You are here

Helsingin NMKY:n koripallon kasvatteja NCAA:ssa

05.12.2022

NCAA on Yhdysvaltojen naisten yliopistosarja, jonka kausi käynnistyi marraskuun alkupuolella. Helsingin NMKY:n kasvattipelaajista Janette Aarnio sekä Katariina Kaikkonen pelaavat tällä kaudella Yhdysvalloissa.

Aarnion (University of South Florida) sekä Kaikkosen (Tabor College) lisäksi Helsingin NMKY:n kasvattipelaaja Kati Ollilainen on sitoutunut Wyomingin yliopistoon syksyksi 2023.

- Olemme innoissamme saadessamme Katin joukkueeseemme, kommentoi Wyomingin yliopiston päävalmentaja Heather Ezell yliopiston tiedotteessa.

Kati tuo valtavasti kokemusta meidän joukkueeseen. Hänellä on ollut loistavia seuravalmentajia Suomessa ja hänen vaikutuksensa joukkueeseen alkaa välittömästi, kun hän astuu kampukselle, Heather jatkaa.

Ollilaisen valittua yliopistonsa yhdysvalloissa, jatkaa hän matkansa kohti ammattilaistason kenttiä.

- Minulla on todella hyvä fiilis ensi syksystä. Tämä on ollut tavoitteenani pitkään ja nyt se vihdoin konkretisoituu, Ollilainen iloitsee.

Kati Ollilainen kertoo kaiken lähteneen Helsingin NMKY:ltä, missä hän pelasi ensimmäiset kymmenen vuotta. Parhaimmiksi muistoiksi näiltä vuosilta Ollilainen nimeää joukkuekaverit, joiden kanssa hän on tekemisissä vielä tänäkin päivänä. Myös joukkuehenki on ollut monissa joukkueissa erittäin hyvä, Ollilainen muistelee.

- Sain Namikalta isoimman innostuksen sekä rakkauden lajia kohtaan, mikä on auttanut jaksamaan näinkin pitkälle, hän jatkaa.

Ollilainen saavutti Namika-aikoinaan yhdessä joukkueiden kanssa yhteensä kolme suomenmestaruutta. Yhden keväällä 2016 C-ikäisissä (nykyinen U14) ja harvinaiset kaksi suomenmestaruutta U16 sekä U19 samana keväänä. 

- Tulevan syksyn tavoitteena on kehittyä pelaajana sekä tietysti myös ihmisenä. Yliopiston jälkeen aion tähdätä ammattilaiseksi, Ollilainen toteaa.

Ollilainen kannustaa Namikan pelaajia pitämään kivaa, sekä nauttimaan koripallosta. Treenaa täysiä ja vedä kovaa joka kerta. Älä luovuta, vaikka tuntuisi haastavalta, polkuja on monia ja voit päästä sinne, minne haluat, Ollilainen muistuttaa.