Supersuosituissa liikuntakerhoissa harjoitellaan perustaitoja leikkien ja ratojen kautta
Helsingin NMKY:n alle kouluikäisten liikuntakerhoissa harjoitellaan perusliikuntataitoja, kuten juoksemista, heittämistä ja hyppimistä. Jokaisella kerralla on vähän tuttua ja vähän uutta, jotta lapset saavat sekä kertausta että uusia taitoja. Kerhoihin osallistuu yli sata lasta.
– Tämän ikäisten lasten kanssa liikkumisen taitoja harjoitellaan monipuolisesti leikin kautta. Joka kerta on myös pieni rata, jonka saa tehdä omalla tahdillaan ja jaksamisensa mukaan, kertoo liikuntakerhojen ohjaaja Nea Iivonen.
Iivosella on liikunta-alan koulutus, ja hän opiskelee parhaillaan sosionomiksi. Tunneilla häntä auttaa apuohjaaja.
Ikäryhmiä on kolme:
- Lapsi–vanhempi-ryhmät (n. 2–4 v): liikutaan yhdessä oman aikuisen kanssa.
- Taaperot (3–4 v): ensimmäinen itsenäinen ryhmä, jossa leikitään ja liikutaan ilman vanhempaa.
- Taiturit (4–6 v): ryhmä lapsille, jotka kaipaavat monipuolisempia haasteita.
Liikunnan ilo kantaa pitkälle
Alle kouluikäisten liikuntaan kannattaa panostaa, koska varhaiset onnistumisen kokemukset kasvattavat lasta liikkujan rooliin.
– Se kantaa yleensä läpi elämän. On paljon vaikeampaa aloittaa myöhemmin, jos ei ole pienenä omaksunut liikunnallista elämäntapaa, Iivonen sanoo.
Työssään hän pitää palkitsevimpana lasten riemua ja luottamuksen rakentumista.
– On ihanaa nähdä, kun lapset innostuvat ja saavat onnistumisen kokemuksia. Kun luottamus on rakentunut, tulevat he tunnin jälkeen halaamaan, hän kertoo.
Sosionomiopinnot ovat vahvistaneet hänen näkemystään siitä, että lapsen kohtaaminen ja huomioiminen tukevat myös liikkumista.
Näin pääset mukaan
Syyskausi tulee pian päätökseen mutta ensi kevään ilmoittautuminen käynnistyy pian! Kevätkausi kestää 11.1.–9.5.2027 ja ilmoittautuminen alkaa 30.11.2026. Ole nopea, sillä ryhmät täyttyvät yleensä heti ilmoittautumisen alettua.
Jokainen ryhmä kokoontuu kerran viikossa samana viikonpäivänä ja samaan aikaan. Toimipaikkoja ovat Pakilan toimintakeskus (Palosuontie 4) ja Hotel Arthur (Vuorikatu 19).
Ilmoittautuminen ja lisätietoja löytyvät täältä.
