You are here

Miesten joukkue suuntaa uudella kokoonpanolla kaudelle 2023-2024

18.09.2023

Namikan miesten joukkue lähtee uudelle kaudelle uusien valmentajien sekä uudistuneen kokoonpanon kera. Joukkue on saanut uutta vahvistusta juniorijoukkueista nousseista pelaajista. Miesten joukkueen valmennustiimi koostuu tällä kaudella korisliigastakin tutuista nimistä, kun päävalmentajana toimii Namikalle siirtynyt Tuomas Oja ja apuvalmentajana niin ikään uusi tuttavuus Atte Perttu. Valmentajilla on kova halu viedä pelaajia yksilöinä eteenpäin sekä kehittyä joukkueena.

-Kauden tavoitteena olisi pärjätä yhtä hyvin tai paremmin kuin viime vuonna, päästä playoffeihin ja siellä taistella loppuun asti, joukkueessa jo kauemmin pelannut Roni Vuori kertoo.

-Alkukaudesta on tärkeää saada koko joukkue samalle sivulle tavoitteista, hän summaa.

Pakilaan noussut Namika Areena palvelee nyt uutena treenihallina namikalaisille, mikä tuo lisämotivaatiota myös treeneihin.

-Mielettömät fiilikset Namika Areenasta, näyttää todella hyvältä ja pikkuhiljaa alkaa selkeytymään miten kaikki areenalla toimii. Kiva nähdä paljon junnuja ja päästä itsekin treenaamaan uudella kaudella täällä, Vuori iloitsee.

Miesten joukkue pelaa ensimmäistä kertaa Namika Areenalla sunnuntaina 8.10. klo 16.30 avajaisviikonlopun huipennukseksi, avaten näin virallisesti areenan pelikentän. Tervetuloa kannustamaan Namika voittoon!

 

 

Kokoonpano:                                  

 

Elias Leskinen                                   

Henri Mennander                                

Lenni Hervola

Tuukka Härsilä

Roni Vuori

Nikolas Kataja

Eric Chime

Hassan Waheid

Leo Eklund

Valtteri Toivanen

Aarni Raivio

Kalle Koskinen

Aapo Ikola

Viktor Toimela

Olli Peltola

Leo Guday

Rasmus Kauste

Erkka Rajamäki

Niila Luoto

Eetu Sosala

Hugo Palin

Justus Hollmen

 

Valmentajat:

Tuomas Oja

Atte Perttu