You are here

HNMKY Ballsters on 35-vuotiaiden tuore Suomen mestari

22.04.2016

IMG-20160417-WA0007

Ylärivi vasemmalta: Ville-Matti Riska, Henrik Pulkkinen, Teemu Siitonen, Kimmo Muurinen, Antti Raami, Jussi Hyvärinen ja Petri Sarkalahti
Alarivi vasemmalta: Juha Talpila, Juuso Milén, Ville Tapio, Santtu Salmela ja Teijo Perälä

Koripalloliitto järjestää joka kausi myös senioreiden SM – sarjat. Sarjoja löytyy aina yli 30 vuotiaitten naisten sarjasta yli 70 – vuotiaiden miesten sarjaan. HNMKY on perinteisesti osallistunut seniorisarjoihin ja menestystäkin niistä on tullut mukavasti. Nuorin miesten sarja senioreissa on yli 35 – vuotiaat, johon tällä kaudella sai ensimmäistä kertaa osallistua vuonna 1981 syntyneet pelaajat.

Kaveriporukka eteläiseltä alueelta kokosi joukkueen, jossa pelasi pelkästään -81 syntyneitä pelaajia. Joukkue osallistui yli 35 – vuotiaiden sarjaan nimellä HNMKY Ballsters. Porukassa oli monen eri seuran kasvatteja, mutta kahta pelaajaa lukuun ottamatta kaikki olivat jossain uransa vaiheella edustaneet HNMKY:tä. Kasvattiseuroja oli kaikkiaan kuusi: HNMKY, NKL – Kannelmäki, Pantterit, Pakilan Visa, Elannon Isku sekä Keravan kori – 80.

Kauteen lähdettiin kovin odotuksin sillä kaikilla pelaajilla oli liiankin kovat odotukset omasta osaamisestaan. Jo ensimmäisen pelin aikana kävi ilmi, että kyseessä on kovatasoinen sarja. Ensimmäinen ottelu voitettiin viimeisen erän kovalla nousulla parilla pisteellä. Vastassa tuossa pelissä oli FC Passe, joka ei loppujen lopuksi kauden aikana voittanut yhtään peliä sarjassa. Joukkueemme hitsautui peleissä kovaan kuntoon. Syyskauden viimeisessä kotipelissä MPH:lla oli vastassa hallitseva mestari Räppä Porvoosta. Ottelu oli Ballstersille poikkeuksellinen sillä heti ottelun alusta peliä vei kotijoukkue. Näin ollen joukkue lähti joulutauolle turhankin ylimielisenä puhtaalla pelillä.

Kevään aikana joukkue pystyi keräämään vastustajien päänahkoja kunnes vastaan asettui jälleen Räppä, tällä kertaa peli pelattiin Porvoossa. Kummatkin joukkueet olivat varmistaneet jo finaalipaikan, joten pelin panoksena oli finaalin kotietu, johon HNMKY Ballstersilla oli 14 pisteen etumatka. Peli oli kuin toisinto edellisestä, mutta kuskin paikalla oli tällä kertaa Räppä. Kotijoukkue johti ottelua parhaimmillaan 34 pisteellä. Viimeisessä erässä Ballsters onnistui kuitenkin kovalla puolustuksella taistelemaan itselleen riittävän pienen tappion ja samalla kotiedun SM – finaaliin.

Näin ollen finaalissa kohtasivat HNMKY Ballsters ja Räppä. Kummatkin joukkueet olivat pelanneet runkosarjassa 10 peliä yhdellä tappiolla. Peli pelattiin Malmin palloiluhallilla, jossa oli yllättäen täysitupa, toimittaja sekä ammattikuvaa. Kaikki oli siis valmista hyvään koripallotapahtumaan. Räppä otti jälleen ottelun alussa kuskin paikan, kun Ballstersin tuskaili puolustuksensa, heittopelinsä sekä yksin yrittämisen kanssa. Puoliajalla vierasjoukkue johti 39 – 52. Toisella puoliajalla kotijoukkue rupesi saamaan kaukoheittoja sisään sekä pelasi joukkueena. Tuloksena oli 57 pistettä kahdessa erässä, lisäksi puolustus parani ja Räppä sai kasaan vain 36 pistettä. Näin ollen kotijoukkue HNMKY Ballsters voitti yli 35 – vuotiaiden Suomen mestaruuden lukemin 96 – 88.

Kaiken kaikkiaan finaali oli laadukas koripallotapahtuma, mistä kiitos kuuluu kummallekin joukkueelle sekä yleisölle. Pelaajat taistelivat minkä vanhoista kropistaan sai irti ja yleisökin intoutui kannustamaan omiaan. Ottelun hahmoja oli ehdottomasti vierasjoukkueen Mikael Holme tehden 25 pistettä (HNMKY – kasvatti hänkin) sekä kotijoukkueen koko kauden tehokkain pelaaja Kimmo Muurinen, joka varsinkin ensimmäisellä puoliajalla piti Ballstersia mukana pelissä. Toisella puoliajalla on pakko nostaa koko kotijoukkueen panosta esille, pelaajat taistelivat ja pikku hiljaa hivuttautuivat mukaan peliin.

IMG-20160416-WA0020