You are here

Ville Turkka: Nuoret erityiset miehet

15.04.2024

Olen tehnyt pitkän uran lastensuojelullisissa tehtävissä. Koulussa, lastensuojelussa, perustamassani Icehearts yhteisössä ja järjestötehtävissä ylipäätään. Nykyään työskentelen Helsingin NMKY:llä. Teen siellä viime vuonna kehittämässäni hankkeessa töitä. Hanke on Tulevaisuuden osaajat ja sitä rahoittaa STEA ja eräs säätiö.

Luokasta, sosiaaliluokasta,

Olen ollut viimeisen 6 viikkoa yläkoulun erityisluokanopettajan sijaisena. Kymmenisen kaveria oli istumassa takit, huput, pipot ja kaukaisuus silmiensä edessä, kännykät käsissä. Minua jännitti. Poikia varmaan enemmän ärsytti. Taas uus hiippari valoisine tsemppipuheineen. Tai natsikurineen. Minä se vaan syvältä peloissani, jännittäen ja odottaen jokaista hetkeä. Uteliaana tietenkin.

Miten hienolta poikien puolelta ja puolesta on se mitä tämän jakson jälkeen näen.

Edessäni aluksi oli kuitenkin ihmisen, miehen, oletetun, alkuja, joilta oli aikaa sitten siivet katkottuina, unelmat upotettuina, intohimot pahoiteltuna, tuomiten kohdattuina ja syrjään jätettyinä. Älä edes yritä. Niin. Sitten riideltiin oikeasta ja väärästä. Se kuuluu tähän. Lähdetkös vittu menee siitä. Mitä vittua sä tulet tänne vitun runkku vitun agendas kanssa. Naurua, ivallista, syvempään piiloutumista ja nopeita mulkaisuja, kun et heti suuttunutkaan. Ja vaikka mieleeni juolahti. Ja vaikka keskustelussani toisaalla mietin nujerrettujen nujertamista, en sitä tee. Se ei auta.

Kuudesta viikosta tein neljä. Väliviikot opetti toinen ammattilainen ja nyt kaksi viimeistä viikkoa on tapahtunut asioita. Ihmeellisiä asioita. Olen itse puhunut, katsonut silmiin jokaista useita kertoja, hymyillyt, ollut huolissani, vihainen, lukenut kirjaa, houkutellut tekemään, auttanut yhdessä tekemällä, mahdollisimman herkästi läsnä ollen, ollut joka kerta oppilaita vastassa luokassa, tervehtinyt ja toivottanut tervetulleeksi, kertonut tarinoita, turhautunut, innostunut, väsynyt välein, etsinyt motivaatiota itsestäni ja oppilaistani, uskonut ja toivonut, lopulta jälleen kokenut jotain aivan ihmeellistä.

Huput ja pipot ovat suurilta osin pois. Silmät ovat nähtävillä useammin. Pidempään. Silmän kulmista huomaan jonkun innostavan heräävän. Silmän pilkahtavan ilosta, ehkä toivosta. Ilo on alkanut tehdä paluuta ryhmään. Yksi komea nuori miehen alku paljasti päänsä ensimmäistä kertaa koko päiväksi, tulkitsin kunnioitukseksi. Niin kannattaa aika pitkään tehdä, tulkita, kun olemme ohitettujen, ehkä sorrettujen, jopa traumaattisten lasten kanssa. Ja olla iloinen. Ja turvallinen.

Vuosisatojen ajalta olen lukenut. Kymmenten aikana kuullut. Ei tuosta uudesta sukupolvesta taida tulla yhtään mitään. Ei mitään kunnioitusta vanhempia tai annettuja sääntöjä kohtaan.

Aina on kuitenkin tullut uusi polvi ja aina parempana. Tai ainakin aikaansa eteenpäin, hyvempää tai pahempaa kohti, vieneitä. Mihin opastammekaan. Miten me aikuiset aina unohdamme itsestämme sen leikkisän, uteliaan ihmisen? Ja mistä löytäisimme taas sen hyväksyntää, katseita ja läheisyyttä kaipaavan rohkean ihmisen? Sen auliisti apuaan, tukeaan ja hyviä elämänohjeitaan jakavan ihmisen? Sen ihmisen, josta Esa Saarinen niin kauniisti puhuu. Alle kuusivuotiaan

Hankkeeni on hyvin yksinkertainen. Etsin oppilashuollon kanssa koulusta erityisluokkien oppilaat yhdeksänneltä vuosiluokalta. Puhun oppilaista, jotka eivät käytöksen, väkivaltaisuuden, keskittymisen vakavien häiriöiden tai muun vastaavan vuoksi ole kykeneväisiä opiskelemaan normaaleilla luokilla eikä heillä ole mahdollisten neuropsyykkisten ongelmien lisäksi muita terveydellisiä ongelmia. Kohdekoulussamme on tällaisia oppilaita tänä lukuvuotena vain kolme, joten mukana on normaaleilta luokilta oppilaita, joiden motivaatio tai jaksaminen ei riitä. Ryhmässäni on yhdeksän nuorta miehenalkua ja kaksi nuorta naisenalkua. Oletettuja tietenkin.

Olemme yhteiskuntana jo todenneet aikaa sitten, että osa koulupolullaan olevista pojista ali suorittaa. Taisi olla Aleksis Kivi jo 1873 kirjassaan Seitsemän veljestä kertoa nuorista miehenaluista, jotka eivät lukkarinoppiin halunneet. Ei ole paljon paremmaksi mennyt vuosien saatossa. Leea Lakan uusi tutkimus takarivin pojista toistaa samaa tuskaa poikien koulutaipaleesta kuin Kivi aikanaan. Edelleen meillä on liikaa poikaoppilaita, jotka eivät tälläkään systeemillä koulussa viihdy, saati hyödy siitä olettamallamme tavalla.

Monen koulussa pärjäämättömän lapsen taustalta löytyy elämän perustuksia vaivaavia ongelmia kodista. Taloudelliset huolet, yksinhuoltajuus, vanhempien heikko koulutustaso, vanhempien mielenterveys tai päihdeongelma. Pahimmillaan kotona on myös väkivalta läsnä arjessa. Niihin ongelmiin pitäisi puuttua. Osaamme aika huonosti tämän puuttumisen ja korjaavat teot.

Tässä tulevaisuuden osaajat hankkeessa yritämme vahvistaa nuoren omaa hyvinvointia ja tulevaisuuden suuntaa. Etsimme nuorille heidän yhteishakuansa lähellä olevan työpaikan. Tässä mallissa nuorilla on kesätöihin mennessään työjakson palkkarahat matkassaan. Voimme etsiä heille pienistä ja keskisuurista yrityksistä työpaikan ja toivomme tällaisissa yrityksissä olevan suuremmat mahdollisuudet tukea nuorten työntekemisen osaamista ja tutustumista alaan. Hankkeessamme on kaksi hanketyöntekijää ja tiimimme vahvistuu kesäksi kouluvalmentajalla, tutkijalla ja opiskelijalla. Kierrämme päivittäin tapaamassa nuoria työpaikoilla tukemassa heidän työuraansa neuvomalla ja pitämällä tiivistä yhteyttä työpaikan edustajiin. Uskomme tämän palvelevan nuorten kiinnittymistä toiselle asteelle. Palkka on hyvä ja varat tähän lahjoitti säätiö tälle kesälle (26000€). Toimintaa ja sen vaikutusta tutkitaan sekä kesän jakson aikana että koulutuksen alettua syksyllä toisella asteella. Kesälle 2025 yritämme saada mukaan noin 30 nuorta. Heidän palkkoihinsa keräämme varoja.
 

Entiset ”tarkkiksen” oppilaat

Mietimme veljeni Heikki Turkan kanssa joululomalla nuoria ja koulua, elämää ja oppimista. Olemme molemmat pitkän linjan tekijöitä ongelmallisten lasten ja nuorten kanssa. Veljeni työskentelee perustamassaan bunkkeritiimissä Asemanlapset ry:ssä. He tekevät kollegoineen töitä rikosoireilevien nuorten kanssa muun muassa.

Erityiset lapset ja nuoret ovat olleet lähellämme pitkään. Historiamme aikana olemme molemmat tavanneet satoja erityisiä eri-ikäisiä. Lapsia ja nuoria, joiden elämä ei ole mennyt kultareunusten alla. Lapsia ja nuoria, joiden koulumenestys on ollut olematonta. Lapsia ja nuoria, joiden kanssa on vaikea aloittaa. Heidän kanssaan olemme tehneet ja pärjänneet. Oma koulupolkumme ei ollut omista mielistämme hyvä. Tiedämme aika hyvin kuopat, joihin putoaminen tai pudottaminen ei ole ollut järkevää. Oppiminen vaatii laaja-alaista hyvinvointia ja turvallisuutta kellon ympäri. Sitä ei ole aina tarjolla kaikille.

Tunnemme siis laajasti erityisluokkien entisiä oppilaita. Jotta voisimme kehittää edelleen tekemäämme työtä kaikkien suomalaisten lasten hyväksi, tarvitsemme tutkimusta entisistä erityisluokkien, ”tarkkisten”, oppilaista. Olemme ajatelleet mallia, jossa kutsumme noin 50 tällaista entistä oppilasta kahdeksi teemapäiväksi kokoon ja haastattelemme heitä hyvin avoimesti kaikesta kasvuun ja oppimiseen liittyvistä asioista, jotta saamme tietää rehellisen asian tolan heidän lapsuudestaan koskien sekä kodin, koulun että muun elämän tilanteista, jotka eivät antaneet heille muuta mahdollisuutta.

Tämän haluamme tehdä siksi, että voisimme tutkitun tiedon avulla yrittää parantaa yhteiskunnan mahdollisuuksia ja tapoja rakentaa parempaa koulupolkua eksyneille ja erityisille nuorille. Haluamme yrittää estää paremmin inhimillisten ja yhteiskunnallisten katastrofien syntymistä uudelleen ja uudelleen. Tavoittelemme menetelmiä ja tapoja, joiden avulla äärimmäiseenkin pahaan suuntaavia nuoria voisi auttaa etukäteen paremmin koulun ja sosiaalitoimen avulla kohdennetummin. Tähän tutkimushankkeeseen etsimme rahoitusta yhdessä Asemanlapsille ja Helsingin NMKYlle. Tarpeemme on 60-100000€.

We have to find and help lost boys.

If we don`t find and help lost boys,

they will become lost men

and lost men are very dangerous.

 

Kadonneet nuoret miehet

Tästä ilmiöstä moni ihminen on kovin huolissaan. Miten saisimme nuoret mitään tekemättömät miehet paremmin mukaan rakentamaan omaa tulevaisuuttaan? Tämä on ongelma kasvukeskuksissa ja harvemmin asutuilla alueilla.

Tämä asia vaikuttaa jo pahimmillaan syntyvyyteen. Nuoret miehet eivät kykene perustamaan perhettä puutteellisten tai laittomien ansiotulojen vuoksi. Heidän luottamuksensa omaan osaamiseensa ei kohtaa yhteiskunnan eri tasojen ja tahojen kanssa. Miten voisimme heitä paremmin palvella?

Tapasin talvella pienellä paikkakunnalla ravitsemusliikkeessä tällaisia nuoria 25-40-vuotiaita. Heidän kalenterinsa ei ole täynnä. He käyttävät laillisia ja laittomia päihteitä ”selvitäkseen” arjesta. Tukipäivänä nuoret miehet viettävät seuraavan viikonlopun juovuksissa. Muina aikoina he tekevät osaamiaan asioita. Kalastelevat, tekevät pieniä töitä pimeämmällä rahalla, korjailevat autojaan ja pelaavat erinäisiä pelejä. Rasittavuuteen asti.

Heillekin pitäisi keksiä vaihtoehtoja. Pienillä paikkakunnilla nuorten miesten luontosuhde voi vielä olla kohtuullinen. Isoimmilla asutusalueilla harrastukset saattavat olla ympäristölle haitallisempia. Haluaisin pureutua tähän ongelmaan yrittääkseni keksiä ratkaisumalleja tähän ongelmaan. Ennen pahinta.

En ole tälle hankkeelle ja ajatukselle ehtinyt vielä juurikaan antaa aikaani. Sen aika tule myöhemmin, jos joku katsoo sen olevan millään tavalla Suomelle hyödyllistä. Tai edes niille toimettomille.

Ville Turkka