopuolella.

Viime vuoden tapaan joukkueita oli tänäkin vuonna mukana runsaslukuinen määrä. Pro-sarjaan osallistui yhteensä 6 joukkuetta, ja Fun-sarjan voittaja ratkottiin yhteensä 16 joukkueen kesken.

Turnaukseen saatiin tänä vuonna upeasti osallistujia myös hieman kauempaa.

Oululainen Culmentor saapui jo keskiviikkona Helsinkiin, ja reissun kruunasi lopulta Fun-sarjan mestaruus NMKY:n Urheiluliitoa vastaan käydyn tiukan finaalin jälkeen.

Pro-sarjan mestaruus puolestaan meni tänä vuonna Virta Ltd:n nimiin, ja hopealle selviytyi Santander.

Turnauksen ottelut pelattiin nopeatempoisessa 3x3 pelimuodossa, ja 1x10 min peliaika mahdollisti jännitystä aivan otteluiden viime sekunneille saakka.

Kaikki turnauksen tuotot käytetään lasten ja nuorten liikunnan tukemiseksi. Turnauskoordinaattori Hanna Koivunen kiitteleekin osallistujia hienosta päivästä ja tuesta tärkeän asian puolesta.

-Hienoa oli saada näin monta yritystä mukaan pelaamaan, ja tekemään yhdessä hyvää lasten ja nuorten harrastustoiminnan tukemiseksi.

-Päivä oli kaikin puolin onnistunut, ja Areenalla vallitsi koko tapahtuman ajan iloinen tunnelma. Ilmassa oli jopa suuren urheilujuhlan tuntua. Lämmin kiitos kaikille mukana olleille, ja toivottavasti nähdään taas ensi vuonna!

 

Kuvat: Tuomas Mäkelä