You are here
AJANKOHTAISTA

Sinnikkyydestä palkitaan: kultaa kotiin hyväntekeväisyysturnauksesta!
Helsingin NMKY osallistui työntekijöistä, yhteistyökumppaneista ja "Toiminnan Avulla Työelämään" jalkapallon harrastajista kootulla joukkueella Icehearts ry:n järjestämään vuosittaiseen hyväntekeväisyysturnaukseen Telia 5G Areenalla 1.6.2018. Olemme osallistuneet tähän ystävälliseen tapahtumaan jo neljättä vuotta, ja tänä vuonna turnaus päättyi voittoomme. Joukkueen kapteeni, Arsene Towa, luovutti kiertopalkinnon tänään Kehityspäällikkö Jyrki Eräkorvelle. Onnittelut joukkueelle ja suuret kiitokset Icehearts ry:lle tapahtuman järjestämisestä. Se on ollut yksi vuoden kohokohdista!

HNMKY:n miehet yhdeksän vuoden tauon jälkeen maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle!
Kevään M1DB:n finaaleiden jälkeen Namikalla jäi hieman hampaankoloon, sillä joukkue ja seura kokivat pystyvänsä kilpailemaan myös sarjaporrasta ylempänä miesten I -divisioona A:ssa.
Tiedettiin, että yhdelle joukkueelle myönnetään villikortti -paikka M1DA:han tulevaksi kaudeksi. Niinpä sarjapaikkaa lähdettiin hakemaan villikortilla. Eilen koripalloliiton liittohallituksen kokouksesta kantautui ilouutisia koko seuralle, kun miesten joukkueelle myönnettiin sarjapaikka maan toiseksi korkeimmalle sarjatasolle yhdeksän vuoden tauon jälkeen.

HNMKY:n naiset takaisin I -divisioonaan!
Kauden 2017-18 HNMKY:n naisten joukkue
Namikan naisten joukkueen piipahdus II -divisioonassa jäi tarkalleen kolmen kuukauden ja kahdeksan päivän mittaiseksi, onneksi.
Kauden 2017-18 päätteeksi HNMKY:n naiset putosivat naisten I -divisioonasta, tämän epäonnistumisen jälkeen HNMKY lähti hakemaan villikorttia takaisin valtakunnalliselle tasolle. HNMKY:llä on tahto olla sarjassa, sillä tyttöpelaajien määrä seurassa on lähtenyt viime vuosina kasvuun ja päättyneellä kaudella pelillisestikin HNMKY pärjäsi poikkeuksellisen hienosti voittaen sekä 16 -vuotiaiden että 19 -vuotiaiden tyttöjen Suomen mestaruudet. Sarjapaikalla halutaan tarjota juniorisarjoista seuraava porras Namikassa koripalloa tavoitteellisesti pelaaville tytöille ja naisille.

80 uutta taekwondon vyöarvoa HNMKY:lle!
Kevään 2018 aikana moni taekwondoharrastaja eteni taas lajin parissa saavuttamalla uuden vyöarvon. Seurassamme saavutettiin kaikkia värivyön arvoja keltaisesta vyöstä ylempi punaiseen vyöhön, yhteensä 80 kpl kevään aikana. Joukossa oli niin lapsia, nuoria kuin aikuisharrastajia. Monelle taekwondo on seurassamme perheen yhteinen harrastus ja tämä näkyi myös vyökokeissa, kun taitojansa testaamassa oli yhdessä niin vanhempia lapsensa kanssa kuin sisaruksia. Onnea kaikille uusille vyöarvoille sekä kehittäviä ja iloisia hetkiä jokaisen taekwondotielle!

Kultaa, hopeaa ja pronssia toukokuun taekwondokisoista!
HNMKY:n taekwondokisaajia osallistui la 19.5. ottelukisoihin Ikaalisissa sekä la 26.5. liikesarjakisoihin Korsossa. Ottelukisoissa jokainen kisaaja saavutti mitalisijan ja mukaan lähti 1 kulta, 3 hopeaa ja 2 pronssia. Liikesarjakisoissa saavutettiin 2 pronssia, keltavöisten naisten ja vihreävöisten naisten sarjoista. Suuronnittelut kaikille! Lisätietoa kisoista löytyy Facebook-sivuilta: https://www.facebook.com/hnmkytaekwondo/

Helsinki Street Festival tehostarttasi kesäkuun!
Namikan kesä on toiminnantäyteinen, oli kyse sitten kaupungista tai toimialasta. Helsinki Street Festival antoi esimakua tulevasta kaudesta Yökoriksen osalta - tulossa on varmasti jälleen erittäin tapahtumarikas kesä! Yökoripallotoiminta on hiljattain laajentunut myös Turkuun ja viikonlopun tapahtuma ei jättänyt epäselväksi miksi. Yökoriksen nuoret, musiikki ja järjestetyt pelit pysäyttivät monen monia ohikulkijoita Kampin Narinkkatorilla, ja aukiolla vallitsi energinen pöhinä koko päivän!
Tapahtumassa oli mukana reippaasti Helsingin NMKYn omaa väkeä Yökoriksen ja muun Y-Caren puolesta, Danceteam International sekä Walter ry.

Maailma Kylässä 2018 - kun kulttuurit kohtaavat
Helsingin NMKY yhdisti voimansa Suomen NMKYn liiton, Monihelin ja sen jäsenjärjestöjen kanssa ja osallistui Maailma Kylässä festivaaleille menneenä viikonloppuna. Kokemuksia ja kohtaamisia oli lukematon määrä. Olimme paikalla kahdessa eri kokonaisuudessa - NMKYn ständi Mahdollisuuksien torilla sekä Monihelin järjestämä "Moninainen Suomi" teltta.
Suurin riemun aihe oli varmasti monelle se määrä tuttuja ja yhteistyötahoja, joita pääsimme tapaamaan samalla kertaa. "Täällähän on ihan kaikki!", huudahti moni. Aurinko paistoi ja ihmiset hymyilivät - vaikka töissä oltiinkin, tuntuu kuin akut olisivat latautuneet kaikesta siitä energiasta ja ilosta, mitä ihmisistä hehkui! Alla muutamia kuvia tapahtumasta, Facebook-sivullamme on lisää materiaalia, mm. Live-lähetys lauantailta. Kiitos ja kumarrus kaikille työntekijöille ja osallistujille!

Yökoriksen täyteinen viikonloppu starttaa kesäkauden!
Yökoriksen kesä on tunnetusti täynnä tunnelmaa ja toimintaa! Koulujen päätösviikonloppua siivittää siis tuttuun tapaan sunnuntain Helsinki Street Festival ja nyt myös uutena avauksena School's Out - tapahtuma lauantaina. Tule mukaan vaikka koko perheen voimin!
Tapahtumissa mukana järjestämässä: Poliisi, Aseman Lapset ry, Danceteam International ja Walter ry.

Henkilöstön koulutus- ja virkistyspäivät Pellissä 24.-25.5
Mikä on tulos jos Helsingin Namikan henkilöstö kerätään kasaan ja viedään Pellin leirikeskukseen yöksi? Tulta ja tunnetta!
Vietimme illan ja päivän auringonpaisteesta nauttien ja toisiamme kohdaten. Eri toimialojen työntekijät tutustuivat toisiinsa ja heidän työhönsä. Yleinen ilmapiiri oli rentoutunut ja päätimme yhdessä jatkossakin panostaa myös yhteiseen "hengailuun" entistä enemmän. On tärkeää verkostoitua myös järjestön sisällä - löydämme voimaa ja tukea toisistamme.
Työhyvinvointiosiosta vastasi WeBridge - heidän kanssaan olemme työskennelleet jo helmikuusta.
Kuvat otti Tuomas Mäkelä.

Tietosuoja
Päivitimme tietosuojakäytäntöjämme, lue lisää uudesta tietosuojailmoituksestamme:

YHTEISÖTUPARIT
Perjantaina Kaisaniemenkatu 8 katutason valloitti Y-Care tiimin järjestämät Yhteisötuparit. Paikalla oli Namikalaisia, yhteistyökumppaneita, asiakkaita, kavereita ja perhettä. Tunnelma oli korkealla ja iltapäivään tiivistyi vahva usko yhteiseen hyvään - moninaisuus ja yhteisöllisyys ovat voimavaroja, joita on syytä juhlistaa!
Kiitokset työntekijöille, yhteistyökumppaneille, vieraille ja rakkaille!
Terveisin,
Y-Care

Haluaisitko taekwondon keltaisen vyön kesän aikana?
Tervetuloa Taekwondon intensiivikurssille ajalla 4.6.-12.8.2018. Kurssin hinta yhteensä 60 euroa. Kurssi sisältää kaikki kesän taekwondon yleisharjoitukset sekä kuntonyrkkeilytreenit. Aloitteleva harrastaja voi osallistua intensiivikurssilla taekwondoon 10-vuotiaasta alkaen ja kuntonyrkkeilyyn 12-vuotiaasta alkaen.
Ilmoittautuminen: www.hnmky.fi/urheilu/taekwondo/aloita-taekwondo/
Harjoitusvuorot löydät kalenterista: www.hnmky.fi/urheilu/taekwondo/harjoitusvuorot/

Lämpimästi tervetuloa Pellin taekwondoleirille elokuussa!
Taekwondoleiri Karjalohjalla Pellin leirikeskuksessa pidetään pe-su 17-19.8.2018. Leiri sopii kaikille taekwondoharrastajille niin lapsille, nuorille kuin aikuisille sekä myös harrastajien perheille. Mukaan voi siis tulla, vaikka ei itse harrastaisi taekwondoa. Leirillä 25% perhealennus.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen: www.hnmky.fi/urheilu/taekwondo/taekwondoleirit/pellin-taekwondoleiri-2018
Voit myös kysyä lisätietoa: sarianne.nordberg(a)hnmky.fi

Helsingin NMKY KORIPALLO KIITTÄÄ KAUDESTA 2017-2018!
Täysi talo MPH:lla siivitti Suomen suurimman koripalloseuran Helsingin NMKY:n kauden päättäjäiset huippu-meininkiin tiistaina 15.5. ! Supermikroturnauksessa nähtiin paljon mestaritason suorituksia ja turnauksen jälkeen kaudella ansioituneita pelaajia, valmentajia ja taustajoukkoja palkittiin roppakaupalla! Suurkiitos kaikille taustajoukoille, vapaaehtoisille, pelaajille ja koutseille
Supermikroturnauksen super-HOS-huuto!
Kauden 2017 - 2018 palkitut
Helsingin NMKY KORIPALLO KIITTÄÄ KAUDESTA 2017-2018!

Helsingin NMKY:n päävalmentajat ja joukkueiden avausinfot kaudelle 2018-2019
Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2018-2019 ovat valittu. HNMKY on Suomen suurin koripalloseura, jossa on koripallotoimintaa vauvasta vaariin. Joulukuussa 2017 HNMKY:stä tuli ensimmäinen yli 1000 lisenssipelaajan rajan ylittänyt koripalloseura Suomessa. Alkavan kauden valmentajista jopa kahdeksalla on Huippukoripallovalmentaja -tutkinto suoritettuna. Lisäksi kaikki päävalmentajat ovat tuttuja seuran valmentajia aikaisemmilta kausilta.
Joukkueet aloittavat kautensa avoimilla infotilaisuuksilla, aikataulut infoille löytyvät valmentajien listan jälkeen. Kaikki infotilaisuudet järjestään Malmin palloiluhallin alakerrassa. (Siemenkuja 3, Helsinki)
Valmentajat joukkueittain
Unified jr.: Pipsa Aaltonen
Unified: Daniel Ingman
Miehet / U19 pojat / U17 pojat: Timo Saukkola, Jarkko Lohikoski, Kimmo Muurinen
U19 pojat 3: Daniel Ingman
U16 (2003) pojat: Eero Levä
U16 (2004) pojat: Eero Levä

U14-tyttöjen kausi päätökseen U14-tyttöjen SM-lopputurnauksessa
HNMKY:n U14-tytöt pelasivat kuluneena viikonloppuna SM-lopputurnauksen Kisakallion upeissa puitteissa. Alkulohkossa vastaan asettui Helmi Basket, EBT ja BC Nokia. HNMKY sijoittui sijalle 7. Joukkueita SM-sarjassa oli 18.



HNMKY:n U16-tytöille SM-kultaa
HNMKY:n U16-tytöt voittivat sunnuntaina toisessa finaaliottelussa Tapiolan Honka Greenin lukemin 73-98. Finaalisarjan ensimmäisessä osaottelussa Malmin Palloiluhallilla nähtiin lauantaina tiukka ottelu, kun HNMKY voitti ottelun pisteellä lukemin 67-66.
HNMKY:n U16-tytöt voittivat kaudella kaikki 22 otteluaan ja näin ollen joukkue kruunattiin kauden päätteeksi Suomen mestareiksi. Finaalisarjassa Tapiolan Honka Green antoi HNMKY:lle hyvän vastuksen. Ensimmäinen ottelu päättyi pisteen kotivoittoon HNMKY:n hyväksi. Ottelussa Tapiolan Honka laittoi kotijoukkueen heittopelin äärimmäiseen testiin. Loppunumerot tiukan finaaliottelun jälkeen 67-66 HNMKY:n hyväksi.

HNMKY:n U19-tytöille SM-kultaa
Helsingin NMKY:n U19-tytöt kaatoivat eilen ratkaisevassa finaaliottelussa Helmi Basketin lukemin 63-42. Ottelusarjan ensimmäinen ottelu oli päättynyt Helmi Basketin selvään voittoon ja toisessa ottelussa HNMKY kävi nappaamassa voiton vieraskentältä kahden jatkoajan jälkeen.
HNMKY:n U19-tytöt nappasivat eilen pelatussa kiihkeässä paikalliskamppailussa voiton ja näin ollen Suomen mestaruuden. Joukkue pelasi äärimmäisen kovaa puolustusta läpi ottelun ja piti vierasjoukkue Helmi Basketin 42 pisteessä. Ensimmäisen ottelun suurinumeroisen tappion jälkeen ottelusarjassa nähtiin huikea käännös. Toisessa ottelussa Helmi Centerissä HNMKY nappasi voiton toisen jatkoajan jälkeen nimenomaan puolustamalla. Kolmannessa ottelussa huikean tunnelman säestämänä nähtiin kypsää koripalloa molemmissa päissä kenttää pelannut kotijoukkue. Kahden perättäisen voiton turvin HNMKY:n U19-tytöt ovat Suomen mestareita vuosimallia 2018!

U16-tytöt SM-finaaliin
HNMKY:n U16-tytöt pelasivat itsensä tiukkojen vaiheiden jälkeen ikäluokkansa SM-sarjan finaaliin. Välieräsarjassa vastaan asettui runkosarjassa neljänneksi sijoittunut Tampereen Pyrintö. Sarja alkoi lauantaina 21.4. Malmin Palloiluhallilla
Välieräsarjan ensimmäisessä osaottelussa Malmilla nähtiin lauantai-iltapäivänä kovatempoinen playoffpeli. Ensimmäinen neljännes pelattiin tasaisissa merkeissä, kumpikaan joukkue ei saanut eroa luotua (14-14). Toisella kymmenminuuttisella kotijoukkue onnistui luomaan ottelussa itselleen edun kirjauttaen neljänneksen nimiinsä 25-12. Toisella puoliajalla vierasjoukkue Pyrintö pyrki tulemaan peliin mukaan, mutta rutinoitunut kotijoukkue säilytti toisella neljänneksellä hankkimansa johtoaseman ja nappasi ottelusta voiton lukemin 87-73.
U16-tyttöjen päävalmentaja Teijo Sandvikin kommentit ensimmäisestä osaottelusta:

Kari Kämppi uusiin haasteisiin
Helsingin NMKY:n monivuotinen valmentaja Kari Kämppi lähtee toiseen seuraan kauden loputtua. Namikan ja Karin tiet eroavat ainakin tässä kohtaa, kun Kämppi on tehnyt sopimuksen uuden työnantajan kanssa. Hän on toiminut monta vuotta HNMKY:n valmentajana useissa joukkueissa ja toimistotyöntekijänä. Kari suoritti Namikassa ollessaan huippukoripallovalmentaja -tutkinnon.
Namikassa ollaan kiitollisia Karin tekemään työpanokseen ja toivotetaan tsemppiä tuleviin haasteisiin. Hienoa, että HNMKY:n valmentajat kiinnostavat valmentajamarkkinoilla ja toivottavasti Kouvolan Kouvoissa valmennuksen aloittaneelle Kämpille on tarttunut osaamista mukaan myös Namika vuosista.
Kari valmentaa vielä tämän kauden loppuun omissa joukkueissaan HNMKY:ssä

Tervetuloa taekdwondon kesäleireille!
Kesällä järjestetään useampikin taekwondon kesäleiri. Kesäkuussa on lasten ja nuorten viikkoleirit 7-14-vuotiaille, leirit sopii niin vasta-alkajille kuin kokeneemmille.
Heinäkuussa pidetään soveltavan taekwondon leiri kehitysvammaisille nuorille ja aikuisille. Elokuussa taas on Pellin leirikeskuksessa, Karjalohjalla, taekwondon viikonloppuleiri 17-19.8., jonne mukaan voi tulla niin taekwondoharrastajat kuin heidän perheenjäsenensä. Tervetuloa leireilemään!
Lisätietoa: sarianne.nordberg(a)hnmky.fi ja sivulta: /urheilu/taekwondo/taekwondoleirit/

HNMKY:n U19 -tytöt SM -FINAALIIN
Viikonloppuna pelattiin 19 -vuotiaiden tyttöjen SM -sarjan välierät. Helsingin Namika kohtasi Tampereen Pyrinnön ja finaalipaikkaan tarvittiin kaksi voittoa. Toisessa välieräparissa pelasivat Honka Espoosta ja Helmi Capitals.

HNMKY:n taekwondoleiri Belgiassa vierähti vauhdilla!
24 HNMKY:n taekwondoharrastajaa ja -ohjaajaa osallistui Pääsiäisen aikaan taekwondoleirille, joka pidettiin Dinantissa, Belgiassa. Leirillä opettajina toimivat suurmestari Jae Roh Ahn 8.dan, taekwondo-ottelun maailmanmestari Sang Hyun Moon 6. dan, Youngnae Park 5.dan sekä Stephan Marteau 2.dan. Viikon aikana harjoiteltiin niin liikesarjoja, ottelua kuin itsepuolustusta. Matkaa oli suunniteltu jo lokakuusta asti ja useampi harrastaja osallistui talven aikana leiritalkoisiin varoja keräten.
Leirin tunnelma oli koko matkan huipussaan vaikkakin leiriläisiä kiusasi sitkeä flunssa. Taekwondon lisäksi aikaa kului tutustuen kaupunkiin ja uusiin taekwondoystäviin sekä leiripaikan kauniiseen ympäristöön. Tivolissakin ehdittiin käydä ja yksi päivä vietettiin katsellen Brysselin nähtävyyksiä. Suurkiitos koko leiriporukalle mahtavasta namikan yhteishengestä, ahkerille herkkuruokien laittaijille sekä huippuopettajille treeneistä! Tästä sitten seuraavaa matkaa suunnittelemaan, ja tuttuun tapaan kaikki taekwondoharrastajamme perheineen ovat tervetulleita mukaan.

Elmer Nordbergille taekwondo-opettajan 4.dan arvo!
Seuramme taekwondon pääopettaja Elmer Nordberg suoritti ke 4.4.2018 Dinantissa, Belgiassa, 4.dan mustan vyön kokeen suurmestari Jae Roh Ahnille, 8.dan. Avustajana toimi opettaja Yongnae Park, 5.dan. Dan-koe sisälsi kaikkia taekwondon osa-alueita mm. ottelua, liikesarjoja ja murskausta. Suuronnittelut Sabumnimille!

U16-tytöt päättivät runkosarjan vierasvoittoon
HNMKY:n U16-tytöt pelasivat keskiviikkona viimeisen U16-tyttöjen SM-sarjan runkosarjaottelun. Vastaan keskiviikkoillan kamppailussa asettui ToPo, joka majailee sarjassa sijalla 10.
HNMKY:n U16-tytöt päättivät runkosarjansa voittoon ja näin ollen voittoputki venyi jo 18 otteluun. Keskiviikko illan vieraskamppailussa ToPo:a vastaan HNMKY aloitti ottelun tahmeasti, kotijoukkueen puolustaessa äärimmäisen kovaa. Toisella kymmenminuuttisella vierasjoukkue löysi kuitenkin oman rytminsä hyökkäyspäässä ja meni menojaan. Loppulukemat 45-82, HNMKY:n hyväksi. HNMKY voitti runkosarjassa kaikki 18 otteluaan ja näin ollen lähtee playoffeihin kotiedulla.
- ‹ uudempi
- 18 of 38
- vanhempi ›