Vastuullisuus
Turvallisuus, yhdenvertaisuus ja hyvinvointi ovat Helsingin NMKY:n toiminnan perusta. Tavoitteemme on tarjota kaikille mahdollisuus harrastaa ja osallistua ympäristössä, jossa jokainen voi olla oma itsensä.
Turvallinen Namika
Turvallisella toimintaympäristöllä tarkoitetaan ympäristöä, jossa toiminta tuottaa iloa ja positiivisia kokemuksia ilman, että yksikään kokee kiusaamista, häirintää tai muuta epäasiallista käytöstä.
Jokaisen toiminnan parissa toimivan vastuulla on varmistaa, että kaikki toimijat ovat turvassa kiusaamiselta, häirinnältä ja muulta epäasialliselta käytökseltä. Lisäksi toimintaympäristön tulee olla terveyttä edistävä, terveellisiin elämäntapoihin kannustava sekä fyysisiltä olosuhteiltaan turvallinen.
Helsingin NMKY:ssä ei hyväksytä minkäänlaista epäasiallista käyttäytymistä. Seurassamme kaikki saavat harrastaa ja olla omia itsejään ilman pelkoa kiusaamisesta, syrjinnästä tai häirinnästä.
Periaatteet
1. Turvallinen ja syrjimätön ilmapiiri
Kaikkia kohdellaan tasa-arvoisesti ja kunnioittavasti.
Sukupuolen, iän, taustan, toimintakyvyn tai muun henkilökohtaisen ominaisuuden perusteella ei syrjitä. Kiusaamiseen, häirintään ja epäasialliseen käytökseen puututaan matalalla kynnyksellä.
2. Koulutetut ja luotettavat ohjaajat/valmentajat
Valmentajilta ja ohjaajilta edellytetään koulutusta epäasialliseen käytökseen, häirintään ja vastuulliseen seuratoimintaan liittyvistä asioista (esim. Väestöliiton Et ole yksin –verkkokoulutus & Vastuullinen valmentaja –kurssi).
Rikostausta tarkistetaan kaikilta lasten ja nuorten kanssa toimivilta aikuisilta. Valmentajille tarjotaan tukea ja ohjeita vastuulliseen toimintaan.
3. Selkeät pelisäännöt ja toimintamallit
Namikassa on yhteisesti laaditut pelisäännöt sekä lapsille ja nuorille että aikuisille. Seuran yhteiset säännöt ja mallit käydään läpi kauden alussa kaikkien osapuolien kanssa. Lisäksi jokainen joukkue luo omat pelisäännöt oman ryhmän kesken.
4. Avoin viestintä ja matala ilmoituskynnys
Osallistujat, ohjaajat/valmentajat ja huoltajat tietävät, miten ja kenelle voi ilmoittaa, mikäli kohtaa epäasiallista käytöstä tai häirintää (Whistleblower-lomake, häirintäyhdyshenkilö, turvallinen aikuinen).
Seurassa on nimetty vastuuhenkilö, häirintäyhdyshenkilö, joka käsittelee lähtökohtaisesti ilmoitukset. Palautteeseen ja ilmoituksiin suhtaudutaan vakavasti ja luottamuksellisesti.
5. Fyysinen turvallisuus ja riskienhallinta
Harjoitusympäristöt ja tilat ovat turvallisia ja asianmukaisesti varusteltuja. Tapaturmien varalta toimitiloissa on ensiaputarvikkeita ja ohjeet ensiapuun.
Vastuuhenkilöt tuntevat hätätoimintaohjeet ja toimivat niiden mukaisesti.
6. Psyykkinen ja sosiaalinen turvallisuus
Valmennuksessa huomioidaan yksilön hyvinvointi, itsetunto ja osallisuus. Korostetaan positiivista kannustusta ja turvallisia vuorovaikutustaitoja.
7. Tietosuoja ja yksityisyys
Henkilötietoja käsitellään luottamuksellisesti ja tietosuojalainsäädännön mukaisesti. Lasten ja nuorten kuvia ei julkaista ilman huoltajan lupaa.
Toimintaohje: Jos kohtaat epäasiallista käytöstä
Jos koet häirintää tai epäasiallista käytöstä Helsingin NMKY:n toiminnassa, toimi seuraavasti:
Namikassa tapahtuva epäasiallinen käytös on tärkeää ilmoittaa turvalliselle aikuiselle, jotta seura voi puuttua epäasialliseen käytökseen.
Omassa joukkueessa/ryhmässä tapahtuvasta epäasiallisesta käytöksestä (kiusaaminen, häirintä, syrjintä): ilmoita asiasta valmentajalle tai muulle turvalliselle aikuiselle.
Koripalloliiton alaisessa ottelutapahtumassa tapahtuvasta epäasiallisesta käytöksestä: ilmoita asiasta erotuomarille, valmentajalle tai toimitsijoille.
Seuran muissa tapahtumissa: ilmoita asiasta mahdollisuuksien mukaan välittömästi seuran toimihenkilölle, tapahtuman vastaavalle tai huoltajalle, tai jälkikäteen häirintäyhdyshenkilölle tai Whistleblower -lomakkeella.
Epäasiallisen käytöksen ja häirinnän raportoiminen Suomen YMCA:n alaisessa toiminnassa Whistleblower -ilmoituskanava: https://ymca.fi/hairinnanraportoiminen/
Muut ilmoituskanavat
Eettisestä rikkomuksesta (kuten doping- tai turvallisuusrikkomus, kilpailumanipulaatio urheilussa voit ilmoittaa myös nimettömänä tai nimelläsi SUEKin ILMO-palveluun.
ILMO-palvelun verkkosivu: https://ilmo.suek.fi/
Voit ottaa yhteyttä myös Väestöliiton, lajiliittojen, Olympiakomitean ja SUEKin yhteiseen Et ole yksin –palveluun. Palvelu tarjoaa maksutonta tukea puhelimessa tai chatissa ja yhteyttä voivat ottaa urheilijat, urheilijan vanhemmat ja valmentajat sekä urheiluseurojen tai lajiliittojen työntekijät ja vapaaehtoiset.
Et ole yksin –palvelun verkkosivu: http://www.etoleyksin.fi
