Olet täällä

Lasten ja nuorten harrastustoiminta palaa sisäharjoitteluun vastuullisesti!

04.02.2021

(Kuvassa miesten ottelun aikalisä, kuvan otti Joonas Kytölä )

2.1.2021 urheilutoiminta palasi sisäharjoitteluun vastuullisesti ja varovaisuutta noudattaen. Ulko- ja etätreenit ovat olleet arkea jo pidempään mutta edes osittainen paluu perinteiseen harjoitteluun on ollut erittäin tervetullutta. Vastaanotto on ollut todella innostunutta niin lasten, vanhempien kuin valmentajienkin osalta. Vastuullisen toiminnan merkitys tilanteessa on kuitenkin ymmärretty. Seura on rajoittanut tarvittaessa ryhmäkokoja ja eri harjoitteluryhmät pysyvät selkeästi erillään. Maskisuositusta toteutetaan tarkasti ja hrjoituksissa ei ole pelinomaisia harjoitteita tällä hetkellä. 

Päätös avata sisätilat huomioi lasten ja nuorten harrastustoiminnan tärkeyden ja sen laaja-alaiset vaikutukset. Fiilikset ovat korkealla ja on hienoa päästä tarjoamaan harrastuksia taas sisätiloissakin. Ulko- ja etäharjoitteluajasta haluamme kiittää etenkin harrastajia ja perheitä, jotka osoittivat tahtoa olla osana Namikan urheilua myös poikkeusaikana. 

Luotamme siihen, että harjoitusmahdollisuudet voivat pysyä avoinna yhteisellä vastuullisella toiminnalla.

Terveyttä ja treeniä helmikuulle toivottaa,

Helsingin NMKY:n urheilutoiminta