You are here

AJANKOHTAISTA

U19-tytöille vierastappio, U19-poikien voittotili auki

27.11.2017

U19-ikäisten SM-sarjoissa pelattiin HNMKY:n osalta kaksi ottelua lauantaina. U19-tytöt pelasivat oman ottelunsa Espoossa, Tapiolan Hongan vieraana. U19-pojat saivat vastaansa Kaarinan Uran kotikentällään Malmilla.

(kuva Harri Vallila)

 

 

Miesten voittoputki poikki, naisille kotitappio

27.11.2017

Kuluneella viikolla pelattiin jälleen kierrokset aikuisten valtakunnallisissa sarjoissa. Miehet pelasivat torstaina ennätysyleisön edessä ottelunsa PeU Baskettia vastaan. Naiset saivat sunnuntaina vieraita Nokialta, kun Bc Nokia saapui Malmille.

(kuva Harri Vallila)

 

 

 

HNMKY kohtasi miesten 1-divisioona B:ssä kotonaan PeU Basketin Perniöstä. Seitsemän ottelun voittoputkessa otteluun lähtenyt Namika oli alusta alkaen vaikeuksissa PeU:n fiksun puolustuspelaamisen kanssa. Kotijoukkue sai koneensa vain ajoittain kulkemaan ja kävi parhaillaan 4 pisteen päässä ottelun ratkaisuhetkillä, mutta PeU hoiti ottelun tyylikkäästi maaliin lukemin 56-63.

 

HNMKY:n aluejoukkueiden esittelyt osa I

21.11.2017

HNMKY Koripallon aluejoukkueiden toiminta on lähtenyt kaudella 2017-2018 käyntiin vauhdilla! Joukkueet ovat kasvaneet runsaasti korisbuumin myötä. Tulevina viikkoina julkaisemme lyhyet valmentajien tekemät esittelyt jokaisesta aluejoukkueestamme. Ensimmäisenä esittäytymisvuoron saavat 06-syntyneiden aluejoukkueet!

Tunnolliset fanit katsomassa HNMKY:n naisten joukkueen alkulämmittelyä

 

 

Pakila T06

Energisessä ryhmässä harjoittelee innokkaita tyttöjä, tällä kaudella omana alueen ikäluokkana. Mukaan mahtuu uusia pelureita joten jos haluat liittyä mukaan loistavaan Namikan joukkueeseen, älä epäröi ottaa yhteyttä päävalmentajaan! Harjoittelemme kolme kertaa viikossa, teemme lajiharjoitteiden lisäksi kasvua ja urheilijaksi kehittymistä tukevia oheisharjoitteita. Joukkueella on upea tiimihenki ja pelaajilla loistava asenne lajiin, kavereihin ja yhdessä tekemiseen.

 

 

HNMKY Unified pelasi turnauksen viikonloppuna MPH:lla

20.11.2017

HNMKY Unified (aikuiset) pelasivat lauantaina kotiturnauksensa Malmin Palloiluhallilla, saldona tiukoista otteluista 2 voittoa. Vastassa tällä kertaa oli KTP sekä Honka. Myös HNMKY Unified (junnut) pelasivat turnauksensa viikonloppuna Malmilla.

HNMKY Unified (aikuiset) pelasi turnauksessa kaksi ottelua seuraavin lopputuloksin:

HNMKY-KTP 50-32

HNMKY-Honka 54-33

 

 

U19-tytöt jatkavat vahvoja otteitaan, U19-pojille vierastappio

20.11.2017

U19-tyttöjen ja poikien SM-sarjoissa HNMKY pelasi täyden kierroksen. U19-tytöt pelasivat kotiottelun melkein paikallisvastustaja EBT:tä vastaan Malmilla. U19-poikien SM-sarja jatkui taas paikallisottelulla MuKi:a vastaan Munkkiniemessä.

U16-tytöille voitto ja tappio, U16-pojille vierasvoitto Kaarinasta

20.11.2017

U16-ikäisten valtakunnallisissa sarjoissaa pelattiin viikonloppuna täysi kierros. U16-tytöt pelasivat sunnuntaina kierroksen molemissa sarjoissaan. SM-sarjassa vierasottelussa vastaan asettui TuRi, kotiottelussa valtakunnallisessa I-divisioonassa LePy. U16-pojat matkustivat Kaarinaan, Ura Basketin vieraaksi.

(kuva Harri Vallila)

U16-tyttöjen valtakunnallisessa I-divisioonassa HNMKY 2 pelasi kotiottelunsa LePy:ä vastaan Malmin palloiluhallilla. Ottelu alkoi tasaisesti joukkueiden vaihdellen koreja vuorotellen. Ensimmäisen puoliajan jälkeen vierasjoukkue LePy oli muutaman pisteen niskan päällä. Kolmannella neljänneksellä vierasjoukkueen lyödessä lisää vauhtia saaden kotijoukkueen hieman ulos mukavuusalueeltaan (3. erä 14-26). Viimeisellä neljänneksellä kotijoukkueen taistelutahdon siivittämänä vuorostaan kotijoukkue hallitsi hetkellisesti kentän tapahtumia. Hyvän loppukirin kuitenkin jäädessä lyhyeksi vierasjoukkue kirjautti itselleen kaksi sarjapistettä lukemin 61-70.

 

Miehet jatkoivat voittoputkeaan, Naisille tiukka tappio Lahdesta

20.11.2017

HNMKY:n aikuisten joukkueet pelasivat kierroksen sarjoissaan sunnuntaina. Miehet kohtasivat EBT:n vierasottelussa Espoonlahdessa. Naiset matkustivat Lahteen sarjanousija SBG:n vieraaksi.

(kuva Harri Vallila)

HNMKY jatkoi sunnuntaina lentoaan Miesten I-divisioona B:ssä, kun joukkue kohtasi EBT:n vierasottelussa. Ottelun alusta lähtien vierasjoukkue määräsi kentällä ottelun tempoa. Ensimmäinen neljännes (4-23) määräsi ottelun lopun. Ylösheitosta lähtien peliä hallinnut vierasjoukkue jatkoi puolustuspäässä ahertamista. Kotijoukkueen heittojen kolistessa rautoihin vierasjoukkue viimeisteli tarkasti (2P 71% ja 3p 48%). Onnistumisia tuli laajalla rintamalla, kun viisikollinen HNMKY:n pelaajia ylsi kaksinumeroiselle saldolle pistesarakkeessa. Lopputulos 39-91 ja HNMKY kasvattaa voittoputkeean jo seitsämän voiton mittaiseksi.

 

Are you a international talent looking for a career in Finland?

15.11.2017

Toiminnan avulla työelämään – hanke yhteistyökumppaneineen ylpeänä esittää:

Are you a international talent looking for a career in Finland?

Join us on the 22nd of November!

 

Unlock your career in Finland –event 22.11.2017 at 9-16 in Eurooppasali, Malminkatu 16.

WORKSHOPS AT 09:00-12:00 & 12:45–16:00

5 key steps to become more recruitable

 

Facebook event page: https://www.facebook.com/events/370310326745849/

Please NOTE: this is a free event and open to all but you must register through this link: https://goo.gl/forms/NiG6TKhj7myCrCtl1

Event organizers: Helsinki NMKY, Ohjaamo Helsinki and Nicehearts

Tervetuloa Helsingin NMKY:n joulunajan tapahtumiin!

14.11.2017

18.11. Tuntematon sotilas- elokuvassa alikersantti Rokkaa esittävä, Helsingin NMKY:n partiolippukunta Sinisiin kuuluva Eero Aho, tulee kertomaan elokuvasta klo 17.30. Paikkana Hotel Arthurin auditorio, Vuorikatu 17.

29.11. YMCA  Gateway to International Studies, Averett Universityn professori Vesa Hiltunen kertoo opiskelumahdollisuuksista ja stipendeistä, klo 18, Aurolan Sali, Vuorikatu 17

6.12. Helsingin NMKY:n Itsenäisyyspäivän konsertti, Johanneksen kirkossa klo 15

11.12. Helsingin NMKY:n musiikkiopiston joulukonsertin klo 18 juhlasalissa.

15.12. Helsingin NMKY:n sinfoniaorkesterin konsertti. Ohjelmassa Sibeliuksen 1. sinfonia ja Tsaikovskyn viulukonsertto, solistina Emil Peltola, orkesterin johto Tapio von Boehm klo 19 juhlasalissa.

 

Miesten voittoputki jatkui sunnuntaina

13.11.2017

HNMKY:n miesten joukkue jatkoi vahvoja otteitaan Miesten I-divisioona B:ssä sunnuntaina, kun Malmin palloiluhallille saapui isänpäivän kunniaksi vierailemaan sarjanousija Aalto Basket. Edelliset viisi otteluaan voittanut kotijoukkue oli sunnuntaina vahva kotiluolassaan.

(kuva Harri Vallila)

Ottelu alkoi kotijoukkueen osalta varsin vakuuttavasti. Hyvästä puolustuspelaamisesta saadut nopeat hyökkäykset ja systemaattisesti luodut korintekopaikat takasivat isännille ensimmäisen jakson jälkeen tukevan 29-17 johdon. Toisella neljänneksellä kotijoukkue jatkoi kovaa työntekoa molemmissa päissä kenttää ja pitkälle tauolle siirryttiin 54-36 kotijoukkueen johdossa. Toisella puoliajalla vierasjoukkue Aalto yritti kavuta peliin mukaan, mutta kotijoukkueen rutinoitunut esitys molemmissa päissä kenttää piti huolen siitä että sarjapisteet jäivät Malmille. Lopputulos 100-79.

U16-tytöille kaksi voittoa, U16-pojille komea kotivoitto

13.11.2017

U16-ikäisten SM-sarjassa pelattiin Malmin palloiluhallilla tuplakierros. U16-tytöt saivat vieraakseen PuHu:n Vantaalta ja U16-pojat puolestaan paikallisvastustaja MuKi:n Munkkiniemestä. U16-tyttöjen toinen joukkue kohtasi EBT:n U16-tyttöjen valtakunnallisessa I-divisioonassa.

U19-pojille tappio kotiavauksessa

13.11.2017

Helsingin NMKY pelasi kotiavauksena U19 poikien SM-sarjassa lauantaina Malmin palloiluhallilla, kun vastaan asettui joukkueelle preseason peleistä tuttu Lahti Basketball. Molemmat joukkueet metsästivät ottelusta avausvoittoaan.

(kuva Harri Vallila)

 

Ottelu alkoi varsin tasaisesti ja koreja vaihdettiin molemmissa päissä kenttää. Toisella neljänneksellä vierasjoukkue Lahti löysi oman rytminsä hyökkäyspäässä, kun taas kotijoukkueella oli hankaluuksia tehdä koreja. Kolmas neljännes kirjattiin myös Lahdelle. Isokokoinen vierasjoukkue käytti kokoaan hyväksi viisaasti läpi ottelun ja korjasi ottelusta avausvoittonsa sarjassa numeroin 70-83.

HNMKY:lle 10 mitalia Tikkurilan taekwondokisoista!

10.11.2017

Lauantaina 28.10. HNMKY Taekwondosta osallistui 12 kisaajaa Ambassador's Cup taekwondokisoihin Tikkurilassa. Mukaan kotiinviemisiksi lähti 10 mitalia, joista 1 kulta, 2 hopeaa ja 7 pronssia. HNMKY:n taekwondokisaajia osallistui sekä ottelu- että liikesarjakisoihin. Onnea kaikille kisaajille ja tsemppiä taas tuleviin treeneihin!

Helsingin NMKY:n Kuukauslehti 12/2017

09.11.2017

Helsingin NMKY:n Kuukauslehti 12/2017

Kiinnostaako yliopisto-opiskelu tai vaihto-oppilasvuosi Yhdysvalloissa?

09.11.2017

Averett Universityn emeritus professori ja nykyisin yliopistolle opiskelija scouttausta tekevä Namika-legenda Vesa Hiltunen luennoi aiheesta: Opiskele ulkomailla – YMCA Gateway to International Studies Abroad 29.11. klo 18 – 19 Hotel Arthurin tiloissa.

Vesa on auttanut vuosien saatossa satoja suomalaisia nuoria opintojen alkuun Yhdysvalloissa, Academic – tai Sports stipendeillä. Tilaisuudessa saat konkreettista ja ajantasaista tietoa opintomahdollisuuksista Yhdysvalloissa.

Tilaisuus on maksuton ja siihen ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tilaisuuteen ovat tervetulleita tulevat opiskelijat, heidän taustajoukkonsa tai muuten asiasta kiinnostuneet.

Averett University

U16-tytöt terävinä Pyrintöä vastaan, U16-pojilla hankala kahden ottelun viikko

06.11.2017

HNMKY:n U16-ikäisten SM-sarjat jatkuivat viikonloppuna. U16-tytöt pelasivat oman kierroksensa Tampereella, kun joukkue matkusti Tampereen Pyrinnö vieraaksi. 02-pojilla oli vuorostaan kahden pelin viikko, kun tiistaina joukkue pelasi paikalliskamppailun Sykki:ä vastaan ja lauantaina matkusti Äänekoskelle, Huiman vieraaksi.

(kuva Harri Vallila)

 

 

HNMKY:n U16-pojat pelasivat tiistaina paikallisvastustaja Sykki:ä vastaan. Kamppailu oli ottelun alusta lähtien hyvin tasainen ja koreja vaihdettiin tasatahtiin. Puoliajalle mentäessä kotijoukkue nautti heinoisesta johdosta 38-31. Toisella puoliajan alussa kotijoukkue laittoi heitot kovalla prosentilla koriin, mutta vierasjoukkue HNMKY:n taistelutahto heräsi ja joukkue ryhtyi taistelemaan ja juoksemaan kenttää. Neljännellä neljänneksellä kotijoukkue laittoit pallot koriin hyvistä heittopaikoista, kun taas vierasjoukkueen pallot pomppivat ohi. Hyvästä taistelusta huolimatta voitto jäi nappaamatta. Pisteet Sykille ja lopputulos 75-70.

U19-tytöt yhä voittamattomia kotisalissaan

06.11.2017

HNMKY:n U19-tytöt kohtasivat lauantaina omassa ottelussaan viimekauden finaalivastustajan Helmi Basketin. HNMKY oli ennen ottelua voittanut kaikki kolme otteluaan. Ottelusta ennakkoon katsottuna oli odotettavissa kiivas paikalliskamppailu Malmilla.

(kuva Harri Vallila)

Naisilla hankala iltapuhde Turussa, Miehet jatkoivat lentoaan RaPy:n kustannuksella

06.11.2017

HNMKY:n miesten- ja naisten joukkueet jatkoivat otteluitaan viikonloppuna. Miehet pelasivat kotiottelun Malmin Palloiluhallilla sunnuntaina, kun Raholan Pyrkivä saapui vierailulle. Naiset matkustivat sarjan kärkipäässä pelaavan Turun Riennon vieraaksi Nunnavuoren Palloiluhallille.

(kuva Harri Vallila)

 

 

Helsingin NMKY:n Kuukauslehti 10-11/2017

04.11.2017

Helsingin NMKY:n Kuukauslehti 10-11/2017

Tervetuloa kannustamaan Helsingin NMKY:n joukkueita kotipeleihin Malmin Palloiluhallille!

03.11.2017

Helsingin NMKY:n koripallo on pelaajamäärissä mitattuna Suomen suurimpia juniorikoripalloseuroja. Tällä hetkellä toiminnassa on noin 1000 koripalloilijaa, reilu 60 valmentajaa sekä noin 60 joukkueenjohtajaa ja rahastonhoitajaa. Helsingin NMKY:llä on lähes 60 juniorijoukkuetta ja 18 aikuisjoukkuetta eri sarjoissa. Helsingin NMKY:n koripalloa pelataan valtakunnallisissa ja alueellisissa nuorten sarjoissa sekä kansainvälisissä turnauksissa.

Kaudella 2017 – 2018 HNMKY on Suomen ainoa seura, jonka kaikki juniorijoukkueet selvittivät tiensä SM -sarjoihin pelaamaan Suomen mestaruudesta, sarjoja ovat alle 19 -vuotiaiden tyttöjen ja poikien sarjat sekä alle 16 -vuotiaiden tyttöjen ja poikien sarjat. Lisäksi Helsingin NMKY:n aikuisten korkeimmat sarjapaikat ovat alkaneella kaudella sekä naisissa että miehissä valtakunnallisessa 1. divarissa. Nämä sarjapaikat mahdollistavat Helsingin NMKY:ssä laadukkaan pelaajapolun aina aikuisten valtakunnallisiin sarjoihin asti.

Naisille avausvoitto, Miehet jatkoivat väkeviä otteitaan

30.10.2017

HNMKY:n aikuisten kilpasarjajoukkueet pelasivat molemmat kierroksen sarjoissaan eilen sunnuntaina. Naisten joukkue nappasi ensimmäisen voittonsa vierailija Ringsideltä ja miesten joukkue kävi ryöstöretkellä Karkkilassa, tuottaen KaU:lle kauden ensimmäisen tappion.

(kuva Harri Vallila)

 

U19-tytöt jatkoivat voittojen tiellä, U19-pojille tappio paikalliskamppailussa

30.10.2017

HNMKY:n U19-ikäiset jatkoivat pelejään ikäluokkansa SM-sarjoissa menneenä lauantaina. U19-tytöt pelasivat kotiottelun MPH:lla Tampereen Pyrintöä vastaan. U19-pojat jatkoivat puolestaan vierasotteluidensa putkea Helsinki Rocksin kotihallissa Kallahdessa.

(kuva Harri Vallila)

 

HNMKY ja Pyrintö kohtasivat Malmin palloiluhallilla hieman vajailla kokoonpanoilla. Loukkaantumiset, sairastumiset sekä EYBL -turnaus Riikassa vaikuttivat hieman joukkueiden kokoonpanoihin lauantaisessa kamppailussa Malmilla.

Helsingin NMKY:n M70 kultamitalijoukkue mitalikahveilla

27.10.2017

 

Mestarit  alhaalta (peliasu kuvassa) vas  Juha Kuitti, Jouko Hokkinen, Heikki Torppa, John Virkkala, Jouko Oksanen, Ilkka Loimaranta ja Teuvo Jantunen Ylhäältä vas  Tapio Sademies, Kari Hynninen, Martti Roth, Harry Piehl, Karl Lundsten, Pertti Metsärinne, Timo Tammisalo, Risto Kala ja Kaj Kalela (valm)

Erittäin ansaitut kultamitalikahvit nautittiin 26.10 Helsingin NMKY:n tiloissa, kun Namikan miesten M70 kultamitalijoukkue saapui Vuorikadulle. Joukkue voitti mestaruuden kaudella 2017 ja on jo hyvässä vauhdissa kohti seuraavaa mestaruutta! Onnittelu vielä koko jengille! Kova nippu!

Tapio Sademiehelle Aarre Lauha - mitali

27.10.2017

Kuvassa Tapio Sademies (toinen vas.), Helsingin NMKY:n hallituksen edustajat Markku Lohikoski ja Pepe Salmela (oik.) sekä pääsihteeri Timo Laulaja (vas.)

Helsingin NMKY:n Aarre Lauha - mitali luovutettiin pitkän linjan namikavaikuttajalle, Tapio Sademiehelle 26.10. Mitalin ansioissa korostettiin Sademiehen merkittävää panosta Helsingin NMKY:n koripallotoiminnan ja erityisesti seniorikoripallotoiminnan kehittäjänä ja esilläpitäjänä. Tapio Sademiehellä on takanaan yli 60 vuotta koripalloa Namikassa ja 14 Suomen mestaruutta eri seniori-ikäluokissa vuodesta 2004 lähtien. Sademies on osallistunut aktiivisesti mm. Helsinki YMCA Golf Challengeen, joka kerää varoja lasten ja nuorten harrastustoimintaan. Helsingin NMKY onnittelee mitalin saajaa!

U19-tytöille toinen kotivoitto, U19-pojille vierastappio

23.10.2017

U19-ikäisten SM-sarjat jatkuivat lauantaina, U-19 tytöt jatkoivat otteluitaan kotisalissaan MPH:lla, kun vastaan asettui SBG Lahdesta. U19-pojat jatkoivat vieraspelejään puolestaan matkustamalla Turkuun kaimaseura TUNMKY:n vieraaksi.

(kuva Harri Vallila)

 

 

Helsingin NMKY:n U19 pojat matkasivat kauden toiseen SM-sarjaotteluun Turkuun. TUNMKY oli hävinnyt HNMKY:n tapaan ensimmäisen kierroksen ottelunsa, joten ottelussa oli molemmilla joukkueilla haussa ensimmäinen voitto. Ottelu alkoi vauhdikkaasti ja suurinumeroisesti. Vierasjoukkueen puolustus antoi liikaa helppoja lay uppeja ja jakso kirjattiin turkulaisille 27-20. Turku oli hyvin energinen joukkue ja heittovoimainen joukkue koko ensimmäisen puoliajan saaden vierailevan Namikan vaikeuksiin. Toinen meni turkulaisten eduksi 18-15.

Naisille tappio vieraspelistä, Miehille selvä kotivoitto

23.10.2017

HNMKY:n miesten joukkue sai I-divisioona B kierroksella vierailijoita Vantaalta, kun Pussihukat saapui sunnuntaina Malmin Palloiluhallille. Naisten joukkue puolestaan matkusti sunnuntaina Tampereelle, Tampereen Pyrinnön vieraaksi.

(kuva Harri Vallila)

 

Miesten joukkueen taival miesten I-divisioona-B:ssä jatkui sunnuntaina. Viime viikonloppuna vakuuttavasti Hyvinkäällä esiintynyt joukkue oli valmis jatkamaan siitä mihin viimeisessä ottelussaan jäi. Ottelun alusta lähtien HNMKY näytti mihin joukkueena pystyy. Ensimmäinen jakso oli isäntäjoukkueelta erityisen vahva (32-14). Toisella neljänneksellä kotijoukkue jatkoi hyvää joukkuepelaamista ja pääsi juoksemaan kenttää ja liikuttamaan palloa. Näin ollen vahva kotijoukkue ei tarjonnut vierasjoukkueelle saumoja nousta otteluun mukaan. Lopputulos 104-55 ja kaksi sarjapistettä kotijoukkueelle.

U16-sarjoissa täysi kierros viikonloppuna

23.10.2017

Sunnuntaina U16-ikäisten valtakunnallisissa sarjoissa pelattiin HNMKY:n osalta täysi kierros. U16-tyttöjen SM-sarjassa pelattiin paikalliskamppailu HNMKY 1 vs Helmi, U16-tyttöjen valtakunnallisessa I-divisioonassa HNMKY 2 sai vastaansa BC Nokian ja U16-poikien SM-sarjassa kiivas kamppailu kun Tapiolan Honka saapui Malmille.

(kuva Harri Vallila)

HNMKY  1 sai vastaansa sunnuntaina U16-tyttöjen SM-sarjassa paikallisvastustaja Helmi Basketin. Ensimmäisellä neljänneksellä kotijoukkue otti hallinnan ottelusta ja etenkin hyökkäyspäässä heitot upposivat hyvällä prosentilla koriin (23-14). Toisella neljänneksellä vierasjoukkue pääsi mukaan peliin ja kirjautti jakson itselleen 19-25. Puoliajan jälkeen kotijoukkue löysi oman rytminsä hyökkäyspäässä ja ei antanut vierasjoukkueelle mahdollisuutta taistella ottelun voitosta.(3. erä 23-14 ja 4. erä 23-15). Ottelun lopputulos 88-68 ja kaksi sarjapistettä HNMKY:lle

 

U16-tytöille voitto ja tappio, U16-pojille harmittava tappio Forssassa

16.10.2017

U16-ikäisten tyttöjen valtakunnalliset sarjat jatkuivat viikonloppuna. HNMKY 1 pelasi kotonaan Tapiolan Honkaa vastaan, HNMKY 2 pelasi vierasottelun Orimattilan Jymyä vastaan. HNMKY 1 nappasi voiton kotisalissaan 101-77 ja HNMKY 2 pelasi tiukan ottelun häviten kuitenkin kolmella pisteellä (55-52).

(kuva Harri Vallila)

U19-SM-sarjat käyntiin tytöissä ja pojissa

16.10.2017

Helsingin NMKY:n U19 pojat vierailivat lauantaina SM-sarjan avausottelussa Kouvolassa. Ottelu oli vierasjoukkueelta pääosin mollivoittoinen, Kouvot pääsi ottelun ensimmäisellä puoliajalla todelliseen hurmokseen Namikan puolustuspelaamisen ollessa luvattoman vaisua.

(kuva Harri Vallila)

Kotijoukkue Kouvot teki ensimmäisellä puoliajalla 60 pistettä, mistä Namika ei enää noussut 11 pistettä lähemmäksi. Ottelun loppulukemat kirjattiin lukemiin 98-78 (32-22, 28-22, 18-17, 20-17). U19-poikien sarja jatkuu tulevana lauantaina, kun joukkue matkustaa Turkuun Turun NMKY:n vieraaksi.

Miehet voitokkaina vieraissa, Naisille tappio kotiavauksesta.

16.10.2017

Helsingin NMKY:n Miesten joukkueen kausi jatkui sunnuntaina Hyvinkäällä. Joukkueella oli edellisviikon pelistä voitto alla ja hyvän pelivireen edellisessä ottelussa löytänyt joukkue jatkoi siitä mihin jäi Malmilla. Ottelu oli vierasjoukkue HNMKY:n näpeissä alussa asti ja ensimmäinen neljännes päättyi 16-22.

Jyri Eboreime oli oivalla pelipäällä sunnuntaina (kuva Harri Vallila)

Toisella neljänneksellä laajalla rotaatiolla pelaamaan  päässyt vierasjoukkue ei antanut kotijoukkueelle saumaa nousta iskuetäisyydelle ja puoliajalle siirryttiin vierasjoukkueen 12 pisteen johdossa. Toisella puoliajalla Miehet eivät päästäneet HyPo:a enään iskuetäisyydelle vaan hoiti ottelun loppuun asti tyylikkäästi. Loppunumerot 79-99 HNMKY:n hyväksi