You are here

Leevi Kujanpää: Helsingin Namikalta saa tuen, avun ja turvallisuuden tunteen

23.03.2023

Leevi Kujanpää on saanut tukea elämäänsä Helsingin NMKY:ltä. Hän tuli mukaan Startti-toimintaan, joka on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille. Startti -jakson aikana opetellaan arjen hallintaa, laitetaan rytmiä elämään sekä saadaan tietoa eri palveluista ja tukimuodoista, jotka helpottavat omaa elämää.

- Tulin starttiin ja tutustuin Helsingin Namikaan.

- Se antoi minulle tervetulleen olon, kun huomasi, että siellä otetaan kaikki mukaan, Leevi jatkaa.

Kujanpää kertoo minkälaista toiminnassa on olla mukana.

- Namikalla ei tuomita, joka on just hyvä. Täällä saa olla oma itsensä.

- Täältä saa sen mukavan tuen, avun ja turvallisuuden tunteen mikä on kivaa, Leevi kertoo.

 

Helsingin NMKY taistelee yksinäisyyttä, osattomuutta ja ulkopuolisuutta vastaan. Rinnalla kulkevan tuen, arvostavan ja kokonaisvaltaisuuden huomioivan kohtaamisen sekä monipuolisen ja turvallisen vertaistoiminnan avulla varmistamme, että jokainen voi tuntea olevansa arvokkaana osana yhteisöä.

Mikäli Sinä tarvitset tukea elämääsi, aloita esimerkiksi klikkaamalla tätä linkkiä: Tukea nuorelle