You are here

Helsingin NMKY:n nivelvaiheen nuorisotyön tarina jatkuu

07.10.2022

Helsingin NMKY:ssä on kehitetty peruskoulun 9. luokan ja toisen asteen nivelvaiheeseen nuorisotyöllistä työmuotoa vuosina 2019–2022. Toiminnan aikana on tuettu yli 60 tukea tarvitsevaa nuorta siirtymässä ja lisäksi mahdollistettu ensimmäinen kesätyö 40 toiminnassa mukana olevalle nuorelle. Toimintaa rahoittaa Etelä-Suomen aluehallintovirasto. Nyt hanke on saanut jatkorahoituksen vuodelle 2023, mikä mahdollistaa toiminnan kehittämisen saumattomasti.  

Nuorisotyötä tarvitaan nivelvaiheessa

Nivelvaiheen nuorisotyön kehittäminen Helsingin NMKY:ssä sai alkunsa käytännön tarpeesta. Etsivässä nuorisotyössä sekä tutkimuksissa huomattiin, että osa nuorista keskeyttää jo alussa toisen-asteen opinnot. Keskeyttämiseen liittyy usein monenlaisia asioita, joista osa liittyy suoraan kouluun. Usein syyt liittyvät myös koulun ulkopuolisiin asioihin, kuten haasteisiin sosiaalisissa suhteissa ja arjenhallinnassa. Nuorisotyöllinen ote mahdollistaa neutraalin ja kokonaisvaltaisen kohtaamisen koulun ulkopuolisena tahona. Nuorisotyöntekijä voi kulkea joustavasti nuoren matkassa niin vapaa-aikaan kuin kouluun liittyvissä asioissa.  

Toimintaa on kehitetty vuoden 2019 marraskuusta lähtien yhteistyössä kahden helsinkiläisen peruskoulun, Pukinmäen kaaren ja Kankarepuiston peruskoulun sekä muiden yhteistyötahojen kuten Metropolian ammattikorkeakoulun ja tutkija Mira Kalalahden kanssa. Toiminnassa mukana olleilla nuorilla ei ole tiettävästi tullut toimintaan osallistumisen aikana lainkaan keskeytyksiä. Yhteistyökumppanit ovat ottaneet toiminnan lämmöllä vastaan ja kokeneet sen todella tarpeelliseksi.  

Tämä on todella tärkeä yhteistyö, jolla voidaan tukea merkittävästi syrjäytymisvaarassa olevia nuoria kriittisessä nivelvaiheessa, toteaa nivelvaiheen nuorisotyön yhteistyötaho.

Yksilötyötä ja ryhmätoimintaa nivelvaiheessa 

Mitä nivelvaiheen nuorisotyö käytännössä tarkoittaa? Kyseessä on ollut nivelvaiheessa olevien nuorten tukemista yksilöllisesti sekä erilaisten ryhmien muodossa. Toiminnan 9. luokkalaiset nuoret on etsitty yhdessä yhteistyökoulujen henkilökunnan kanssa. Koulut ovat valinneet toimintaan nuoria, jotka hyötyvät kokonaisvaltaisesta tuesta siirtymässä sekä niitä, kenellä saattaa tulla haasteita toisella-asteella. Nuoret ovat saaneet tukea muun muassa kesätyönhaussa ja harrastusten löytämisessä. Työskentelyssä on hyödynnetty esimerkiksi tulevaisuus- sekä vahvuustyöskentelyä ja muita toiminnallisia menetelmiä. Toiminnassa keskeistä on ollut tiivis yhteistyö koulun henkilökunnan kuten opinto-ohjaajan, kouluvalmentajan ja kuraattorin kanssa. Myös nuoren lähipiiristä esimerkiksi vanhempia on otettu mukaan työskentelyyn.  

Kesätöitä ja konkreettista tukea

Yhtenä tärkeänä osana hanketta on ollut kesätyön haussa auttaminen ja konkreettisten kesätyömahdollisuuksien tarjoaminen hankkeen, sekä muun Helsingin NMKY:n organisaation toimintojen kautta. Hanke on mahdollistanut 40 tukea tarvitsevalle nuorelle ensimmäisen kesätyöpaikan. Tutkimusten mukaan ensimmäisellä kesätyöpaikalla on suuri merkitys nuoren tulevaisuuden työllistymiselle, joten tämä jo itsessään on valtava tulos hankkeesta. Hankkeen avulla yli 60 nuorta on saanut konkreettista tukea nivelvaiheeseen. Toiminnassa on kohdattu nuoria yli 1000 kertaa yksilötyössä, ryhmätoiminnassa ja sosiaalisessa mediassa.  

Nivelvaiheen nuorisotyö tulevaisuuden työmuotona? 

Syksyn 2022 ja vuoden 2023 aikana toimintaa kehitetään yhdessä nuorten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Tavoitteena on luoda nivelvaiheen nuorisotyöstä konkreettinen mallinnus, mikä voidaan ottaa pysyvästi käyttöön organisaatioissa ja kunnissa. 
 

Kirjoittajat: Niklas Hjort ja Iisa Karsten