Olet täällä

Reino Kaasalainen in memoriam

28.02.2024

Reino Kaasalainen in memoriam
22.2. Saatettiin viimeiselle matkalle pitkä linjan nuorisotyön ammattilainen Reino ”Reiska” Kaasalainen. 

Reiska oli aloittamassa Yökoris-toimintaa maaliskuussa vuonna 1998 VR:n Makasiineilla. Hän teki pitkän uran Helsingin Kaupungin nuorisotyön palveluksessa. Vuodesta 1998 hän toimi eläkkeelle jäämiseensä saakka kaupungin Yökorikseen ohjaamana työntekijänä. Hän jäi eläkkeelle vasta 67 vuoden iässä.
Ennen tätä hän työskenteli nuorisotaloilla toimien taloisäntänä sekä vastaavana työntekijänä mm. Mellunmäessä ja Kulosaaressa. Reiska oli puuhamiehenä myös 90-luvulla vielä toimineessa Melluski:ssä, joka vei nuoria laskettelemaan. Parhaimpina viikonloppuina lähti yli 20 bussia viemään omakustanteisia reissuja lähelle ja kauemmaksikin. 

Reiskan lähellä olivat nuoret. Hän toimi aktiivisesti myös Helsinki-Tallinna- seurassa. Reiska järjesti monia kesäleirejä vuosittain virolaisille lastenkotilapsille. 
Reiskaa tuntevat muistavat hänet avuliaana ja sosiaalisena persoonana. Reinon NMKY-polku alkoi lapsena Metsolassa ja sittemmin hänelle tuli tutuksi myös Pakilan NMKY:n toiminta. Kaisaniemessä hän oli tuttu näky, erilaisissa yhdistyksen vapaa-ehtoistehtävissä, aivan viime vuosiin saakka.