Olet täällä

Helsingin NMKY starttasi syksyn strategiapäivillä 6.-7.8.2020

12.08.2020

Helsingin NMKY:n kuluva vuosi on ollut täynnä muutoksia ja voimme rehellisesti sanoa, ettei yksikään viikko ole ollut samanlainen tai edes täysin odotusten mukainen. Yksi asia, mikä on kuitenkin pysynyt samana ja mihin on yllättävienkin tilanteiden kohdalla voinut luottaa, on ollut henkilöstön osaaminen ja sitoutuneisuus. Se nousi edelleen esille myös strategiapäivillä, missä työstimme teemoja ja painopisteitä Helsingin NMKY:n strategiaan vuosille 2021-2025. Vaikka työtä on edelleen jäljellä ja menee vielä hetki ennen kuin voimme julkaista strategiaa kaikkien nähtäville, yhden asian voimme kuitenkin vahvistaa. Helsingin NMKY tulee jatkossakin panostamaan henkilöstönsä kehitykseen ja niin fyysisen, henkisen kuin hengellisenkin hyvinvoinnin vahvistamiseen. 

Strategiapäivien suunnitelma oli alunperin hyvin erilainen kuin mitä lopulta toteutettiin. Uudenmaan epidemiatilanteen epävarmuuden vuoksi halusimme johtaa vastuullisesti, emmekä vaarantaa toiminnan jatkuvuutta joten kokoonuimme pääsihteeriämme siteeraten "hybridimallin mukaisesti", pienemmissä toimialoittain jaetuissa ryhmissä eri toimipisteille etäyhteyksien äärelle. Vaikka olimme erillään ryhmissä, löysimme kuitenkin yhteyden toisiimme ja pienessäkin tilassa tuntui siltä kuin olisimme kaikki olleet läsnä. Olemme kevään ja kesän aikana organisaationa jälleen kehittyneet ja oppineet kohtaamaan toisemme uusin tavoin. 

Strategiapäiviä varjosti Libanonin kriisi, joka koskettaa kaikkia Namikalaisia erityisesti kuluneiden vuosien yhteistyön takia. Moni meistä on vieraillut Beirutissa YMCA Libanonin vieraana osana #840siltaa- hanketta. Perjantaina hiljennyimme muistamaan Beirutin uhreja osana hengellisen hyvinvoinnin osuutta. Alla lisätietoa, kuinka myös sinä voit edistää Beirutin toipumista räjähdyksen jälkeen.

Kaiken kaikkiaan, strategiapäivät vahvistivat yhteistä henkeä ja uskoa siihen, että Helsingin NMKY:n tulevaisuus on hyvissä käsissä ja tulemme jatkossakin tekemään tätä tärkeää työtä yhdessä.

Suomen YMCA:n liitto, Suomen Lähetysseura ja Suomen ortodoksisen kirkon kehitysyhteistyön, lähetystyön ja kansainvälisen diakonian järjestö Filantropia käynnistivät yhteistyöoperaation. Tuki kanavoidaan perille YMCA Libanonin kautta ja se kohdistetaan välittömiin avustus- ja kunnostustöihin. Tästä linkistä lisää tietoa.