You are here

HNMKY:n U15 pojille voitto Robert Petersen Cupissa

24.10.2018

Helsingin NMKY:n U15-pojat kohtasivat toisessa Robert Petersen Cupin ottelussaan Munkkiniemen Kisapojat. Saldona kaksi sarjapistettä kun MuKi kaatui vieraskentällä lukemin 53-90.

u15 joukkuekuva

Ottelu Munkkiniemen Kisapoikia vastaan pelattiin tiistaina 23.10. Munkkiniemen yhteiskoululla. Ottelun ensimmäinen neljännes edettiin melko tasaisesti kunnes hieman ennen taukoa HNMKY repäisi pienen eron ja tauolle siirryttiin lukemissa 14-22. Toinen ja kolmas neljännes olivat HNMKY:n hallintaa. Puolustus toimi ja sitä kautta seurasi helppoja koreja nopeista hyökkäyksistä. Viimeisen neljänneksen aikana Mukilaiset löysivät aukkoja HNMKY:n puolustuksesta ja veivät sen 21-19. Ottelun lopputulos 53-90 Helsingin NMKY:n hyväksi.

 

Valmentaja Eero Levä kuvailee ottelua seuraavasti: ”Tämä oli joukkueelle toinen ottelu tässä sarjassa ja myös toinen ottelu tällä kokoonpanolla, kun joukkue muuttui hieman ennen kauden alkua. Ensimmäisessä pelissä KTP:tä vastaan emme onnistuneet pelaamaan joukkueena kummassakaan päädyssä. Päätavoite tähän MuKi otteluun lähdettäessä oli puolustaa hyvin joukkueena. Toinen tavoite oli tehdä nopeita valintoja hyökkäyspäässä ja ottaa hyviä ratkaisuja. Ottelun tavoitteet toteutuivat melko hyvin ja  oli hienoa nähdä miten paljon paremmin pelasimme joukkueena tässä pelissä.”