You are here

Helsingin NMKY kouluttaa valmentajia turvallisempaan seuratoimintaan

16.01.2026

Helsingin NMKY sai Helsingin kaupungilta rahoituksen Turvallinen seuratoiminta -hankkeeseen. Rahoituksen avulla järjestetään valmentajille MOK-koulutuksia, joiden tavoitteena on tehdä seuratoiminnasta turvallisempaa ja tarjota matalan kynnyksen osallistumismahdollisuuksia kaikille. MOK-koulutus eli moninaisuuden ja kulttuurienvälisen osaamisen koulutus on täydennyskoulutus eri kulttuuritaustoista tulevia asiakkaita kohtaaville ammattilaisille ja moninaisia ryhmiä ohjaaville henkilöille.

Koulutukseen osallistuivat päätoimiset valmentajat. Muille valmentajille koulutus järjestetään kevään aikana verkko-opintoina.

Koulutuksissa keskitytään moninaisuus- ja kulttuurikompetenssiin, jotta valmentajat pystyvät kohtaamaan eri taustoista tulevia henkilöitä valmentamistilanteissa. Koulutusta vetää Helsingin NMKY:n kehittämispäällikkö Joni Liikala, joka vastaa koulutuksen sisällöstä ja kehittämisestä. Lisäksi hankkeesta vastaa harrastustoiminnan koordinaattori Hanna Koivunen.

Urheilujohtaja Henrik Pulkkisen mukaan koulutus tukee valmennusosaamista yhä monimuotoistuvassa toimintaympäristössä. Koulutuksessa käsitellään eri kulttuureja ja sitä, miten erilaisista taustoista tulevat ihmiset voivat ymmärtää tilanteita eri tavoin. Lisäksi koulutuksessa tarkastellaan tutkimustietoa, jonka mukaan ihmiset usein yliarvioivat oman kykynsä ymmärtää muita kulttuureja.

Valmentaja Emma Malmin mukaan koulutuksessa pysähdyttiin pohtimaan omia arvoja ja niiden merkitystä valmennustyössä. Koulutus tarjosi myös työkaluja siihen, miten valmentaja voi viestiä asioista selkeästi ja rakentavasti sekä kohdatessaan pelaajia että heidän vanhempiaan.

MOK-koulutusta on järjestetty vuodesta 2013 lähtien, ja sen aikana on koulutettu tuhansia urheilualan sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviä ammattilaisia. Alkuvaiheessa koulutusta rahoitti STEA, ja nykyisin Helsingin kaupunki tukee toimintaa osana strategiaansa.

Liikalan mukaan koulutukset ovat osa seuran jatkuvaa kehittämistyötä, ja niitä on päivitetty vastaamaan nykypäivän valmentajien tarpeita.

Lue lisää MOK-koulutuksesta täältä.