You are here

Mikko Kallela - legenda on poissa

13.10.2023

Helsingin NMKY:n miesten koripallojoukkueen mestaruusvuosien 1983–85 pelaaja ja kapteeni Mikko Kallela on kuollut 64-vuotiaana.

Mikko Kallela tuli mukaan Namikan toimintaan noin 10-vuotiaana yhdessä eräiden muiden Porolahden kansakoulun poikien kanssa hotelli Hospitzin kahdeksannen kerroksen salille. Poikien ilmoittautumiset otti vastaan silloinen yhdistyksen urheilusihteeri Vilho "Ville" Nuoreva, jota pidetään nykymuotoisen, suomalaisen koripalloilun isänä, legendana. Nuoreva oli nähnyt peliä pelattavan ensimmäisen kerran NMKY:n maailmanliiton kokouksessa Kööpenhaminassa 1927. Tuskin kukaan Mikon ilmoittautumisen yhteydessä aavisti, että siinä kohtasi silloin kaksi namikalaista legendaa. 

Mikko Kallela ja namikaisuus kuuluivat yhteen yli viiden vuosikymmenen ajan. 

Mikko Kallela pelasi kaikkiaan miesten edustusjoukkueessa seitsemän kautta, joista kuusi SM-sarjassa. Hän saavutti kolme Suomen mestaruutta, kaksi miesten mestaruutta vuosina 1984 ja 1985. Ensimmäinen mestaruuden hän saavutti jo vuonna 1971, 12-vuotiaana, voitettuaan Namikalle historian ensimmäisen minipoikien Suomen mestaruuden. 

Mikko Kallela pelasi SM-sarjassa kaikkiaan 218 ottelua. Hän edusti Suomea kuudessa miesten maaottelussa ja viidessä haastajamaajoukkueessa pelatessaan vuonna 1979 Meksikossa pidetyissä universiadeissa.   Mikko Kallela lopetti aktiivisen pelaajauransa varsin nuorena 26-vuotiaan Suomen mestarina keskittyen opiskelu ja työelämään. Hän oli koulutukseltaan neurologi ja lääketieteen tohtori.  

Mikko Kallela oli koripallokenttien todellinen herrasmiespelaaja ja monien namikalaisten nuorten pelaajien esikuva. 

Koripallopelistä on sanottu, että se on sukujen peli. Näin oli myös Mikon kohdalla. Kun hänen lapsensa tulivat siihen ikään, että oli löydettävä harrastus, hän ohjasi lapsensa Namikan koripallotoiminnan piiriin. 

Mikko oli myös aina käytettävissä mentorina ja tukena lastensa Karrin ja Joannan valmentajien apuna. Hän auttoi aina, kun apua tarvittiin. Heidän perheensä toiminnassa toteutui erittäin hienolla tavalla kansainvälisen NMKY-liikkeen tunnus, "Että he kaikki yhtä olisivat". 

Mikko oli myös myöhemmin tuttu näky Namikan miesten divaripelien katsomossa, olihan hänen poikansa Karri toisessa polvessa Namikan miesten edustusjoukkueen kapteeni, kuten myös Joanna toimi joukkueensa kapteenina.

Helsingin NMKY ry kunnioitti Mikko Kallelan muistoa Namika Areenalla 8.10.2023 pidetyn miesten 1.divisioonakauden avaustottelun yhteydessä hiljaisella hetkellä.