You are here

Helsingin NMKY:n naisten joukkueen kausi oli kokemusrikas ja työntäyteinen

11.04.2019

Helsingin NMKY koripallon naisten joukkueen I -divisioonakausi 2018-19 päättyi voittoon runkosarjan viimeisessä ottelussa 10.3. Ringsidea vastaan.  Joukkue on pelannut myös naisten eteläisen alueen II -divisioonaa, joka päättyi jännittävästi 7.4. Kumpaakin sarjaa on pelattu yhdessä Namikan aikuispelaajien ja 19 -vuotiaiden kanssa, muutamassa pelissä on ollut mukana myös 16 -vuotiaiden pelaajia.

Vuosi sitten keväällä Namikan naiset putosivat kauden päätteeksi I -divisioonasta, jossa joukkue oli pelannut syksystä 2014 alkaen. Joukkue oli toiminut nämä neljä kautta pitkälti samojen pelaajien, valmentajien ja taustavaikuttajien ansiosta. Joukkueen taustalla toimineet henkilöt ja pelaajat olivat jäämässä siivuun omasta aloitteestaan, joten joukkueen tulevaisuus oli avoin. Samaan aikaan Namikassa tyttöjunnut hallitsivat SM -sarjoja 19 – ja 16 – vuotiaissa, joten aika pian oli selvää, että naisten I -divisioona joukkueelle on tarvetta HNMKY:ssä. Niinpä seura jätti villi kortti -hakemuksen I -divisioonaan luottavaisin mielin.

Kausi 2018-19 aloitetiin virallisesti kesäharjoittelulla 21.5.2018. Aika pian ensimmäisten viikkojen jälkeen tuli tieto, että villi kortti on myönnetty HNMKY:lle naisten I -divisioonaan. Tämän jälkeen joukkue on kokoontunut kaikkiaan 198 tapahtumaan. Tapahtumat ovat koostuneet pääasiassa harjoituksista, mutta joukossa on ollut myös kahdessa sarjassa yhteensä 42 peliä, joista ensimmäinen pelattiin 25.9.2018 ja viimeinen 7.4.2019. Lisäksi joukkue kauden aikana mm. toimitsi pelejä YMCA -cupissa, hoiti kenttävalvojan tehtäviä alakoululaisten Pirkka street basketissa ja toimi valmentajina ja partneripelaajina Unified joukkueissa tarvittaessa. Muutama joukkueen pelaaja toimi läpi kauden myös aktiivisena valmentajana Namikassa.

Joukkueen tärkein syy olla olemassa on kuitenkin tarjota ennen kaikkea Namikalaisille koripallo urallaan eteenpäin pyrkiville nais- ja tyttökoripalloilijoille tavoitteellista harjoittelua ja pelejä naisten I -divisioonassa. Joukkue toimii seuran tyttöpuolen ykkösjoukkueena, jonka pelaajat toimivat esimerkkeinä ja esikuvina nuoremmille Namikalaisille, etenkin tyttöpelaajille. Joukkue harjoitteli neljänä kertaa viikossa, lisäksi pelaajia kävi mahdollisuuksien mukaan HNMKY:n aamutreeneissä 1-3 kertaa viikossa. Moni lukioikäinen pelaaja harjoitteli oman lukionsa aamutreeneissä. Joukkueen nuorin pelaaja oli 15 -vuotias ja kokenein pelaaja 27 -vuotias. Joten joukkueessa oli yksi pelaaja vielä peruskoulussa, kun taas kokeneimmat pelaajat olivat jo siviilipuolella työelämässä kiinni. Tämä näkyi kentällä positiivisena monipuolisuutena. 

Pelaajien sitoutuminen harjoitteluun oli läpi kauden loistavalla tasolla. Tämä on isoin asia, minkä takia joukkueen kausi jäi selkeästi positiivisen puolelle näin kauden jälkeen tarkasteltuna. Ennen pelien alkamista oli paljon kysymysmerkkejä, miten Namikan joukkueen kilpailullinen taso riittää I -divisioonaan, kun kokoonpano oli niin paljon muuttunut. Ensimmäisissä harjoituspeleissä ja kakkosdivisioona peleissä otteet olivat ailahtelevia ja samalla naisten II -divisioona osoittautui sarjaksi, jossa pelaa paljon laadukkaita aikuispelaajia. Kun myös I -divisioona starttasi, alkoi pelaaminen loksahdella paikoilleen. Sarja alkoikin Namikan kolmen ottelun voittoputkella, joka osoitti Namikan kilpailukyvyn kaudelle. Läpi syyskauden joukkue esitti hyviä otteita peleissä, mistä osoituksena sarjan ensimmäisen kierroksen jälkeen Namikalla oli yhdeksästä pelistä kuusi voittoa. Kevätkausi oli aika lailla syksyn vastakohta, peli ei lähtenyt liikkeelle oikein missään kohtaa kunnolla rullaamaan. Muutamia hienoja pelejä mahtui onneksi myös kevääseen. Kevään kierroksen saldo oli yhdeksästä pelistä neljä voittoa. Yhteensä kymmenellä voitolla joukkue jakoi kauden päätyttyä 4-6 sijat runkosarjassa. Keskinäisten otteluiden perusteella oli kuitenkin tyytyminen kuudenteen sijaan, kun neljä parasta joukkuetta matkasi vielä playoffeihin pelaamaan sarjan voitosta ja naisten korisliigapaikasta. Vahvan alkukauden ansiosta nälkä tietenkin kasvoi ja joukkueessa ruvettiin näkemään neljän joukkoon pääsemistäkin mahdollisena. Kuitenkin sarjasijoituksesta jäi positiivinen fiilis ja tuloksellisesti sijoitus oli hyvä.

Naisten eteläisen alueen kakkosdivisioonassa saatiin jännittää aina viimeiseen peliin asti, kun joukkue pelasi sarjasta putoamista vastaan. HNMKY 2 joukkueen piti voittaa peli vähintään yhdeksällä pisteellä säilyttääkseen sarjapaikkansa, samaiselle vastustajalle oltiin ensimmäisellä kierroksella hävitty kahdeksalla pisteellä. Myös samana viikonloppuna pelatut 19 -vuotiaiden mitalipelit toivat oman haasteensa pelaajien saamiseen peliin. Kokoonpanoon tuotiin 16 -vuotiaista tytöistä Hanni Harjanne, Aleksandra Kauste ja Mette Rahiala, jotka hurjastelivat ratkaisupelissä puolet joukkueen pisteistä ja Namikan 22 pisteen voiton myötä HNMKY 2 joukkueen sarjapaikka säilyy ensi kaudella naisten kakkosdivisioonassa.

Moni Namikalainen nuori pelaaja pääsi kaudella pelaamaan ensimmäiset I -divisioona minuuttinsa. Kaikki kentällä käyneet osoittivat pärjäävänsä tällä tasolla vähintäänkin hyvin. Mainittakoon, että joukkueen nuorin pelaaja, Kati Ollilainen, oli koko sarjan paras tehokkuus lukeman keskiarvoissa ja toinen ykköspaikan pelaaja Katariina Kaikkonen oli taas sarjan syöttökeskiarvon ykkönen. Näin ollen joukkue sai menestystä myös yksilötasolla.

Pelaajat ja valmennus tekivät tiivistä yhteistyötä viikoittain 19 -vuotiaiden kanssa. Kerran viikossa harjoiteltiin yhdessä, tämän harjoituksen valmennuksesta vastasi täysin 19 -vuotiaiden valmennustiimi. Joukkueiden pelitapa oli lähes identtinen ja joukkueiden fyysisestä harjoittelusta vastasi Emma Malm.

2019-2020 kauteen valmistuminen alkaa valmennuksen osalta muutaman lepopäivän jälkeen ja pelaajien kanssa harjoittelu jatkuu 20.5. Ensi kauden joukkueeseen on varmasti tulossa muutoksia, osa pelaajista lähtee opiskelemaan muille paikkakunnille ja joku toivottavasti pääsee mukaan korisliigaan. Näistä lisää, kun saamme asioille varmuuden. Ensi kaudella joukkue pyrkii ottamaan askeleita eteenpäin ja olemaan entistä laadukkaampi ympäristö pelaajalle. Harjoittelun laatua pyritään nostamaan ja useammalle pelaajalle pyritään mahdollistamaan aamuharjoittelua. Joukkueen uusista tuulista kerrotaan, kun asioihin saadaan varmuus.

Helsingin NMKY haluaa kiittää kaudesta etenkin kaikkia pelaajia, valmennusta ja erityisesti joukkueen manageri/huoltajaa Linnea Oljemarkkia, joka piti pelaajista hyvää huolta läpi kauden 68 korisliigapelin ja 157 naisten divaripelin kokemuksella. Lisäksi erittäin tärkeässä roolissa olivat kaikki fanit, jotka kävivät kannustamassa naisia läpikauden peleissä.

Helsingin NMKY:n naisten kokoonpano kaudella 2018 – 19:

Pelaajat: Fiina, Oljemark, Katarina Kaikkonen, Aino Ylänne, Aino Lampinen, Camilla Himmelroos, Elisa Räikkönen, Sara Selenius, Eve Ojala, Sini Veisto, Linda Hemman, Maud Agyei, Roosa Saarni, Sara Kervinen, Jossu Soppela, Maiju Sarajärvi, Emma Vanninen, Kati Ollilainen, Rianna Soppela, Ilona Sutinen, Joanna Kallela ja Sarah Chime

Valmennus: Henrik Pulkkinen, Kaisa Valtakari, Emma Malm, Teijo Sandvik ja Benjamin Jenssen

 

(alimmaiset kuvat: Harri Vallila & Velimatti Ollilainen)