You are here

AJANKOHTAISTA

Syksyn kamppailut takana, katse kohti kevättä

31.12.2020

HNMKY:n kamppailutoiminnan syyskausi oli puuhakas – pandemiasta huolimatta. Paljon ennätettiin tehdä niitä asioita, mitä oli kaavailtu. Syksyllä jatkettiin saumattomasti siitä, mihin kesällä jäätiin. Tärkeää oli, että päästiin harrastamaan yhdessä. Kamppailuvuosi 2020 sujui ilman koronavirustartuntoja, mistä kuuluu kiitos muun muassa vastuullisille harrastajille ja seuratyölle.

Taekwondossa harjoiteltiin lajitekniikoita sekä viriteltiin ottelun ja liikesarjojen kisakuntoa. Taitoja päästiin mittelemään Porvoon ottelukilpailuissa 3. lokakuuta. Seuran liigaottelijat taistelivat kisoissa kaksi kultaa, viisi hopeaa ja kaksi pronssia. Porvoo Open jäi ainoaksi vuonna 2020 järjestetyksi otteluliigan kilpailuksi.

U16-tyttöjen marraskuu voitokas

21.12.2020

HNMKY:n U16-tytöt ovat marraskuun joukkue. Kuukauden joukkue sarja on pienoisella tauolla, vallitsevan koronatilanteen takia, joten seuraavan kerran kuulemme joukkueistamme helmikuussa! Namikan U16-tyttöjen ryhmä koostuu pääsääntöisesti -05/06 syntyneistä pelaajista. Ryhmän sisällä pelataan U16 SM-sarjaa ja U15 SM-sarjaa (Robert Petersen Cup).

 

Päävalmentaja Emma Malmin kommentit omasta ryhmästään yleisesti: ”U16-tytöt ovat sitoutunut ja aktiivisesti harjoitteleva ryhmä. Treeneissä on hyvää kilpailua sekä kamppailua ja yrittämistä loppuun asti vaikka välillä kaikki ei heti onnistuisikaan. Pelaajat ovat valmiita yrittämään uudestaan ja tekemään töitä tavoitteiden saavuttamiseksi. Siksi päävalmentajan ja apuvalmentajien on helppo yhtyä pelaajien mietteisiin kuluneesta kaudesta.”

 

Helsingin NMKY toi myyntiin Möttölä Legacy-huppari – hyväntekeväisyyshupparin tuotto lasten ja nuorten hyväksi

18.12.2020

Helsingin NMKY teki ainutlaatuisen Möttölä Legacy-hupparin, jonka tuotosta osa lahjoitetaan Helsingin NMKY:n Hanno Möttölä -rahastoon. Rahaston kautta tuetaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Osana uuden brändi-ilmeen lanseerausta julkaistu Möttölä Legacy-huppari kiteyttää koko Helsingin NMKY:n ytimen.

Helsingin NMKY kirkasti brändi-ilmeensä: ”Uusi ilme vastaa entistä paremmin sisäistä paloamme”

17.12.2020

Helsingin NMKY on kirkastanut brändi-ilmeensä ja sen myötä myös visuaalisen ilmeensä osana uutta strategiaa. Helmikuussa käynnistetty prosessi huipentui lanseerausvideon julkaisuun. Uusi ilme pitää sisällään päivitetyn logon ja oman ainutlaatuisen typografian sekä parannetut tunnusvärit. Brändiuudistus näkyy Helsingin NMKY:n kaikissa kanavissa verkkosivuista yksittäisiin somepäivityksiin saakka. Toimitiloihin uusi ilme päivittyy asteittain.

–Helsingin NMKY on hyvinvoinnin vaikuttaja vahvoilla juurilla. Olemme kulkeneet lasten, nuorten ja perheiden rinnalla 130 vuoden ajan mielekästä toimintaa ja kokonaisvaltaista tukea tarjoten. Brändi-ilmeen kirkastamisella halusimme entistä vahvemmin tuoda esille sisäistä paloamme ja heijastaa vahvemmin toiminnassa mukana olevien maailmaa, Helsingin NMKY:n pääsihteeri Timo Laulaja kiteyttää.

Hyvän tekeminen yhteistyössä STEAn kanssa jatkuu

04.12.2020

STEA on julkaissut ensi vuodelle myöntämänsä avustukset. STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen. STEA myönsi Helsingin NMKY:lle avustuksia yhteensä noin 710000€. Avustukset jakautuvat viidelle eri toiminnolle.
 

STEA-avustuksia myönnettiin seuraaville Helsingin NMKY:n toiminnoille:

Kamppailun online-harjoitukset alkoivat 1.12. – tutustu monipuoliseen tarjontaan

04.12.2020

HNMKY:n kamppailutoiminnan online-harjoitukset käynnistyivät tiistaina 1.12. Harjoitusten viikkokattaus on monipuolinen: on taekwondoa, kuntonyrkkeilyä, kehonhuoltoa ja lihaskuntoa. Kannattaa hyödyntää etätunteja tai vaikka laajentaa lajivalikoimaa!

Harjoitukset pidetään Zoom-sovelluksella, jonne löydät linkin myClubista.

ONLINE-TUNNIT AJALLA 1.12.–22.12.

Maanantai: Lihaskunto, klo 18–19

Tiistai: Taekwondo Taso 2, klo 17–18; Kuntonyrkkeily, klo 18–19; Kehonhuolto, klo 19–20

Keskiviikko: Taekwondo Taso 1, klo 17–18; Poomsae kisaryhmä, klo 18–19; Lihaskunto, klo 19–20

Torstai: Kuntonyrkkeily, klo 18–19; Potkutekniikka, klo 19–20

Perjantai: Poomsae kisaryhmä, klo 18–19

Lauantai: Taekwondo Taso 2, klo 16–17; Potkutekniikka, klo 17–18

Sunnuntai: Taekwondo Taso 1, klo 16–17; Poomsae kisaryhmä, klo 17–18

*** *** ***

Helsingin NMKY keskeyttää harrastus- ja vapaa-ajan toiminnan sisätiloissa vähintään kolmeksi viikoksi

27.11.2020

Pääkaupunkiseudulla koronaepidemiatilanne on siirtynyt kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen. Koronakoordinaatioryhmä on tänään 27.11. linjannut uusista suosituksista ja rajoituksista pääkaupunkiseudulle. Uudet linjaukset astuvat voimaan maanantaina 30.11. ja ovat voimassa kolme viikkoa. 

Päivitetty ohjeet Malmin palloiluhallille ja Arthurille, ei yleisöä peleihin

20.11.2020

Koronavirustilanteen vuoksi, Helsingin NMKY on päättänyt edellyttää kasvomaskin käyttöä Malmin palloiluhallin ja Arthurin palloiluhallin tiloissa. Päätöksen tavoitteena on turvata lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatko mahdollisimman turvallisesti.

Katsojia ei oteta hallille välillä 20.11. – 13.12. Aikuisten koripallon harrastetoiminta on pysäytetty välillä 20.11. – 13.12.

Kasvomaskia tulee käyttää vieraillessa Malmin palloiluhallilla ja Arthurilla. Yläkouluikäisten ja heitä vanhempien pelaajien ja erotuomareiden tulee käyttää kasvomaskia ottelutapahtumaan saapuessa. Myös pelaajalle välttämättömän saattajan tulee käyttää kasvomaskia, harjoituksen ajaksi hallista on poistuttava.

Helsingin NMKY:n U16-pojat pelasivat itsensä SM-sarjaan lokakuussa

09.11.2020

HNMKY:n joukkueiden toimintaan sukelletaan joukkue kerrallaan kaudella 2020-2021. Ensimmäisenä vuorossa on U16-pojat. Joukkue koostuu seuran -05 ja -06 syntyneistä pojista.

 

Joukkueen päävalmentaja Henri Clement kuvailee joukkueen lokakuuta seuraavin sanoin:

"Joukkue pelaa U16 alueen I-divisioonaa sekä SM-sarjaa, jonne tie vei lokakuun alun karsinnoista. Lisäksi ryhmässä harjoittelee osittain U15-ikäisiä pelaajia, jotka pelaavat pääasiassa ikäluokkansa Robert Petersen Cupia. Valmennuksen osalta Antti Partinen vastaa poikien voimaharjoittelusta ja tällä kaudella pari kertaa viikossa mukana on myös Kimmo Muurinen jakamassa pojille omaa osaamistaan. Alueen peleistä syksyn saldona on 3 voittoa ja 2 tappiota, joista viimeisin karvaasti jatkoajan jälkeen. Esitykset ovat olleet hieman vaihtelevia, mutta koko ajan on näkyvissä enemmän harjoiteltuja puolustuksen ja hyökkäyksen asioita.

 

Helsingin NMKY jatkaa yhteistyötä Urheilu Mehiläisen kanssa

09.11.2020

Kumppanuus tarjoaa jäsenille seuraavat edut: 

· Nimetty yhteyshenkilö: Elina Myllymäki, elina.myllymaki@mehilainen.fi 

· Kokeneiden asiantuntijoiden tuki joukkueille urheiluvammojen ennaltaehkäisyssä ja hoidossa. Nimetyt fysioterapeutit Töölössä: Jarkko Räsänen, Tuomas Ruohola ja Elina Myllymäki. Myös muut Urheilu Mehiläisen fysioterapeutit ovat käytettävissänne. 

· C-ikäluokan urheilijoille kausimaksuun sisältyy terveystarkastukset 

· Asiantuntijaluento, jonka aikataulusta tiedotetaan myöhemmin 

· Mahdollisuus saada kaikki terveyspalvelut, ensiavusta kuntoutukseen, samasta paikasta 

· Selkeän toimintamallin tapaturmatilanteissa 

· Yhteistyöstä kertyy bonusta rekisteröityneiden jäsenten palveluiden käytön mukaan 

Yhteistyöstä bonusta joukkueelle 

 

”Että otettaisiin tosissaan eikä oleteta”

09.11.2020

Helsingin NMKY:n nuorten aikuisten ryhmä Nuoret Valtaan jakoi ajatuksiaan ja kokemuksiaan yhteiskunnan palveluista ja niiden sudenkuopista. Nuorten ryhmää on vetänyt, ja koonnin nuorten jakamista kokemuksista on tehnyt Helsingin NMKY:n Kiintopiste -hankkeen projektisuunnittelija Nina Währn.

Ryhmäkeskustelut ovat tuoneet esille lukemattomia sekä kertaantuvia kokemuksia siitä kuinka palvelut, varhaiset kasvuympäristöt ja auttavat tahot ovat epäonnistuneet tämän päivän nuorten aikuisten tukemisessa. Meillä on palveluita, mutta ne eivät kohtaa palveluiden käyttäjien tarpeita. Vaikka elämä on pääsääntöisesti sarja suuria voittoja, ei NEET nuorten kohdalla näin useinkaan ole ollut. Ongelmia tunnistetaan ja niihin pyritään pureutumaan, mutta tulokset ovat paljon palveluja tarvitseville valitettavan laihoja. Monella lapsella ja nuorella oma koti ei ole osannut, jaksanut tai kyennyt tuottamaan heille tukea vaikeina hetkinä palveluviidakossa.

Nuorten puheesta nousee esiin viisi eniten kehittämistä kaipaavaa aihekokonaisuutta: 

1. Kiusaaminen/syrjintä 

2. Koulu kuormittavana paikkana 

3. Luottamuksen murentuminen 

4. Näkymättömät haasteet 

Helsingin NMKY:n kotipeleissä edelleen poikkeusohjeistus voimassa

06.11.2020

Päivitetty 6.11.2020

Malmin palloiluhallilla on jälleen viikonloppuna pelejä runsaasti, lisäksi Arthurilla on muutama ottelu viikonloppuna. Vallitsevan koronatilanteen takia noudatamme toistaiseksi poikkeussuosituksia MPH:lla ja Arthurilla viikonloppuisin, joiden avulla pyrimme varmistamaan otteluiden järjestämisen mahdollisimman turvallisesti. Kummassakin hallissa on vain yksi sisäänkäynti ja käytävätilat ovat rajalliset, kohtaamisten välttäminen sisätiloissa on haastavaa.

Pyydämme otteluihin saapuvan mahdollisimman vähän katsojia. Toimitsijoille ja katsojille suosittelemme vahvasti maskin käyttöä sisätiloissa. Myös hallille saapuessa ja sieltä poistuessa suosittelemme maskin käyttöä.

Urheilutalon otteluohjeistus

17.10.2020

Helsingin Urheilutalolla miesten ja naisten 1.divarissa on käytössä ainoastaan puolet (300 paikkaa) katsomon kapasiteetista. Lippuja on myynnissä normaalisti urheilutalolla, kaikilta toivotaan lähimaksua. Lisäksi kausikortit ovat myynnissä lipunmyyntipisteellä. (https://www.hnmky.fi/uutiset/julkaisu/6165)

 

Tutustu tarkasti covid-19 ohjeistukseen:

Kausikortti divaripeleihin ostettavissa!

16.10.2020

Kausikortit tulevat myyntiin HNMKY:n ensimmäiseen kotipeliin. Kausikortilla pääset näkemään taas koko kauden miesten ja naisten kotipelit. Naiset pelaavat 10 ja miehet 11 kotipeliä runkosarjassa. Kausikortin hinta on 50 euroa

Voit ostaa kausikorttisi kätevästi myös seuraavien kotipelien yhteydessä Urheilutalolta. Kausikortilla näet ainakin kaikki 21 HNMKY:n kotiottelua ja lisäksi mahdolliset playoff -ottelut kuuluvat kausikorttiin. Yksittäisen ottelun sisäänpääsy maksaa 10 euroa ja alennusryhmiltä 5 euroa.

HUOM! Kotipeleihin Namikan junioreilla vapaa sisäänpääsy, jokin Namika-asuste päällään.

Kaikki Namikan kotipelit pelataan Helsingin urheilutalolla, Helsinginkatu 25, 00510 Helsinki

Helsingin NMKY:n vuosikertomus 2019

15.10.2020

Voit lukea Helsingin NMKY:n vuosikertomuksen tästä linkistä.

Miesten joukkue jatkaa pelaajien kehittämistä ja kilpailee voitosta jokaisessa ottelussa

15.10.2020

  Helsingin NMKY:n miesten joukkue on valmistautunut lauantaina alkavaan 1-divisioona A:han. Kauden ensimmäisessä ottelussa joukkue kohtaa Torpan Pojat vieraissa Munkkiniemen Yhteiskoululla. Joukkue on luonnollisesti muuttunut kauden jälkeen, valmennustiimi jatkaa samoilla vahvuuksilla.

 

Miesten joukkueen päävalmentajana jatkaa joukkueen monivuotinen valmentaja Timo Saukkola. Namikan pitkäaikaisena ammattivalmentajana toiminut Timo valmentaa Miesten joukkueen lisäksi U13-poikia ja toimii PHYK:n urheilulukiossa aamuvalmentajana.

 

Helsingin NMKY:n naisten joukkue on mukava sekoitus veteraanimaista kokemusta ja nuorta raakaa kykyä

13.10.2020

HNMKY:n naisten joukkue aloittaa I-divisioonakautensa Helsingin Urheilutalolla su 18.10. klo 17:30, kun vastaan asettuu Hyvinkään Ponteva. Joukkue on uudistunut viime kaudesta merkittävällä tavalla. Päävalmentaja on vaihtunut ja pelaajistossa on tapahtunut muutoksia. 

 

Joukkueen päävalmentajana kaudella 2020-2021 toimii Namikan pitkän linjan valmentaja Teijo Sandvik. Teijo on valmentanut Namikassa tyttö- ja poikapuolella joukkueita oikeastaan kaikissa ikäluokissa, pienistä junnuista aina U19-tyttöihin asti. Lisäksi kokemusta löytyy kahden edellisen kauden aikana Naisten apuvalmentajana olemisesta. Seuravalmennuksen ohella Teijo toimii PHYK:n lukion tyttöjen aamuharjoitteluvalmentajana ja tyttöjen All-Stars valmentajana.

 

Kasvomaskit käyttöön Malmin palloiluhallilla ja Arthurilla

09.10.2020

Koronavirustilanteen vuoksi, Helsingin NMKY on päättänyt edellyttää kasvomaskin käyttöä Malmin palloiluhallin ja Arthurin palloiluhallin tiloissa 10.10.2020 alkaen. Päätöksen tavoitteena on turvata lasten ja nuorten harrastustoiminnan jatko mahdollisimman turvallisesti. Kasvomaskia edellytetään kaikilta hallilla asioivilta paitsi niiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää.

Kasvomaskia tulee käyttää vieraillessa Malmin palloiluhallilla ja Arthurilla. Maskia ei tarvitse käyttää mikäli olet menossa pelaajana, valmentajana tai tuomarina ottelutapahtumaasi tai harjoituksiin – tällöin suosittelemme maskien käyttöä hallin yleisissä tiloissa (käytävät, kahvio, neuvotteluhuone jne.)

Ottelun kisatauko päättyi mitalisateeseen Porvoo Openissa

04.10.2020

Porvoo Open 3. lokakuuta oli ensimmäinen kansallinen taekwondon ottelukilpailu sitten helmikuun alun Joensuun SM-kilpailujen. Ottelijoita kerääntyi Porvooseen 20 seurasta yli 80. Sarjoja oli lapsille, harrastajille ja liigalaisille. HNMKY Taekwondosta kilpailuihin osallistui yhdeksän liigakilpailijaa. Ottelijat osoittivat kisakuntoa koronaviruksen aiheuttamasta kevättauosta ja kesän varovaisesta paluusta arkeen huolimatta. Kultaa ottivat Eino Aalto (C1 +65 kg) ja Frans Frangén (C1 -49 kg). Hopealle ottelivat Ea Barrois (R1 +73 kg), Hilla Hakala (B1 -59 kg), Benjamin Iles (C1 -45 kg), Julius Lehmusto (R1 -74 kg) ja Tuomas Topelius (B1 -63 kg) sekä pronssille Sofia Nurmi (C1 -51 kg) ja Eino Paukkula (B1 -68 kg). Onnittelut kilpailijoille!

HNMKY kamppailun syksyssä puhaltavat raikkaat tuulet

01.10.2020

HNMKY:n kamppailu-urheilun syyskalenterista löytyy uutta ja vanhaa, moneen lähtöön. Uusia tuulia tuovat säännölliset salikisat, kehonhuoltotunti, laskutuksen muuttuminen kuukausittaiseksi, liikesarjojen kilparyhmän kehittäminen ja harrastajien tasoryhmien jaon tarkistus.

Syyskausi pyörähti käyntiin saumattomasti kesäkauden jälkeen. Ensimmäiset koronatauon jälkeiset HNMKY Taekwondon vyökokeet pidettiin kesäkuussa. Seuran tapahtumiakin on jo järjestetty. Kesäkuussa oli kaksi lasten ja nuorten leiriä Helsingissä. Elokuussa oli perinteinen Pellin leiri Karjalohjalla ja soveltavan taekwondon leiri Helsingissä. Syyskuun puolivälissä oli ottelun ja liikesarjojen salikisat.

Viikonlopun poikkeusohjeistus Malmin palloiluhallille

25.09.2020

Malmin palloiluhallilla on jälleen viikonloppuna pelejä runsaasti, lisäksi Arthurilla on muutama ottelu viikonloppuna. Vallitsevan koronatilanteen takia noudatamme toistaiseksi poikkeussuosituksia MPH:lla ja Arthurilla viikonloppuisin, joiden avulla pyrimme varmistamaan otteluiden järjestämisen mahdollisimman turvallisesti. Kummassakin hallissa on vain yksi sisäänkäynti ja käytävätilat ovat rajalliset, kohtaamisten välttäminen sisätiloissa on haastavaa.

Pyydämme otteluihin saapuvan mahdollisimman vähän katsojia. Toimitsijoille ja katsojille suosittelemme vahvasti maskin käyttöä sisätiloissa. Myös hallille saapuessa ja sieltä poistuessa suosittelemme maskin käyttöä.

Helsingin NMKY Kevätkokous 17.9.2020 klo 18.00, Tervetuloa!

08.09.2020

Helsingin NMKY:n kevätkokous

 

Helsingin NMKY ry:n keväältä koronan takia siirtynyt kevätkokous järjestetään poikkeusjärjestelyin 17.9.2020 klo 18.00 yhdistyksen tiloissa, Vuorikatu 17, Helsinki.

 

Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 §:n määräämät asiat. Lisäksi täydennetään hallitus valitsemalla eronneiden hallituksen jäsenten tilalle ja jäljellä oleviksi kausiksi uudet hallituksen jäsenet.

 

Poikkeuslain nojalla kokouksessa on mahdollista myös asiamiehen käyttö ja kokouksen seuraaminen Teams-sovelluksen kautta. Koronasta johtuen kokouksessa noudatetaan muutoinkin erityisjärjestelyjä, joiden vuoksi

Kolme mustaa vyötä HNMKY Taekwondoon

26.08.2020

Lauantaina 22.8. Helsingin keskustan hotelli Arthurin kahdeksannen kerroksen salilla oli tavallista tiiviimpi tunnelma. HNMKY Taekwondon Henri-Mikael Nuorimaa, Samu-Pekka Ojanen ja Ilmari Pensala hikoilivat mustan vyön kokeessa. Ahkerointi kannatti: Henri-Mikael korotti vyöarvoaan 2. danin mustaksi vyöksi, ja Samu-Pekka ja Ilmari suorittivat 1. danin.

Dan-koe kesti kuusi tuntia. Kokeessa varmennettiin kokelaiden osaaminen perustekniikassa, itsepuolustuksessa, ottelussa, liikesarjoissa ja murskauksessa.

Sinfoniaorkesterin perinteinen Nuorten solistien konsertti juhlasalissa torstaina, 20.8. 2020 klo 19

13.08.2020

Ohjelma: W.A. Mozartin viulukonsertto nro. 4 D-duuri, solistina Amanda Ernesaks sekä

W.A.Mozartin pianokonsertto nro. 9 Es-duuri "Jeune Homme", solistina Joona Uusitalo.

 

Yleisön maksimimäärä on 50 henkeä.

Konsertissa ei ole väliaikaa.

Suosittelemme yleisölle kasvomaskien käyttämistä konsertissa.

Konsertti myös striimataan ja sitä pääsee katselemaan täältä.

 

TERVETULOA!

Pelli tarjosi upeat puitteet taekwondoleirille

11.08.2020

Pellin taekwondoleiri viikonloppuna 7.–9.8. lunasti odotukset. Hellekelit, silmää hivelevät kesämaisemat, takuuvarma ruokahuolto, sopiva harjoitussetti, yhteiset ja omat vapaa-ajan aktiviteetit sekä rento leiriväki olivat lyömätön yhdistelmä. Ensimmäisinä Karjalohjan leiripaikalle ennätti viisikko, joka lähti matkaan Helsingistä paria päivää aiemmin pyörillä. Loput leiriväestä saapuivat perjantaina autokyydein ja jopa veneellä.

Leiriharjoitusten ohjelmassa oli perus- ja potkutekniikkaa sekä ottelua ja liikesarjoja. Mukana taisi olla oma venyttelysessiokin. Leikkimielisyyttä ei unohdettu. Leirillä ohjasivat Elmer Nordberg, Matti Huuskonen ja Sirpa Huuskonen.

Pelli tarjosi upeat puitteet taekwondoleirille

11.08.2020

Pellin taekwondoleiri viikonloppuna 7.–9.8. lunasti odotukset. Hellekelit, silmää hivelevät kesämaisemat, takuuvarma ruokahuolto, sopiva harjoitussetti, yhteiset ja omat vapaa-ajan aktiviteetit sekä rento leiriväki olivat lyömätön yhdistelmä. Ensimmäisinä Karjalohjan leiripaikalle ennätti viisikko, joka lähti matkaan Helsingistä paria päivää aiemmin pyörillä. Loput leiriväestä saapuivat perjantaina autokyydein ja jopa veneellä.

Leiriharjoitusten ohjelmassa oli perus- ja potkutekniikkaa sekä ottelua ja liikesarjoja. Mukana taisi olla oma venyttelysessiokin. Leikkimielisyyttä ei unohdettu. Leirillä ohjasivat Elmer Nordberg, Matti Huuskonen ja Sirpa Huuskonen.

3-5 vuotiaiden liikuntakerho starttaa jälleen syksyllä!

17.07.2020

Lisätiedot ja ilmoittautuminen täältä.

Tervetuloa Pellin taekwondoleirille elokuussa!

02.07.2020

Järjestämme elokuussa taekwondoleirin Pellin leirikeskuksessa Karjalohjalla nyt neljättä vuotta peräkkäin! Tänä vuonna on mahdollista osallistua leirille joko koko viikoksi, arkipäiviksi tai viikonlopuksi. Leiri sopii kaikille taekwondoharrastajille, niin lapsille, nuorille kuin aikuisille sekä myös harrastajien perheille. 

Leirihintaan kuuluu kaikki ruokailut, ohjelma/treenit ja majoitus.

Leiri alkaa ma 3.8. klo 16 ja päättyy su 9.8. klo 16. 

Hinnat:

Koko viikko ma-su: 230 euroa/hlö
Arkipäivät ma-pe: 170 euroa/hlö
Viikonloppu pe-su: 85 euroa/hlö

lmoittautuminen 24.7. mennessä.

Perheale 25% perheen toiselle ja sitä useammalle osallistujalle. Mainitse ilmoittautumislomakkeessa, mikäli mukaan ilmoittautuu useampi samasta perheestä.

Seuraamme hallituksen ohjeistuksia ja pidätämme oikeudet muutoksiin, mikäli viranomaiset päivittävät linjauksiaan.

Lisätietoa ja ilmoittautuminen:

https://www.hnmky.fi/urheilu/taekwondo/leirit-ja-tapahtumat/pellin-taekw...

 

Helsingin NMKY:n uutiskirje, Kuukauslehti 4-6/2020

10.06.2020

Voit lukea uusimman Helsingin NMKY:n uutiskirjeen täältä!

Helsingin NMKY koripallon päävalmentajat kaudelle 2020 – 2021

28.05.2020

HNMKY on tehnyt sopimukset alkavan kauden koripallon päävalmentajien kanssa. Alla on joukkuekohtaisesti listattu päävalmentajat. Valmennustiimejä tullaan täydentämään kesänaikana. Päävalmentajissa korostuu jälleen upeasti pitkänlinjan Namikalaisuus.

 

Ikäkausijoukkueet

Pojat

Miehet: Timo Saukkola

U19 (s.2002-2004): Eero Levä

U16 (s.2005): Henri Clement