Hyppää pääsisältöön
Lahjoita ≫
Lahjoita, jotta jokaisella olisi yhteisö, johon kuulua
Hotel Arthur ≫
Hotel Arthur on mukana mahdollistamassa toimintaamme

Merkitystä elämään jo vuodesta 1889

Helsingin NMKY on stadilainen vaikuttaja vahvoilla juurilla. Olemme olleet aktiivisesti mukana liikunnan, sosiaalialan 
ja kaupunkikulttuurin kentillä jo yli 135 vuoden ajan ja tänä päivänä tarjoamme osallistumis-, vaikuttamis- ja verkostoitumismahdollisuuksia lapsille, nuorille ja aikuisille.

Viimeisimmät uutiset

Street Zone täytti kesän liikunnalla ja yhteisöllisyydellä

Kesällä 2026 Street Zone järjesti 250 tapahtumaa ympäri Helsinkiä.

Liikuntaetsivä tuo liikkeen lähelle ikäihmisen arkea

Liikuntaetsivä-toiminnassa liikunta ei tarkoita vain yhtä tiettyä tapaa tai paikkaa. Ryhmätoimintaa järjestetään ihmisten omien asuinalueiden lähellä esimerkiksi taloyhtiöiden kerhotiloissa, asukastiloissa ja ulkona.

Helsinki Basketball Festival huvittelee ensi keväänä Linnanmäellä

Helsinki Basketball Festival pelataan jälleen ensi keväänä, 14.–16.5.2027. Turnaus kokoaa juniorijoukkueita ympäri Suomea ja Eurooppaa. Tällä kertaa koripalloturnauksen festareita vietetään Linnanmäellä.

Namika Palvelut tuottaa lastensuojelun avopalveluita lapsille, nuorille ja perheille pääkaupunkiseudulla

Helsingin NMKY -konserniin kuuluva Namika Palvelut Oy tuottaa lastensuojelun avopalveluita lapsille, nuorille sekä perheille Helsingissä, Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueella sekä Vantaan ja Keravan hyvinvointialueella.

Tulevat tapahtumat

26.9. 2026

Korean Ambassador's Cup

08:00 - 18:00
Ottelu- ja liikesarjakilpailu, harrastaja-, liiga ja ranking-sarjat. Ilmoittautuminen pe 11.09.2026 mennessä Elmerille (WhatsApp: 0505226199, elmer.nordberg (@) hnmky.fi)
Tikkurilan urheilutalo, Läntinen Valkoisenlähteentie 52, 01300 Vantaa
26.9. 2026

Suomen kieltä aloittelijoille

14:00 - 16:00
Tämä on suomen kielen ryhmän aloittelijoille! Tule oppimaan suomen kielen perusteita, sanastoa ja helppoja lauseita. Ryhmä on ilmainen (0€). Sinun ei tarvitse ilmoittautua, tule vain paikalle.
Kaisaniemenkatu 8, Lounge
28.9. 2026

Yökahvila - Street Zone Hangout

17:00 - 22:00
Rauha alkaa kohtaamisista. Täällä puhutaan elämästä, maailmasta ja arjen rauhanteoista. Ei tarvitse ilmoittautua, ei tarvitse olla osa mitään, riittää kun tulet paikalle sellaisena kun olet.
Kaisaniemenkatu 8 (katutaso), Y-LoungeLue lisää ≫
29.9. 2026

Yökahvila - Hangout

17:00 - 22:00
Iltapalaa, seuraa ja keskusteluja. Paikka johon voit tulla sellaisena kuin olet. Kevyttä toiminnallisuutta toiveiden ja mahdollisuuksien mukaan kuten lauta- ja korttipelit, teemaillat, erilaiset askartelut ja käsillä tekemiset.
Kaisaniemenkatu 8 (katutaso), Y-LoungeLue lisää ≫
30.9. 2026

Sulkapallo

21:00 - 22:00
Avointa ja yhteisöllistä sulkapallon pelaamista! Sisäkengät mukaan. Meiltä voi lainata mailaa!
Latokartanon liikuntahalli, Agronominkatu 26
1.10. 2026

Työelämän suomea -keskusteluryhmä

18:00 - 20:00
Suomen kielen keskusteluryhmään voit tulla puhumaan suomea. Harjoittelemme kieltä ja keskustelua ohjatusti rennossa ympäristössä. Ryhmän teema on työelämän suomi. Ryhmän taso on noin B1, mutta kaikki ovat tervetulleita mukaan. Ryhmä on ilmainen (0€). Sinun ei tarvitse ilmoittautua, tule vain paikalle.
Kaisaniemenkatu 8, lounge

YHTEISTYÖSSÄ

Järjestelmän ylläpidon tarjoaa ATVA logo