Olet täällä

TAEKWONDO

AJANKOHTAISTA

Helsingin NMKY ry:n syyskokous vahvisti ensi vuoden toimintasuunnitelman ja budjetin

13.12.2023

Helsingin NMKY ry:n syyskokous pidettiin eilen 12.12.2023 hotel Arthurissa. Syyskokous päätti muun muassa ensi vuoden jäsenmaksun suuruudesta sekä ensi vuoden toiminta- ja taloussuunnitelmasta. 

Syyskokouksen hyväksymä toiminta- ja taloussuunnitelma löytyy tästä: Helsingin NMKY:n Toiminta- ja taloussuunnitelma 2024

Taekwondon syyskausi huipentui vyökokeisiin

13.12.2023

Lauantaina 9. joulukuuta hotelli Arthurin urheilusali oli täynnä säpinää ja ilmassa väreili pieni jännitys, kun HNMKY Taekwondon mustan vyön kokelaat mittelivät dan-arvoistaan. 

Kokelaita oli yhteensä ennätykselliset kymmenen. Osa haki ensimmäistä dan-/poom-vyötään, osa korotti dan-arvoaan. Kokeen vastaanotti seuran pääopettaja Elmer Nordberg.  

Nordberg kertoo, että kokeessa testattiin lajiosaamisen lisäksi muun muassa sitä, ovatko kokelaat lyhyessä ajassa valmiit tuottamaan ulkopuolisille selvää mielikuvaa lajista. Samalla seurattiin tiimityön onnistumista ja ryhmän sisäisen osaamisen hyödyntämistä.

"Ajatuksena oli tuoda esiin, että mustat vyöt kasvavat jo luomaan lajia, eli eivät ainoastaan tee sitä, mitä pyydetään."

Nordbergin mukaan kokelaat onnistuivat tehtävissään loistavasti.

Mustan vyön kokeita seurasi värivöiden graduoinnit, joihin osallistui noin 60 värivyötä. Nämä kokeet järjestettiin sunnuntaina Helsingin keskustassa ja maanantaina Pakilassa. Lisäksi luvassa on vielä muutama värivöiden rästikoe.

Onnittelut kaikille uusista vyöarvoista!

Uudet danit

Mimi Miettinen ja Frans Frangén ovat taekwondon Suomen mestareita

07.12.2023

Taekwondoväki kokoontui Nurmijärvelle 2.–3. joulukuuta mittelemään Suomen mestaruuksista. Myös harrastajille järjestettiin omat kisat, Nurtzi Open.

Ottelussa kilpailtiin lauantaina ja liikesarjoissa sunnuntaina. Kummassakin taekwondon kilpalajissa HNMKY Taekwondoon leivottiin Suomen mestarit. Frans Frangén otteli alle 63-kiloisten nuorten miesten SM-kultaa lauantaina. Mimi Miettinen voitti liikesarjojen SM-kultaa kadettitytöissä sunnuntaina.

Mimin mitali oli liikesarjoissa seuran ensimmäinen Suomen mestaruus, ottelussa mestaruuksia on tullut HNMKY Taekwondoon aiemminkin. Vain viikkoa aiemmin sunnuntaina Mimi sai seuran ensimmäisen arvokisamitalin, EM-hopeaa kadettityttöjen ryhmällä, joten seurahistoriaa on nyt pistetty uusiksi viikon välein.

Viikonloppu toi seuraan myös muita SM-mitalisteja. Junioreissa Benjamin Iles sai otteluhopeaa ja Frans toisessa sarjassaan SM-pronssin. Liikesarjoissa Kim Chung ja Mikko Virta nappasivat SM-pronssia yksilösarjoissaan. 

Yhteistyö STEAn kanssa jatkuu - avustuksia kuudelle Helsingin NMKY:n toiminnolle

01.12.2023

STEA (Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskus) on julkaissut avustusehdotukset ensi vuodelle myöntämiinsä avustuksiin. STEA on sosiaali- ja terveysministeriön yhteydessä toimiva itsenäinen valtionapuviranomainen. STEA tukee vuonna 2024 Helsingin NMKY:tä yhteensä 751 381 eurolla.

STEA-avustuksia vuodelle 2024 myönnettiin seuraaville Helsingin NMKY:n toiminnoille:

  • 09-toiminta: Erityisen tuen tarpeessa olevien lasten ja nuorten elämänhallinnan vahvistamiseen turvallisen yhdessäolon ja tekemisen kautta.
  • Yökoripallo-toiminta: Maahanmuuttajanuorten osallistavaan viikonlopputoimintaan ja osallistumisen edistämiseen jalkautuvan ryhmätoiminnan avulla.
  • Toiminnan Avulla Työelämään - TAT: Maahanmuuttajataustaisten nuorten aikuisten aktiivisuutta, osallisuutta, yhteiskuntaan kuulumisen tunnetta ja työllistymistä edistävään toimintaan vertaistuen, yksilöllisen tuen ja ryhmätoiminnan avulla pääkaupunkiseudulla.

STEA-avustuksia myönnettiin seuraaville Helsingin NMKY:n kehittämishankkeille:

Vuoden 2023 Betonijulkisivu -arkkitehtuuripalkinto Namika Areenalle

01.12.2023

Syyskuussa 2023 valmistunut Namika Areena oli vuosikymmenten unelma Suomen suurimmalle koripalloseuralle Helsingin NMKY:lle. Areenan suunnittelusta vastasi Arkkitehdit Rudanko + Kankkunen. Pääsuunnittelijana hankkeessa toimi Hilla Rudanko ja ARK rakennussuunnittelijana Panu Härmävaara. Rakennesuunnittelija toimi Ideastructura Oy. Namika Areenan toteuttajana on ollut NCC Finland Oy. Julkisivutoimittaja oli Betset Oy ja julkisivun Umbra- värjäyksen on toteuttanut ART-Betoni Oy.

Betoniteollisuus ry:n elementtijaoksen yhdeksännen kerran järjestämän Betonijulkisivu arkkitehtuuripalkinnon tarkoituksena on tuoda esiin onnistuneesti toteutettuja betonijulkisivukohteita ja niiden suunnittelijoita. Voitto meni tänä vuonna Namika Areenalle.

HELSINGIN NMKY TAEKWONDO SOMESSA