You are here

Helsingin NMKY:n lasten ja nuorten toiminta poikkeusaikana

06.05.2020

Olemme eläneet 18.3.2020 lähtien poikkeusoloissa koronaviruksen vuoksi. Suomen hallitus päätti 4.5.2020 uusista linjauksista koronaepidemian hillitsemisessä. Toimintaamme päästään uusien rajoitusten mukaisesti normalisoimaan 1.6 alkaen. Tiedotamme mm. kesätoiminnan järjestämisestä lähiaikoina.

Valtaosa Helsingin NMKY:n toiminnasta keskittyy harrastus- ja vapaa-ajantoimintaan, johon myös hallituksen asettamat ensimmäiset rajoitustoimenpiteet kohdistuivat. Helsingin NMKY:n viikoittaiseen toimintaan osallistuu yli 5000 henkilöä. Lasten ja nuorten kohtaaminen on tärkeimpiä tehtäviämme ja osaamisalueitamme. Poikkeusolot ovat lisänneet huoltamme lasten, nuorten ja perheiden jaksamisesta. Yhdistyksenä tärkein tehtävämme näinä haastavina aikana on pysyä lasten, nuorten ja perheiden tukena noudattaen kulloinkin voimassa olevia viranomaisohjeita. Toiminnan jatkuvuutta turvataksemme olemme yhdistyksenä joutuneet tekemään myös hyvin valitettavia sopeuttamistoimia kuten henkilöstön lomautuksia.

Lähes kaikki toiminnot ovat poikkeusoloissa jatkaneet jollain tavalla toimintaansa. Kysyimme työntekijöiltämme, miten toiminnot on poikkeustilanteissa nyt organisoitu ja millaisia keinoja lasten ja nuorten kohtaamisessa on ollut käytössä sekä Millaiset asiat lapsia ja nuoria puhututtaa/mietityttää vallitsevassa tilanteessa? Kyselyyn vastasi 22 Helsingin NMKY:n työntekijää.

Toiminnot, joissa ei voida nyt kokoontua, ovat löytäneet uusia vaihtoehtoisia tapoja kohdata ja toteuttaa toimintaa. Urheilussa ja musiikissa valmennus- ja opetustoimintaa tehdään etänä esim. koripallon osalta Google classroomin avulla. Online-harjoittelu on jossain tapauksissa myös lisännyt yhteisöllisyyttä, sillä taekwondon edustusryhmä harjoittelee nyt verkossa yhdessä Viron, Latvian ja Liettuan maajoukkueurheilijoiden kanssa. Toiminnan ja kohtaamisen alustoina toimii tällä hetkellä mm. IG-livet, YouTube, Discord, Skype, What`s up, Zoom, Seppo-peli ja Twitch. Alustoilla toteutetaan niin koulutuskokonaisuuksia, toimintatuokioita sekä suljettuja ja avoimia ryhmiä.

Nuorilla on mahdollisuus päästä vaikuttamaan toiminnan sisältöihin verkossa. Valtaosalle nuorista netti on luonteva paikka sosiaalisen kanssakäymiseen. Työntekijät kertovat kuitenkin kokeneensa nettiryhmissä haasteellisempana esimerkiksi turvallisen ja luottamuksellisen ilmapiirin rakentamisen. Yksilökohtaista asiakkaiden kontaktointia on lisätty esim. puheluiden ja viestien avulla, yksilötapaamisia on järjestetty asiakkaan tilanteen niin vaatiessa. Osa toiminnoissa kuten iltapäiväkerhot ovat auki, jotta osaltamme mahdollistamme kriittisillä aloilla työskentelevien vanhempien työssäolon.

Koronavirus ja siitä johtuva poikkeustila herättää lapsissa ja nuorissa monenlaisia tunteita. Osa suhtautuu asiaan tyynenoloisesti, osalla on ”koronaähky”, johon toivotaan lääkkeeksi muuta ajateltavaa ja osa kokee tilanteessa erilaista ahdistusta ja epävarmuutta. Toimintaamme osallistuvia lapsia ja nuoria mietityttää mm.  koulutehtävät ja niistä selviytyminen, keskeneräiset asiat, tilanteen epävarmuus ja kesto, kaverien kohtaamisten vähyys, oma tai perheen taloustilanne, isovanhempien terveys, kesäloma ja kesätyöt, YO-kirjoitukset, rippikoulu ja jatko-opinnot. Aikuisten puolella keskusteluissa nousevat lasten etäkoulu ja kyky tukea lapsen oppimista sekä tilanteen vaikutus työmarkkinoihin. Kodeissa pysyminen ja vähäiset kontaktit muihin ihmiseen saattavat kasvattaa kokemusta yksinäisyydestä sekä tuoda pinnalle niin mielenterveyden kuin muun elämän haasteet. Havainnoimme jatkuvasti kohderyhmän hyvinvoinnin kannalta keskeisiä tarpeita ja pyrimme vastaamaan niihin joustavasti myös uudenlaista toimintaa luoden.

Vaikka verkkotoimintamme koko ajan monipuolistuu ja valmiutemme digikohtaamisiin kasvaa, odotamme jo kasvokkain kohtaamisia Namikan toiminnan piirissä olevien kanssa! Maailman NMKY-liitto (World YMCA) jakaa omilla kanavillaan ajankohtaista tietoa Koronavirustilanteesta ja sen vaikutuksista kansainvälisesti NMKY-paikallisyhdistysten toimintaan. Viesti on selkeä: We shall overcome – Me selviydymme. YMCA-liike