You are here

AJANKOHTAISTA

Ottelun ja liikesarjojen mitalikirjoa Loviisasta

11.04.2022

HNMKY Taekwondon kolmen ottelijan ja 14 liikesarjakilpailijan joukkue takoi mukavasti tulosta Loviisassa 9. huhtikuuta: kaikenvärisiä mitaleja ja hyviä sijoituksia kertyi. Loviisa Open -kilpailut aloittivat ottelun liigakauden. Liikesarjoissa Loviisan kisat olivat jo toiset tänä keväänä.

Ottelussa junioreiden Sofia Nurmi otti kultaa kahdella otteluvoitolla. Finaalissa vastassa oli virolainen ottelija. Benjamin Iles voitti puolestaan pronssiottelunsa.

Liikesarjoissa Mimi Miettinen kisasi ensimmäistä kertaa ranking-sarjoissa. Mimi selvitti tiensä kadettityttöjen finaaliin ja sijoittui siellä viidenneksi. Seuran kokeneemmat ranking-kilpailijat pysyivät mitalikannassa.

Eniten poomsaemitaleja keräsi Antti Miettinen harrastajasarjoissa: kaksi kultaa yksilösarjoissa ja lisäksi paripronssia Linda Vistin kanssa.

Ottelijoita valmensivat Elmer Nordberg ja Ea Barrois. Liikesarjapuolen valmennuksesta vastasivat Sirpa Huuskonen, Elmer ja Henri-Mikael Nuorimaa.

OTTELUTULOKSET

Helsingin NMKY:n kevätkokous

01.04.2022

Helsingin NMKY ry:n kevätkokous järjestetään 12.4.2022 klo 18 yhdistyksen tiloissa, Vuorikatu 17, Helsinki.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 §:n määräämät asiat. Lisäksi täydennetään hallitus valitsemalla eronneen hallituksen jäsenen tilalle ja hänen jäljellä olevaksi kaudeksi uusi hallituksen jäsen. Poikkeuslain nojalla kokouksessa on edelleen mahdollista asiamiehen käyttö ja kokoukseen osallistuminen Teams-sovelluksen kautta. Teams-linkin voi pyytää pääsihteeriltä (timo.laulaja@hnmky.fi).

Tarkempi kokousaineisto on jäsenistön nähtävillä virka-aikoina yhdistyksen toimistossa (Kaisaniemenkatu 10, 8. kerros) ja yhdistyksen internetsivulla (www.hnmky.fi)

Tervetuloa osallistumaan!

HALLITUS

 

Kokousmateriaalit:

Lohja Open avasi taekwondon kisakauden

31.03.2022

Lohja Open -liikesarjakilpailut lauantaina 26. maaliskuuta avasivat vuoden 2022 taekwondon kisakauden Suomessa. HNMKY Taekwondosta oli mukana kuusi kisaajaa ranking-sarjoissa ja yhdeksän harrastaja- ja ilvessarjoissa.

Kansainvälistä väriä Lohjalle toivat ruotsalaiset. Osassa sarjoissa olikin niin paljon osallistujia, että järjestäjät päätyivät kaikissa sarjoissa suoraan finaaliin, koska karsintakierrokset olisivat tuntuvasti venyttäneet kilpailua.

Päivän mittaan nähtiin namikalaisten keskittyneitä ja aiempaa varmempia esityksiä. Liikesarjat eivät olleet päässeet unohtumaan vuodenvaihteen kisatauon aikana.

Kaikki seuran ranking-kilpailijat pääsivät mitalin makuun. Harrastajissa menestynein oli Suvi Toivonen, joka sai kultaa ja pronssia. Harrastajissa ja ilveksissä pistesijoja tuli runsaasti, näitä voi jatkossa lähteä kirimään ylöspäin.

Kilpailijoita valmensivat Sirpa Huuskonen, Elmer Nordberg, Sini Forssell ja Satu Ritari.

Ranking-sarjat

Iltapäiväkerhoihin ilmoittautuminen kaudelle 2022–2023 on auki

30.03.2022

Helsingin NMKY:n iltapäiväkerhot toimivat ympäri Helsinkiä. Iltapäiväkerhoilla on 12 toimipistettä, jotka sijaitsevat Itä-Helsingissä, keskustassa, Malmissa, Malminkartanossa, Pukinmäen alueella ja Pakilassa. Iltapäiväkerhoissa on yhteensä noin 700 lasta.

 

Ilmoittautuminen iltapäiväkerhoihin kaudelle 2022–2023 on auki 21.3.–22.4. ja haku tapahtuu Helsingin kaupungin sivujen kautta sähköisellä lomakkeella. On tärkeää, että lapselle haetaan paikka iltapäiväkerhossa hakuajan sisällä, sillä kerhot ovat erittäin suosittuja ja ryhmät täyttyvät nopeasti. Iltapäiväkerhojen toiminta on toiminnallista, suunniteltua ja monipuolista. Toiminnassa pyritään ottamaan huomioon erilaiset oppijat ja erityistä tukea tarvitsevat lapset.

 

Ukrainalaiset lapset ja nuoret ilmaiseksi Helsingin NMKY:n toimintaan - Нагода для українських дітей і молоді безплатно взяти участь у діяльності Helsinki YMCA

23.03.2022

Helsingin NMKY tukee ukrainalaisia lapsia ja nuoria tarjoamalla maksuttoman osallistumisen harrastus- ja leiritoimintaan vuonna 2022. Toimintasisällöissä on tarjolla muun muassa monipuolisesti leirejä, kerhoja, koripallo- ja kamppailuryhmiä sekä musiikkiopetusta.

- Helsingin NMKY on vastuullinen toimija, tämä oli meidän tapamme reagoida tilanteeseen. Meille on tärkeää, että lapset ja nuoret sekä perheet voivat tällaisessakin tilanteessa kokea turvallisia paikkoja harrastaa. Haluamme tuoda nopeasti konkreettista apua ukrainalaisperheiden arkeen, Helsingin NMKY:n pääsihteeri Timo Laulaja kertoo.

Globaalikasvatus - pelikentiltä rauhanrakentajiksi

08.03.2022

Pelikentiltä rauhanrakentajiksi -hanke on suunnattu Yökoriksen kautta toimintaan mukaan tulleille nuorille. Nuoret viettävät aikaa yhdessä ja käyvät keskusteluja, joissa he pohtivat arkeaan koskettavia aiheita ja maailmalla tapahtuvia ilmiöitä. Keskusteluissa nostetaan esiin, miten nuoret voivat edistää moninaisuutta ja rauhaa omassa ympäristössään.

Tavoitteena on, että nuoret tulevat kuulluiksi omista lähtökohdistaan. Hankkeen rahoittaa ulkoministeriö ja hanketta toteutetaan Yökoris-toiminnassa Helsingissä, Turussa, Tampereella ja Oulussa.

Hankkeen keskeisimpiä teemoja ovat nuoret ja rauha.

- Olemme Yökoriksessa saaneet koottua vapaaehtoisia nuoria, joista osa ovat myös vähemmistöryhmiin kuuluvia, Helsingin NMKY:n vastuuohjaaja Tabu Hossaini kertoo.

Nuoret tulivat alkuun Yökoriksen tapahtumiin viime kesänä katsomaan ja pelamaan ja he kokivat itsensä tervetulleeksi. Ajan myötä nuoret halusivat myös olla osana Yökoriksen porukkaa ja ryhtyivät vapaaehtoisiksi työntekijöiksi. Suurin osa vapaaehtoisista nuorista jatkaa myös kesätapahtumien jälkeen, mikä on mahdollistanut Pelikentiltä Rauhanrakentajiksi-iltojen järjestämisen Namikan Loungessa.

Kehitetään toimintaamme yhdessä: vastaa asiakaskyselyyn

01.03.2022

Meitä kiinnostaa asiakkaidemme näkemykset toiminnastamme. Vuosittainen asiakaskysely on avoinna. 

Auta meitä kehittämään toimintaamme ja käy täyttämässä asiakastyytyväisyyskyselymme tästä 15.3. mennessä!

Tuloksia julkaistaan muun muassa Vuosikertomuksessa. Kiitos ajastasi!

Linkki kyselyyn: https://link.webropol.com/s/hnmky-asiakaskysely

Basket: Koripallo teki uuden lisenssiennätyksen

25.02.2022

Koripallon parissa on enemmän harrastajia kuin koskaan aiemmin. 

"Tällä kaudella syntyi uusi, komea ennätys, kun lisenssejä on kaudella 2021–22 hankittu kaikkiaan 20 813. Kasvua koronan runtelemaan viime kauteen on huimat 15 prosenttia. Nousua on tapahtunut kaikilla alueilla ja ilahduttavaa on etenkin pienempien ikäluokkien kasvu verrattuna edellisiin kausiin." Uutisoi Koripalloliitto tänään.

Suurin koripallo-organisaatio on Helsingin NMKY liki 1400 lisenssillä. Me kasvatimme määrää viime kaudesta vajaalla 300 lisenssillä.

- Meillä oli valmentajien kanssa keväällä 2021 yhtenä isoimpana asiana saada pelaajamäärät vähintään samalle tasolle, kun ne oli olleet ennen harrastustoimintaamme vaikuttaneita rajoituksia. Jokainen laitto upeasti ”työrukkaset” käteen ja viesti laadukkaasta toiminnasta on levinnyt niin, että pelaajamäärät ovat isommat, kun koskaan, Helsingin NMKY:n urheilujohtaja Henrik Pulkkinen kertoo.

Helsingin NMKY:n harrastustoiminnan päivitetyt terveysturvalliset käytänteet 8.2.2022

11.02.2022

On tärkeää, ettei joukkueiden tai seuran tapahtumiin tulla edes pienissä oireissa. Lue lisää koronaviruksen mahdollisista oireista TÄSTÄ.

Rajoitukset

Tiistaista 1.2. alkaen Helsingin NMKY toimintaan voivat osallistua jälleen kaikenikäiset. Tämä tarkoittaa, että aikuisharrastajat, aikuisten harrastejoukkueet, Unified 1.div., kuntokoris, lapsi-vanhempi -toiminta sekä muut Arthurin ja MPH:n aikuisryhmät palavaat harjoituksiin.

Koripallo aikuisjoukkueiden kotipelejä ei pelata vielä ainakaan ennen 7.2. Otteluista tiedotetaan joukkueita koripalloliiton tiedottamisen jälkeen.

Talviloma vailla tekemistä? Vielä ehtii ilmoittautumaan talvileireille!

02.02.2022

Helsingin NMKY:llä on tarjolla jälleen monenlaista leiritoimintaa koululaisten talvilomaviikolla (vk 8, ma 21.2.-pe 25.2.)! Loma-aikojen leirit tarjoavat monipuolista tekemistä niin sisällä kuin ulkonakin, ja ne on suunnattu pääosin 7-14 -vuotiaille koululaisille.

Pellin leirikeskuksessa Karjalohjalla järjestettävän Pellin talvileirin lisäksi on tarjolla monipuolisia päiväleirejä muun muassa Pakilassa, Kaisaniemessä, Vuoniityssä ja Malmilla. Tutustu leiritoimintaan toimipisteittäin osoitteessa www.hnmky.fi/leirit ja ilmoittaudu mukaan pian, sillä paikkoja on rajoitetusti. Leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

Helsingin NMKY rakentaa oman koripalloareenan

11.01.2022

Namika Areena on Helsingin NMKY:n Tukisäätiön rakennuttama noin 3500m2 uusi liikuntaolosuhde Helsingin Pakilaan. Areena tulee palvelemaan Helsingin NMKY:n monipuolista lasten ja nuorten toimintaa sekä Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.

–Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura. Areenan suunnittelua on ohjannut etenkin juniorikoripallon tarpeet. Namika Areena on vuonna 2023 valmistuessaan luonteva jatke Helsingin NMKY:n rooliin koripallon suunnannäyttäjänä, Namika Areenan toimitusjohtaja Ulla Huhtinen sanoo.

Areenan kustannusarvio on noin 12,5 miljoonaa. Areenan rakentamisen mahdollistaa Helsingin NMKY:n Tukisäätiö, jonka varallisuus muodostuu Hotel Arthurin liiketoiminnan voitosta sekä kiinteistöomistuksista. Namika Areenan päävuokralaisia ovat Helsingin NMKY ja Helsingin kaupungin Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala.

Joulutervehdys

22.12.2021

Olipahan taas vuosi: yli puoli miljoonaa kohtaamista, tuhansia leirivuorokausia, satoja uusia harrastajia, kolme miljoonaa näyttökertaa tiktokissa, mahtavia yhteistyökumppaneita, uusia upeita hankkeita, ihania ihmisiä ja paljon paljon muuta.

Niinpä on aika toivottaa hyvää joulua ja kiittää tästä vuodesta. Meiltä kaikilta, teille kaikille: Oikein hyvää joulua!

Ja yks juttu, ensi vuodesta on tulossa entistäkin parempi – se on varma

 

Namikakolmio taklaa perinteisen harrastamisen pyramidin - panostus junioritoimintaan näkyy vanhempien ikäluokkien vähäisempinä drop-outeina

20.12.2021

Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura. Syksyllä 2021 se ylitti ensimmäistä kertaa tuhannen junioriharrastajan rajan, lisäksi toiminnassa on mukana noin 400 aikuispelaajaa. Helsingin NMKY:stä osallistutaan valtakunnallisiin ja alueellisiin sarjoihin reilulla 60 joukkueella. Jokainen harrastaja on arvokas itsessään, toiminnan kasvu on kuitenkin mahdollistanut myös toiminnan laatuun panostamisen. ”Ollaan riittävän iso seura, että voidaan tarjota laadukasta ja moniin tarpeisiin vastaava toimintaa kaikille”, kertoo Helsingin NMKY:n urheilujohtaja Henrik Pulkkinen. 

NiNu tukee 9.-luokkalaisten hyvinvointia ja siirtymistä jatko-opintoihin

08.12.2021

Helsingin NMKY:n NiNu-hanke pyrkii tukemaan oppilaiden hyvinvointia ja ehkäisemään 9.-luokkalaisten nuorten syrjäytymistä. Toiminnan tavoitteena on, että mahdollisimman moni nuori löytää itselleen mielekkään jatkopolun toisen asteen opintoihin siirtymiseen.

Taekwondon SM-kisat kruunasivat kisakauden

08.12.2021

Itsenäisyyspäivän alla 5. joulukuuta ratkottiin taekwondon Suomen mestaruuksia Liedossa. HNMKY Taekwondon 17 urheilijan joukkue sai seitsemän ottelumitalia ja viisi liikesarjamitalia.

Ottelijoista Sofia Nurmi ja Otto Aalto voittivat Suomen mestaruuden. Sofia otti myös SM-hopeaa toisesta sarjasta.

Päivän mitalisieppo oli Satu Ritari kolmella liikesarjojen SM-pronssillaan. Frans Frangén kilpaili tuttuun tapaan kummassakin lajissa: otteluhopeaa ja poomsaepronssia. 

Jotta touhukas päivä saatiin sujumaan, myös valmentajia oli liikkeellä useampia. Ottelijoita valmensivat Elmer Nordberg, Ea Barrois ja Julius Lehmusto, ja liikesarjakilpailijoita Kim Chung, Henri-Mikael Nuorimaa, Sirpa Huuskonen ja Elmer.

OTTELUTULOKSET

SM-kultaa

  • Sofia Nurmi (kadetit C1 F +59)
  • Otto Aalto (kadetit C1 M -65)

SM-hopeaa

Helsingin NMKY ottaa koronapassin käyttöön koripallon yleisötapahtumissa 4.12. alkaen

03.12.2021

Todistuksen voi esittää ovella digitaalisesti tai paperisena versiona (varaudu esittämään myös henkilötodistuksesi). EU:n koronatodistus sisältää kolme eri todistusta: todistuksen koronarokotuksesta, todistuksen koronatestituloksesta ja todistuksen sairastetusta koronasta. Kaikki kolme todistusta toimivat myös koronapassina.

Oman koronapassin, kahdesta koronarokotteesta tai sairastetusta Covid-19 infektiosta, saat osoitteesta www.kanta.fi. Jos et käytä Omakantaa, voit saada koronatodistuksen tulostettuna terveydenhuollosta.

Arvoisa Helsingin NMKY:n jäsen, tervetuloa syyskokoukseen 7.12. klo 18.00 HUOM! Erityisjärjestelyt katso kutsu alla

30.11.2021

Helsingin NMKY ry:n syyskokous järjestetään poikkeusjärjestelyin 7.12.2021 klo 18.00 yhdistyksen tiloissa, Vuorikatu 17, Helsinki.

Kokouksessa käsitellään sääntöjen 15 §:n määräämät asiat.

Vertaismentorit auttavat nuoria löytämään oman kannattelevan kiintopisteen

29.11.2021

Helsingin NMKY:n kiintopiste auttaa vaikeassa elämäntilanteessa olevia nuoria löytämään oman kannattelevan kiintopisteen. Kiintopisteen kohderyhmänä ovat moniulotteisesti vaikeassa elämäntilanteessa olevat 15–29-vuotiaat nuoret, jotka tarvitsevat ammatillista tukea elämänhallintaan ja tulevaisuuden kiintopisteen löytymiseen. Toimintaan osallistuminen on maksutonta, ja vuosittain hanke auttaa noin 25–30 henkilöä. 

Joululomaleirien ilmoittautuminen käynnissä!

25.11.2021

Helsingin NMKY:llä on tarjolla jälleen monenlaista leiritoimintaa koululaisten joululomalla! Loma-aikojen leirit tarjoavat monipuolista tekemistä niin sisällä kuin ulkonakin, ja ne on suunnattu pääosin 7-10-vuotiaille koululaisille.

Joululomalla päiväleirejä järjestetään viikolla 52, ma 27.-pe 31.12. Pakilassa ja Kaisaniemessä. Perinteisten päiväleirien lisäksi joululomaviikolla järjestetään korisleirit Malmilla ja Kaisaniemessä. Lisätietoja korisleireistä www.hnmky.fi/koripalloleirit

Tutustu leiritoimintaan toimipisteittäin osoitteessa www.hnmky.fi/paivaleirit ja ilmoittaudu mukaan pian, sillä paikkoja on rajoitetusti. Leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä.

 

Henrik Dettmannin huikea ura

18.11.2021

Henrik Dettmann tuli mukaan Helsingin NMKY:n toimintaan 1970-luvun alussa. 16-vuotiaana, kaudella 1974–1975, hän valmensi minipoikia. Kipinä valmentamiseen oli syttynyt. Helsingin Namikassa Dettmann kipusi päävalmentajaksi saakka. Hänen päävalmentajakausillaan Namika on voittanut kolme Suomen mestaruutta. 

- Kyllä minä muistan niitä ensimmäisiä harjoituksia, joita oon ollut joskus pitämässä Pohjois-Haagan yhteiskoulun legendaarisessa alasalissa. Tietysti muistan myös niitä aikoja hyvin, jolloin valmensin mestaruussarjassa ja pelattiin niin sanotusti Suomen huipulla, Henrik Dettmann kertoo.

Kiistatta Henrik Dettmann on Suomen yksi kaikkien aikojen menestyneimmistä koripallovalmentajista.

Taekwondotiimi takoi tulosta Loviisa Openista

07.11.2021

Vain viikko edellisistä taekwondokisoista ja taas mentiin! Tällä kertaa suuntana oli Loviisan ottelu- ja liikesarjakilpailut 6. marraskuuta. HNMKY Taekwondosta kilpailuihin osallistui 13 liikesarjakilpailijaa ja viisi ottelijaa.

Liikesarjojen rankingissa jännittäväksi sarjaksi on muotoutunut muun muassa Mikko Virran O40 miehet – sijoitukset eivät ole betoniin valettuja. Harrastajissa namikalaisia ei tällä kertaa ollut mukana lasten sarjoissa, mutta varttuneemmat tykittivät siitäkin edestä. Päivän mitalisieppo oli Sini Forssell, joka keräsi neljä mitalia. Han Feng kilpaili ensimmäistä kertaa ja mukaan lähti mukavasti kultamitali. Rosa Meriläinen palkittiin liikesarjojen Taistelija-palkinnolla.

Ottelussa oli mukana pieni, mutta sitäkin sinnikkäämpi joukkue. Ottelijoita valmensi Elmer Nordberg tiiminään Eduat Demirovic ja Moritz Nurmi.

Nurtzi Openin otteluvire toi mitaleja

02.11.2021

Nurtzi Openiin, joka järjestettiin lauantaina 30. lokakuuta Nurmijärvellä, osallistui HNMKY Taekwondosta yhdeksän ottelijaa. Aamupäivällä seuran harrastajasarjalaiset urakoivat kaksi hopeaa ja yhden pronssin. Iltapäivällä nuorten liigajoukkue otteli kuusi mitalia: päivän saldona oli yksi kulta ja hopea sekä neljä pronssia.

Valmentaja Elmer Nordberg kommentoi syksyn toisista ottelukilpailuista yleisesti, että nyt alkaa löytyä suomalaisten ottelijoiden kisavire.

"Pitkän tauon jälkeen ensimmäisissä kilpailuissa [Ambassador's Cupissa] oli vielä kosketusarkuutta. Nyt kontakti alkaa palautua, samoin kuin muun muassa toiminnallinen luovuus ja taktikointi." 

"Ensi kausi voi lähteä liikkeelle jo erilaisissa fiiliksissä", Elmer toteaa.

Nurtzi Openiin osallistui ottelijoita kotimaisten kilpailijoiden lisäksi Virosta, Latviasta ja Venäjältä.

TULOKSET

Liigasarjat

  • kultaa: Otto Aalto (C1 M -65)
  • hopeaa: Niilo Aalto (D1 M -50)
  • pronssia: Frans Frangén (B1 M -55), Eino Paukkula (B1 M -73), Eino Aalto (B1 M -73), Benjamin Iles (C1 M -57)

Harrastajasarjat

Nurtzi Open palkitsi liikesarjakilpailijoita

31.10.2021

HNMKY Taekwondo tahkosi liikesarjamitaleja kaikissa väreissä 30. lokakuuta järjestetyssä Nurtzi Openissa. Seurasta osallistui kisoihin järeä kokoonpano: kuusi ranking-kilpailijaa ja yhdeksän harrastaja- ja ilvessarjalaista. 

Menestyksen lisäksi kisoissa ilahduttivat kilpailijoiden varmentuneet esitykset. Yksilölajissa kehittyminen vaatii jokaisen osalta omia ahaa-elämyksiä – niitä oli nyt koettu ja osattu jo hyödyntää. On hienoa nähdä, kun kilpailijat haluavat esittää parastaan, onnistumisen fiilis ei ole kiinni mitalista. Ja työ jatkuu!

Tällä kertaa ensikertalaisia oli liikesarjoissa neljä, ja kaikille heille irtosi mitali. Harrastajapareissa nähtiin seuran sisäistä kisailua: alempivöisissä pareissa tuli mitalien värisuora Namikaan. 

Kilpailijoiden määrässä on menty syksyn kisoissa ylöspäin ja se näkyy sarjojen osallistujamäärissäkin. Ranking-puolella käytiin karsinta kahdessa sarjassa, kadettitytöissä ja yli 40-vuotiaissa miehissä. Harrastajapuolen esimerkkinä puna-mustavöisissä naisissa oli kymmenen kilpailijaa.

TULOKSET

Ranking-sarjat

LähiTapiola Pääkaupunkiseutu ja Helsingin NMKY jatkavat yhteistyötään lasten liikuttamiseksi

28.10.2021

Helsingin NMKY panostaa vahvasti juniorityöhön. Suomen suurimpana koripalloseurana Helsingin NMKY periaatteisiin kuuluu, että jokaisella lapsella tulisi olla mahdollisuus harrastaa. Helsingin NMKY:ssä on kautta aikojen tunnistettu liikunnan ja urheilun merkitys lasten ja nuorten arjessa.

– Lähitapiolayhteistyön ansiosta jokaisella helsinkiläisellä 5-18 vuotiaalla on mahdollisuus ottaa ensimmäinen kosketus koripalloon ja joukkuetoimintaan Helsingin NMKY:ssä. Koripallo on yhteisöllinen joukkuepeli, jossa on mahdollista oppia monia tärkeitä taitoja myös koripallokentän ulkopuolelle. Helsingin NMKY tarjoaa monen tasoista koripallotoimintaa, voit tavoitella lajin kansallista huippua tai sitten voit harrastaa kevyemmin muutaman kerran viikossa, Helsingin NMKY:n pääsihteeri Timo Laulaja kiteyttää.

Yksi osa yhteistyöstä ovat lasten ja nuorten maksuttomat koripallon kokeilujaksot, joita LähiTapiola Pääkaupunkiseutu on tukemassa. Kokeilujakson aikana lapsi voi tutustua lajiin ennen päätöstä joukkueeseen liittymisestä.

Avoin kutsu: Arvokkaana osana yhteisöä -seminaari.

18.10.2021

Helsingin NMKY kohtaa toimintojensa kautta 6000 lasta ja nuorta joka viikko. Tule tutustumaan Helsingin NMKY:n nuorisotyön kokonaisuuteen ja viimeisimpiin innovaatioihin. Miten käytännössä toimivat viime vuosien menestyskonseptit: Toiminnan avulla työelämään (TAT), Nivelvaiheen Nuorisotyö (Ninu), Yökoris, tai perinteisemmät Suomen suurimmat Helsingin NMKY:n koris ja iltapäiväkerhotoiminta.
Tule vaikuttumaan kaupungin Merkittävimmästä Nuorisotyöstä!

Voit osallistua seminaariin myös Teams –linkin kautta: Osallistu seminaariin tästä linkistä

Venue: Hotel Arthur kokoustilat, torstaina 28.10. klo 17.30 – 20.00, kahvitarjoilu

Seminaarin jälkeen mahdollisuus Arthurin Bistro Dinneriin (20% alennus listahinnoista seminaariin osallistujille). Hotel Arthurin ja Bistron tuotot ohjataan lasten ja nuorten toimintaan Helsingin NMKY:n Tukisäätiön kautta.

 

Miesten ja naisten divarikaudet käynnissä, tervetuloa kotipeleihin.

15.10.2021

 

Naisten kausi on alkanut I-divisioonassa kahdella voitolla ja miesten kausi alkoi I -divisioona A:ssa tappiolla Turun Kristikaa vastaan. Joukkueemme pelaavat vahvasti Namikalaisilla ja nuorilla joukkueilla. Viime kaudella kummatkin joukkueet pelasivat tiensä hienosti pudotuspeleihin.

Miesten kotiavaus on tällä viikolla Oulu basketballia vastaan. Joukkueemme pelaavat kaikki kotipelit Helsingin urheilutalolla ja pääsääntöisesti sunnuntaisin klo 17:30, tarkemmat otteluohjelmat löytyvät alta.

Valtteri Palojärvestä Helsingin NMKY:n myynti- ja markkinointipäällikkö

08.10.2021

Valtteri Palojärvi päätyi Helsingin NMKY:n myynti- ja markkinointipäälliköksi pitkän Namikasuhteen kautta. Aikaisemmin Helsingin NMKY:ssä ei ole ollut täysin vastaavaa tehtävää, joten Valtteri Palojärvi pääsee aloittamaan kokonaan uudessa ja mielenkiintoisessa roolissa. Ennen tätä työtehtävää toimialat ovat rakentaneet omia yhteistyökuvioitaan, mutta koko yhdistyksen koordinoivaa tekijää ei ole aikaisemmin ollut. Valtteri ajattelee, että haasteita tulee varmasti olemaan, mutta ne vahvistavat ja avaavat uusia mahdollisuuksia.

- Tärkeimpänä tavoitteena myynnille ja markkinoinnille on käynnistää uusi toimi uskottavasti, saada asiakaskontakteja ja ennen kaikkea näkyvyyttä. Helsingin NMKY ottaa uuden toimen myötä askeleen ammattimaisempaan suuntaan.

Useita mitaleita ja taistelijan malja Vantaalta

04.10.2021

Ambassador's Cup Vantaalla piti taekwondon ottelijat ja liikesarjakilpailijat virkeinä lauantaina 2. lokakuuta. HNMKY Taekwondon joukkue oli kisan suurimpia: ottelijoita osallistui kisaan kymmenen ja liikesarjakilpailijoita 13. Ottelijoille kilpailu oli syksyn ensimmäinen, liikesarjakilpailijat pääsivät vauhtiin jo Lohjalla syyskuun alussa.

Täyteisen kisapäivän upea tulos oli yli 20 mitalisijaa ja muita hyviä sijoja. Kisaajat kerryttivät kokemusta ja valmentajat saivat vinkkejä jatkotyöhön.

Namikalaisten päivästä voisi nostaa esille monta asiaa, alla on niistä muutama.

Nuoret Frans Frangén ja Mimi Miettinen urakoivat kummassakin kilpailumuodossa. Päivän mitalirohmu oli Suvi Toivonen, jolle kertyi kolme hopeaa liikesarjoista.

Ottelussa kadettien Otto Aalto sai kultaa alle 65-kiloisissa. Muut mitalistit saivat tällä kertaa tyytyä himmeämpiin metalleihin.

Ottelukentällä nähtiin myös seuran ottelijoiden keskinäisiä taistoja, kun Edward Sabo ja Eino Paukkula ottivat mittaa toisistaan sekä alle että yli 73-kiloisten nuorten sarjassa.

Syysloma vailla tekemistä? Vielä ehtii ilmoittautumaan syyslomaleirille!

04.10.2021

Koululaisten syyslomaviikolla (ma 18.-pe 22.10.) Helsingin NMKY:llä on tarjolla jälleen monenlaista leiritoimintaa ympäri Helsinkiä! Syyslomaleirit tarjoavat monipuolista tekemistä niin sisällä kuin ulkonakin, ja ne on suunnattu pääosin 7-10-vuotiaille koululaisille.

Syyslomalla päiväleirejä järjestetään Pakilassa, Kontulassa, Vesalassa, Malmilla ja Kaisaniemessä. Tutustu leiritoimintaan osoitteessa www.hnmky.fi/paivaleirit ja ilmoittaudu mukaan pian, sillä paikkoja on rajoitetusti.

Perinteisten päiväleirien lisäksi syyslomaviikolla järjestetään korisleiri Malmilla. Lisätietoja korisleiristä www.hnmky.fi/koripalloleirit

Kullanarvoista kokemusta ja mitalien välkettä Lohjan liikesarjakisoista

05.09.2021

Lohja Open avasi lauantaina 4.9. syksyn liikesarjakilpailujen kauden Suomessa. HNMKY Taekwondo edusti kisoissa kolmen ranking-sarjalaisen ja neljän harrastajan voimin.

Ranking-sarjoissa kilpailivat Elmer Nordberg, Henri-Mikael Nuorimaa ja Idaira Pineda Marrero. Harrastaja- ja ilvessarjoihin osallistuivat sinivöiset Christopher Allen, Lauri Rönkkö ja Mikko Virta sekä vihreävöinen Mimi Miettinen.

Päivän 'läheltä piti' -tuloksista vastasivat Mikko ja Mimi. Mikko hävisi yli 30-vuotiaissa dieseleissä vain niukasti kultamitalistille, samoin kuin Mimi alle 13-vuotiaissa ilveksissä hopeamitalistille. Mimin ilvessarja oli myös suurin, mihin seuralaisia osallistui.

Namikalaiset olivat liikenteessä varsin vähäisellä kisakokemuksella. Siihen nähden voi olla ylpeä siitä, miten mukavasti päivä sujui. Arvokasta kokemusta kertyi ja kisoista kannettiin kotiin mitaleja hyvillä mielin. Tästä on luontevaa jatkaa harjoittelua.