You are here

Helsingin NMKY:n miesten joukkueen kausi paketissa

31.03.2022

Jouduimme tyytymään sarjataulukon kannalta samaan lopputulokseen, kun aiempina kausina. On jälleen aika hieman perata kauden kulkua ja mennyttä. Vajaa vuosi sitten saimme sekä positiivisia, että negatiivisia uutisia. Yhden tärkeimmistä tavoitteistamme mukaisesti saimme kolme runkopelaajaamme etenemään kohti ylempiä sarjatasoja. Tämän lisäksi urheilun ikävä puoli, loukkaantumiset sotkivat kahden runkopelaajamme tulevan kauden kokonaan. Joukkueemme oli viime kesänä uuden edessä. Saimme joukkueeseen uutta nuorta verta Elias Leskisen, Roni Vuoren, Leevi- Matias Taimelan ja Elmo Eräkankaan muodossa. Lisäksi Santeri Makkonen liittyi Seagulls-vahvuuteen ja haki suuremmat peliminuutit vielä toistaiseksi meidän joukkueemme riveissä. Joukkueemme uudistus oli näin ollen valmis.

Kauteen mahtui ylä- ja alamäkiä. Suureen osaan alamäistä pystyy usein itse vaikuttamaan ja näistä otetaan opiksi. Uusista pelaajista Elias Leskinen ja Leevi Taimela kärsivät harmittavan paljon loukkaantumisista kauden aikana ja Eero Laakson sekä Elmo Eräkankaan puolustusvoimakomennus alkoi kesken kauden. Juniori-ikäiset pelaajamme joutuivat aika ajoin kantamaan sarjan tasoon nähden liian isoa taakkaa, johon he tulevaisuudessa tulevat varmasti olemaan valmiita. Loppujen lopuksi elimme hieman liian rikkonaisen kauden yhdessä. Jokaisessa pelissä, missä olimme päässeet suhteellisen terveenä harjoittelemaan ja valmistautumaan, pelasimme omien tavoitteidemme mukaista koripalloa ja tulos oli erittäin positiivinen. Liian usein jouduimme kuitenkin toivomaan ehjiä ja terveitä treeniviikkoja pelaajille. Kauden lopussa pelasimme kuitenkin parasta koripalloamme ja olimme jo sillä tasolla, mitä uusien ennätysten tekeminen vaatii. Kausi jäi ainakin valmentajan mielestä kesken ja päällimmäisenä tunne, että seuraava kausi näiden pelaajien kanssa voisi alkaa jo mahdollisimman pian. Upea joukkue täynnä upeita nuoria ihmisiä, joiden kanssa toimiminen on etuoikeus.

 

Helsingin NMKY:n miesten joukkue haluaa kiittää kaikkia katsojia katsomoissa ja etänä, kaikkia seuran juonioreja ja valmentajia, seuran johtoa, yhteistyökumppaneita ja koko korisperhettä kaudesta. Ensi kaudella kohti uusia ennätyksiä!

 

 

Timo Saukkola

HNMKY M1D Päävalmentaja

timo.saukkola@hnmky.fi