You are here

AJANKOHTAISTA

Kehitä fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksiasi taekwondon avulla

26.10.2023

Kuva: Namika Areenan avajaisissa 7.10. pääsi testaamaan taekwondoa.

Helsingin NMKY:ssä voi harrastaa kamppailulajeja, kuten taekwondoa ja kuntonyrkkeilyä. Taekwondon voi aloittaa 5-vuotiaasta alkaen, kuntonyrkkeilyn 12-vuotiaasta alkaen ja yläikärajaa harrastamiselle ei ole. Lajeja saa tulla kokeilemaan maksutta, mikäli ei vielä ole varma onko kamppailu se oma juttu.

- Jos taekwondon aloittaminen käy mielessä, niin ehdottomasti kannattaa tulla kokeilemaan. Lajin parissa kehittyy niin kunto kuin keskittymiskyky ja on mahdollista tutustua uusiin ystäviin, kamppailutoiminnan vastaava Sarianne Nordberg kertoo.

Porvoo Open toi virettä taekwondon syksyyn

23.10.2023

HNMKY Taekwondon neljä ottelijaa ja viisi liikesarjakisaajaa suuntasivat Porvoo Open -taekwondokilpailuihin lauantaina 21. lokakuuta. Seuran vuoden mitalisaldo karttuikin Porvoossa mukavasti. 

Tällä kertaa korkein saavutettu mitali oli hopea. Sen nappasivat Antti Vehman ja Mimi Miettinen (kuvassa vas.) liikesarjoissa sekä Eliel Liljeroos ja Akseli Ikonen ottelussa.

Antti ja Mimi saivat myös toiset mitalit ryhmäsarjoistaan. Eliel ja Akseli olivat puolestaan ensi kertaa ottelukisoissa.

Seuran valmentajina toimivat Ea Barrois ottelussa ja Sirpa Huuskonen liikesarjoissa.

Porvoo Open oli tavallaan kenraaliharjoitus Suomen mestaruuskisoihin, jotka järjestetään kaksipäiväisenä joulukuun ensimmäisenä viikonloppuna Nurmijärvellä. SM-kisojen ohessa harrastajilla on omat kisat, Nurtzi Open.

Blogi: Liikkeen voima

19.10.2023

LIIKKEEN VOIMA: YHDESSÄ YKSINÄISYYTTÄ VASTAAN

Yksinäisyys on vakava haaste, joka koskettaa Suomessa monia nuoria ja ikäihmisiä. Onneksi yksi voimakas työkalu yksinäisyyden voittamiseen löytyy jalkojesi alta - liikkuminen. Helsingin NMKY:n Liikuntaetsivien avulla useat nuoret ja ikäihmiset ovat löytäneet liikkumisesta voimavaran yksinäisyyden tunteen lievittämiseen ja yhteisön rakentamiseen.

Liikunnan fyysiset hyödyt

Namika Areena siunataan käyttöön 2.11.

19.10.2023

Namika Areena on Helsingin NMKY:n Tukisäätiön rakennuttama koripalloareena Helsingin Pakilassa. Areena palvelee Namikan monipuolista lasten ja nuorten toimintaa sekä Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.

Tervetuloa Namika Areenan (Pilkekuja 10, Helsinki) siunaamistilaisuuteen torstaina 2.11. klo 15.30. Siunauksen suorittaa Helsingin NMKY:n puheenjohtaja piispa Teemu Laajasalo.

Ilmoittaudu linkin kautta tilaisuuteen kahvitarjoilun järjestelyjen vuoksi: https://www.hnmky.fi/lomakkeet/10115

Namika Areenan avajaisgaala oli ikimuistoinen

19.10.2023

Perjantaina 6.10.2023 vietettiin Namika Areenan avajaisgaalaa. Tunnelmalliseksi luotu areenakenttä täyttyi areenaa ihastelevista vieraista ja namikalaisista. Illan aikana päästiin nauttimaan Helsingin NMKY:n sinfoniaorkesterin esityksistä, kutsuvieraiden puheista sekä Delicatessenin loihtimasta buffetista. Illemmalla areenakentän lavalle vieraita tanssittamaan nousi Namikassa pelaavat Coozii & Zeno sekä Jonna Tervomaa.

Namika Areenan avajaisten viettäminen merkitsi Namikalaisille paljon, sillä omasta koripalloareenasta on keskusteltu ja haaveiltu jo 80-luvulla. Areena on suuri saavutus Namikan historiassa, joten sitä kelpasi juhlistaa gaalan merkeissä.

-Tilat ovat aivan välttämättömiä, tämä on todella merkittävä keskus liikunnan kannalta, entinen Helsingin NMKY:n puheenjohtaja Hannu Niskanen alleviivaa.

Mikko Kallela - legenda on poissa

13.10.2023

Mikko Kallela tuli mukaan Namikan toimintaan noin 10-vuotiaana yhdessä eräiden muiden Porolahden kansakoulun poikien kanssa hotelli Hospitzin kahdeksannen kerroksen salille. Poikien ilmoittautumiset otti vastaan silloinen yhdistyksen urheilusihteeri Vilho "Ville" Nuoreva, jota pidetään nykymuotoisen, suomalaisen koripalloilun isänä, legendana. Nuoreva oli nähnyt peliä pelattavan ensimmäisen kerran NMKY:n maailmanliiton kokouksessa Kööpenhaminassa 1927. Tuskin kukaan Mikon ilmoittautumisen yhteydessä aavisti, että siinä kohtasi silloin kaksi namikalaista legendaa. 

Mikko Kallela ja namikaisuus kuuluivat yhteen yli viiden vuosikymmenen ajan. 

Mikko Kallela pelasi kaikkiaan miesten edustusjoukkueessa seitsemän kautta, joista kuusi SM-sarjassa. Hän saavutti kolme Suomen mestaruutta, kaksi miesten mestaruutta vuosina 1984 ja 1985. Ensimmäinen mestaruuden hän saavutti jo vuonna 1971, 12-vuotiaana, voitettuaan Namikalle historian ensimmäisen minipoikien Suomen mestaruuden. 

Namika Areenan avajaisviikonloppu keräsi huimat lähes 3000 kävijää

10.10.2023

Namika Areena on Helsingin NMKY:n Tukisäätiön rakennuttama koripalloareena Helsingin Pakilassa. Namika Areenan avajaisviikonloppua vietettiin 6.-8.10.2023. Avajaisviikonloppu keräsi lähes 3000 kävijää. Viikonloppuna areenalla vietettiin juhlagaalaa, avoimia ovia sekä pelattiin ensimmäiset kotipelit.

- On todella tärkeää, että Namika Areena palvelee monia eri tarkoituksia. Areenan tiivis yhteistyö Pakilan yläkoulun kanssa, harrastuksien mahdollistaminen lapsille ja aikuisille lähellä omaa asuinpaikkaa sekä areena ihan vain pelipaikkana palvelee yhteiskunnallista tavoitetta saada ihmiset liikkumaan enemmän, tiede- ja kulttuuriministeri Sari Multala totesi.

- Täällä näyttää upealta, tila taipuu hienosti myös juhlatilaksi näin gaalailtana ja tänne on helppo saapua pidemmänkin matkan päästä, Multala iloitsee. 

Namika Areena palvelee Helsingin NMKY:n monipuolista lasten ja nuorten toimintaa ja Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta.

Namika Areenan ensimmäiset kotipelit pelataan sunnuntaina 8.10.

06.10.2023

Helsingin NMKY:n Namika Areenan avajaisviikonloppu huipentuu sunnuntaina miesten joukkueen kaudenavaukseen, sekä 17-vuotiaiden tyttöjen SM-sarjapeliin.

Avajaisviikonlopun päättää areenakentän avausottelut, kun miesten 1.divisioona A käynnistyy sunnuntaina klo 16:30 sarjan ennakkosuosikkia Tapiolan Honkaa vastaan. Tervetuloa katsomaan kuinka Namikan Mennander-Hervola kaksikko haastaa Hongan Susijengistäkin tutun Kotti-Gonzalvez kaksikon ja uudistunut Namikan miesten jengi tekee ensiesiintymisen uudella kotiareenalla. Namikan korisjunnuilla on peliin vapaapääsy jollakin Namikatuotteella, huppari, t-paita tai oma pelipaita fanipaitana. Paikkoja peliin on jäljellä noin 450, joten olkaa ajoissa! 

Miesten ottelun sisäänpääsymaksu: 

10 euroa aikuiset 

5 euroa lapset 7–17 v. ja muut alennusryhmät 

Paikan päällä on mahdollista ostaa myös kausikortti, jolla pääset katsomaan kaikki kauden miesten kotiottelut hintaan 59 euroa. (11 ottelua) 

Liikunnan iloa liikuntakerhossa

02.10.2023

Helsingin NMKY tarjoaa liikuntakerhoja alle kouluikäisille. Kerhoissa pääsee kokeilemaan erilaisia liikuntamuotoja ja kehittämään perusmotorisia taitoja. Ryhmiä on 5–6 vuotiaille ja 2–4 vuotiaille vanhemman kanssa. Liikkuminen tapahtuu pelien ja leikkien muodossa ja kerhossa kannustetaan yrittämään uutta 

- Liikuntakerho soveltuu kaikille 2-6 vuotiaille lapsille. Kerhon avulla voi aloittaa Namika-polun jo ajoissa, jos etsii lapselleen harrastusta, kertoo Helsingin NMKY:n urheilujohtaja Henrik Pulkkinen.  

Ryhmiä löytyy Malmilta, Helsingin keskustasta ja Pakilasta. Tällä hetkellä suurin osa ryhmistä on täynnä, mutta ilmoittautuminen jonoon on mahdollista. 

- Muutamissa ryhmissä on vielä tilaa ja varasijoiltakin on mahdollista päästä mukaan. Kevään ryhmiin ilmoittautuminen alkaa joulukuussa, Pulkkinen tiedottaa. 

Osoitteesta https://www.hnmky.fi/liikuntakerhot  löytyy linkit kerhoihin ilmoittautumiseen. 

Kahvila Delicatessen Namika Areena avautuu 7.10.

28.09.2023

Delicatessen avaa Namika Areenalle kahvilan avajaisviikonloppuna 7.10. Tarjolla on kahvilaherkkuja ja street foodia. Kysyimme Delicatessen toimitusjohtajalta, Sami Maneliukselta, miltä uuden kahvilan avaaminen Namika Areenalle tuntuu: 

-Mahtavalta tuntuu. Mielenkiinnolla odotamme, miten meidät otetaan vastaan ja miten toiminta kehittyy. 

 

Normaalisti Delicatessen palvelee 9.10 alkaen, arki-iltaisin kello 16–20 ja viikonloppuisin kello 12–18. 

Kahvila tarjoilee välipaloja urheilijoille ja kahvilaherkkuja kahvittelijoille.  

-Tarjolla on suolaista ja makeaa syötävää, sekä energiapitoisia välipaloja urheilijoille. Lisäksi Delicatessen on valmis kuuntelemaan asiakkaiden toiveita, Manelius kertoo. 

 

Myös catering-palvelut kuuluvat Delicatessen toimintaan. Oli kyseessä sitten urheilutapahtuma, joukkueen saunailta tai muu juhlatilaisuus, Delicatessen catering-palveluista löytyy tilanteeseen sopiva tarjoilu.  

-Toivoisimme, että asiakkaat löytäisivät monipuoliset catering-palvelumme ja ravintolamme saisi sillä näkyvyyttä, Manelius suunnittelee.  

 

Namikakasvatti Hanno Möttölä valittiin Utahin yliopiston Hall of Fameen

27.09.2023

Utahin yliopisto nimesi uusia nimiä Hall of Fameen 22. syyskuuta järjestetyssä juhlatilaisuudessa. Hanno Möttölä, namikakasvatti ja suomalaisen koripallon uranuurtaja oli yksi uusista lisäyksistä Utah Athleticsin Hall of Fameen. Möttölä pelasi Utahin joukkueessa vuosina 1996–2000, jonka jälkeen Möttölä siirtyi ensimmäisenä suomalaisena NBA:han Atlanta Hawksiin vuonna 2000. Utahin yliopistojoukkueessa Hanno Möttölä on kaikkien aikojen 17. eniten pisteitä heittänyt pelaaja.

NBA:n lisäksi Möttölä on niittänyt mainetta Euroopassa pelaten lukuisissa Euroliiga- ja Eurocup-joukkueissa. Susijengin kapteeninakin Möttölä ehti pelata kokonaiset 15 vuotta. Peliuran jälkeen Möttölä on siirtynyt valmentamaan Suomen koripallomaajoukkuetta sekä HBA Märskyä (Helsinki Basketball Academy).

Taekwondomitaleja Vantaalta

25.09.2023

HNMKY Taekwondon ottelijat ja liikesarjakilpailijat ylsivät mitaleille Ambassador's Cupissa. Kisat järjestettiin lauantaina 23. syyskuuta Vantaalla. Lisäksi kotiinviemisiksi kertyi mukavasti kokemusta ja vinkkejä jatkoon.

Kultaa ottelivat Benjamin Iles liigassa ja Edvin Halminen harrastajissa. 

Himmeämpiä mitaleja kertyi liikesarjoissa. Rankingin yksilösarjoissa Antti Vehman ja Henri-Mikael Nuorimaa sijoittuivat hopealle ja Mikko Virta sai pronssia.

Harrastajissa Suvi Toivonen saavutti hopeaa dieseleissä. Lisäksi hän oli seitsemäs kilpailujen suurimmassa, 18 kisaajan puna-mustavöisten naisten sarjassa.

Kilpailijoita valmensivat Ea Barrois, Sirpa Huuskonen ja Henri-Mikael.

Liikesarjoissa kisaajia oli lähemmäs 200 ja päivä venyikin alkuiltaan asti. Ottelupuolella päästiin nopeammin kotimatkalle. Tanskalaiset, virolaiset ja iranilaiset urheilijat toivat kilpailuun kansainvälistä väriä.

Syyskauden seuraavat taekwondokilpailut järjestetään 21. lokakuuta Porvoossa.

Syysloman päiväleirien ilmoittautuminen vauhdissa!

22.09.2023

Koululaisten syyslomaviikolla (ma 16.10.-pe 20.10.) Helsingin NMKY:llä on tarjolla jälleen monenlaista leiritoimintaa ympäri Helsinkiä! Syyslomaleirit tarjoavat monipuolista tekemistä niin sisällä kuin ulkonakin, ja ne on suunnattu pääosin 7-10-vuotiaille koululaisille.

Syyslomalla toiminnallisia päiväleirejä järjestetään Kaisaniemessä, Kontulassa, Malmilla, Vuoniityssä ja Pakilassa. Tutustu päiväleiritoimintaan osoitteessa www.hnmky.fi/paivaleirit ja ilmoittaudu mukaan pian, sillä paikkoja on rajoitetusti.

Lisäksi syyslomaviikolla järjestetään korisleirit Pakilassa Namika Areenalla ja Arthurilla Kaisaniemessä. Lisätietoja korisleireistä osoitteessa www.hnmky.fi/koripalloleirit

 

Miesten 1. divisioonan kausi käynnistyy lokakuussa – tervetuloa kotipeleihin uuteen Namika Areenaan

18.09.2023

Miesten I-divisioonan kausi käynnistyy lokakuussa, jolloin Helsingin NMKY pelaa Tapiolan Honkaa vastaan sunnuntaina 8.10. klo 16.30 uudella Namika Areenalla. Ottelu on Helsingin NMKY:n ensimmäinen kotipeli Namika Areenalla.   

Helsingin NMKY pelaa kaikki kotipelit Namika Areenalla Pakilassa. Tarkemmat otteluohjelmat löytyvät alta. 

Otteluiden yhteydessä on myynnissä yksittäisiä lippuja sekä kausikortteja. Kausikortti maksaa 59 euroa, joka oikeuttaa miesten runkosarja sekä playoff –peleihin. Yksittäiset liput maksavat 10 euroa ja lapsilta (alle 18v.) sekä alennusryhmiltä 5 euroa. Namikan juniorit pääsevät maksutta kotipeleihin, jokin Namika- asuste päällään.

Miesten otteluohjelma 

Namika Areena (Pilkekuja 10, 00660 Helsinki) 

 

Miesten joukkue suuntaa uudella kokoonpanolla kaudelle 2023-2024

18.09.2023

Namikan miesten joukkue lähtee uudelle kaudelle uusien valmentajien sekä uudistuneen kokoonpanon kera. Joukkue on saanut uutta vahvistusta juniorijoukkueista nousseista pelaajista. Miesten joukkueen valmennustiimi koostuu tällä kaudella korisliigastakin tutuista nimistä, kun päävalmentajana toimii Namikalle siirtynyt Tuomas Oja ja apuvalmentajana niin ikään uusi tuttavuus Atte Perttu. Valmentajilla on kova halu viedä pelaajia yksilöinä eteenpäin sekä kehittyä joukkueena.

-Kauden tavoitteena olisi pärjätä yhtä hyvin tai paremmin kuin viime vuonna, päästä playoffeihin ja siellä taistella loppuun asti, joukkueessa jo kauemmin pelannut Roni Vuori kertoo.

-Alkukaudesta on tärkeää saada koko joukkue samalle sivulle tavoitteista, hän summaa.

"Tätä on odotettu!" – Helsingin NMKY:n uusi koripalloareena valmistui aikataulussa

13.09.2023

Tiedote
Julkaisuvapaa
 

Namika Areena on Helsingin NMKY:n Tukisäätiön rakennuttama uusi koripalloareena Helsingin Pakilassa. Helsingin NMKY on Suomen suurin koripalloseura. Namika Areenan suunnittelua ja rakentamista ovat ohjanneet erityisesti juniorikoripallon tarpeet. Areenan kokonaiskustannukset nousevat noin 13,5 miljoonaan. Rakentamisen kustannusarviossa pysyttiin.

– Olemme innoissamme, että Namika Areena on vihdoin valmis! Namika Areena täyttää Helsingin NMKY:n vuosikymmenten unelman omasta areenasta. Se tulee palvelemaan Helsingin NMKY:n monipuolista lasten ja nuorten toimintaa ja Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta, Helsingin NMKY:n pääsihteeri Olli Joensuu iloitsee.

Koriskausi käynnistyi seuraleirin merkeissä Kisakalliossa

12.09.2023

Helsingin NMKY:n seuraleiri järjestettiin kahdeksannen kerran Kisakalliossa elokuussa. Osallistujia oli tänä vuonna ennätysmäärä, kun 550 innokasta namikalaista starttasi kymmenen bussin voimin Oulunkylästä kohti Lohjaa perjantai iltapäivällä.

Leiriviikonloppu kului treenaten valmentajien johdolla ja vapaa-ajalla leiriläiset pääsivät nauttimaan Kisakallion tarjoamasta oheistoiminnasta. Muun muassa jalkapallokenttä, punttisali ja upea uimaranta olivat viikonlopun ajan lasten ja nuorten käytössä.

Namika Areenan avajaiset la 7.10. - ohjelmaa koko päiväksi

12.09.2023

In English below.

Lauantaina 7.10. on Namika Areenan avoimien ovien päivä. Luvassa rutkasti tekemistä ja erilaisia esityksiä pitkin päivää. Kaikki ovat tervetulleita Helsingin NMKY:n maksuttomaan tapahtumaan. Tule sinäkin juhlistamaan Namika Areenan avajaisia koko perheen voimin! 

Lauantai 7.10.

Kello 14-18 välisenä aikana areenan alueella järjestetään:

- Lasten temppurata: Pienten seikkailijoiden suosikki

- Kasvomaalaus: Päästä mielikuvitus ja luovuus kukkimaan kasvoillasi

- Taideseinä: Anna luovuuden ja taiteen kohdata

- Koripalloteemaiset radat ja skabailut: Haasta perheesi leikkimieliseen kisailuun

- Testaa taekwondoa ja koe kamppailunäytöksiä

- Soitinkokeilut: Kokeile erilaisia soittimia Helsingin NMKY:n musiikkiopiston johdolla

- Ponitalutus areenan pihalla: Ihania hetkiä pienten ponien kanssa

 

Alla tarkempi aikataulu päivästä ja illan esiintyjistä:

klo 14.00 Ovet on auki

klo 14.30  TikTokista tuttu Chimbula 

klo 15.00 Taija Taikan taikashow Areenakentän lavalla 

Kisamenestystä taekwondon liikesarjoissa

11.09.2023

HNMKY Taekwondon kisaajat osallistuivat 9. syyskuuta Pori Rospuutto -liikesarjakilpailuihin. Tapahtuma avasi taekwondon syksyn kilpailukauden.

Ranking-sarjoissa Henri-Mikael Nuorimaa otti kultaa alle 30-vuotiaissa miehissä. Mimi Miettinen saavutti hopeaa kadettitytöissä ja pronssia alle 17-vuotiaiden triolla Porin Nea Forsellin ja Porvoon Pinja Latvajärven kanssa.

Kim Chung oli neljäs alle 40-vuotiaissa naisissa ja Iivari Kiiskinen kadettipojissa.

Mimi kisasi 5. elokuuta myös beach taekwondon SM-kilpailuissa. Sieltä mitalisaldo kertyi alle 17-vuotiaiden ryhmien beach SM-pronssilla. Alle 17-vuotiaissa tytöissä Mimi sijoittui yhdeksänneksi. Näissä kisoissa kummatkin sarjat oli yhdistetyt eli niissä kilpailivat niin kadetti- kuin juniorisarjalaiset. Pudotuspeli oli tiukka.

Namikan kilpailijoita valmensi Sirpa Huuskonen.

Onnittelut kilpailijoille!

kuva: Sirpa Huuskonen

Namika Areenan avajaisviikonloppua vietetään 6.-8.10.2023

06.09.2023

Helsingin NMKY:n vuosikymmenten unelma on pian totta.

- Olemme innoissamme, että Namika Areena on vihdoin valmis! Namika Areena täyttää Helsingin NMKY:n vuosikymmenten unelman omasta areenasta. Areena tulee palvelemaan Helsingin NMKY:n monipuolista lasten ja nuorten toimintaa. Uskomme, että areena tulee liikuttamaan yhä useampaa lasta ja nuorta, ja lisäämään helsinkiläisten lasten ja nuorten hyvinvointia, Helsingin NMKY:n pääsihteeri Olli Joensuu tiivistää.

Namika Areena avaa ovensa 11.9., kun harjoitukset alkavat upouudessa hallissa. Virallista avajaisviikonloppua vietetään 6.-8.10. Viikonloppu on täynnä ohjelmaa kaikenikäisille! Tervetuloa katsomaan, miltä areenalla näyttää. 
 

Avajaisviikonlopun ohjelma:

Pe 6.10. klo 18. Avajaisgaala

Avajaisgaala vietetään perjantaina 6.10. klo 18. Illan juontajana toimii Antti-Jussi Sipilä ja tunnelmasta vastaavat muun muassa Jonna Tervomaa sekä Helsingin NMKY:n sinfoniaorkesteri. Avajaisgaalaan voi ostaa illalliskortin hintaan 120€. Illan aikana päästään ohjelman lisäksi nauttimaan juhlabuffetista. 

Namikan Golf Challenge -tapahtuma järjestettiin jo kymmenennen kerran

15.08.2023

Helsinki YMCA Golf Challenge järjestettiin tänä vuonna kymmenettä kertaa Störsvikissä, Pickala Golfissa. Hyväntekeväisyystapahtumaan, jonka tuotot käytetään lasten ja nuorten harrastustoiminnan hyväksi osallistui tänä vuonna 17 joukkuetta eri organisaatioista. Voittopokaalin kotiin vei tällä kertaa Accountorin joukkue Tom Spaak ja Hans Johansson.

Mukana pelaamassa olivat myös entiset koripalloilijat Petteri Koponen ja Timo Parviainen. "Kun Timo ehdotti, lähdenkö mukaan tulin mielelläni. Golffia on aina kiva päästä pelaamaan hyvän asian puolesta. Hienoa, kun on järjestetty hyväntekeväisyys golffeja niin saadaan rahaa hyvään tarkoitukseen. Nämä ovat tärkeitä juttuja" Koponen kommentoi.

Golf Challengessa kerätty tuki suunnataan Hanno Möttölän rahastoon, jonka kautta tuetaan lasten ja nuorten harrastustoimintaa. Helsingin NMKY kiittää kaikkia Golf Challengessa mukana olleita yksityishenkilöitä ja organisaatioita kerätystä tuesta!

Helsingin NMKY:n päävalmentajat kaudelle 2023-2024

04.08.2023

Helsingin NMKY:n koripallokausi 2023–2024 on käynnistynyt vanhimpien joukkueiden osalta jo kesäkuun alussa loistavassa valmennuksessa. Nuorimpien joukkueiden kauden joukkuetoiminta käynnistyy 28.8.

Päävalmentajat vastaavat joukkueen valmentamisesta yhdessä valmennustiiminsä kanssa. Ylpeänä julkaisemme kauden päävalmentajat, joista löytyy pitkän linjan valmennuskokemusta sekä osaavia, motivoituneita nuoria valmentajia hyvässä suhteessa!

 

Ikäkausijoukkueet, miehet ja Unified

 

Miehet: Tuomas Oja

 

2005-2006 pojat: Eero Levä

2005-2008 tytöt: Nora Väre

2005-2008 tytöt harraste: Benjamin Jensen

2007 pojat: Vili Suntinen

2008 pojat: Juuso Milén

2009 pojat 1-2: Henri Clément

2009 pojat 3: Petteri Pelkonen

2009-2010 tytöt: Emma Malm

2010 pojat: Ville Pöyry

2011 pojat: Vili Suntinen

Helsingin NMKY oli mahdollistamassa ukrainalaisten lasten ja nuorten leiriä Suomessa

04.08.2023

Helsingin NMKY oli mahdollistamassa 3.-19.7.2023 ukrainalaisten lasten ja nuorten leiriä. Kyseinen ryhmä haettiin bussilla Konotopin alueelta Kiovasta koilliseen noin 300 kilometriä. Bussi ja kuljetukset molempiin suuntiin tuli Suomesta. Suomalaiset kuljettajat, jotka ovat myös toimittaneet alueelle humanitaarista apua, toimivat vapaaehtoisesti.  

Alue ja sen ihmiset ovat kärsineet varsinkin Ukrainan sodan ensimmäisinä kuukausina. He viettivät viikkoja pommisuojissa.
 

Heinäkuussa kaksikymmentäyhdeksän lasta ja nuorta ja seitsemän aikuista tuotiin bussilla Suomeen. Matka kesti 48 tuntia. Ensimmäisen viikon he viettivät Tampereen Kisatovereiden leirikeskuksessa Ensilässä. Pellin leirikeskuksessa he viettivät 14.-19.7 välisen ajan.  

Osallistujien rungon muodosti jo ennestään toisensa tunteva ryhmä nuoria Konotopin alueella toimivasta ilmaisutaidon nuortenryhmästä. Heidän mukanaan tuli heidän kolme opettajaansa. Päivien ohjelma koostui psykososiaalista tukea tuovista ”sessioista”, joissa välineenä toimi erilaisten aktiviteettien lisäksi jooga. Pellissä nuoret pääsivät myös kokemaan vauhdin hurmaa veneen perässä vedettävän banaanipatjan kyydissä.  

TAT International Cup finaaliottelu jouduttiin keskeyttämään katsojien rynnättyä kentälle

23.07.2023

Helsingin NMKY:n järjestämässä tapahtumassa osa katsojista ryntäsi kentälle kesken jalkapallo-ottelun. Tilanteesta johtuen yleisöstä soitettiin poliisille, ja poliisi saapui paikalle selvittämään tilannetta. Asiasta uutisoivat eilen muun muassa Iltalehti ja Ilta-Sanomat. 

Eilen lauantaina pelattiin International Cup -jalkapalloturnauksen finaaliottelu Brahenkentällä. Tapahtuma on osa Helsingin NMKY:n Toiminnan avulla työelämään -toimintaa. Jalkapalloturnaus järjestettiin neljättä kertaa.

Ottelun loppuvaiheessa osa yleisöstä ryntäsi kentälle, ja sanallista erimielisyyttä tuomarin kanssa aiheutti hylätty maali. Järjestäjät saivat kuitenkin tilanteen rauhoittumaan eikä fyysistä yhteenottoa tapahtunut. Tapahtuma oli järjestetty yhteistyössä turnauksessa pelanneiden yhteisöjen kanssa. Yhteisöjen edustajat osallistuivat tilanteen rauhoittamiseen. Ottelu päätettiin kuitenkin keskeyttää.

Tapahtuneen seurauksena poliisi selvittää, oliko järjestyksenvalvonta riittävää. Järjestyksenvalvojia oli paikalla, ja heidän määränsä oli mitoitettu aiempien otteluiden katsojamäärän perusteella. 

Helsingin NMKY lahjoitti Pääkaupunkiseudun Partiosäätiölle kaksi huoneistoa

29.06.2023

Helsingin NMKY lahjoitti 28.6.2023 Pääkaupunkiseudun Partiosäätiölle kaksi huoneistoa Helsingin Sörnäisissä ja Laajasalossa. Laajasalon kolotila on ollut Laajasalon Siniset -partiolippukunnan käytössä, joiden kanssa Helsingin NMKY:llä on taustayhteisösopimus.
 

Huoneistoissa tulevat jatkossakin toimimaan partiolippukunnat Fisut ja Laajasalon Siniset. Lahjoituksen tavoitteena on turvata jatkossakin näiden lippukuntien toimitilat ja toimintaedellytykset.

Tiesitkö, että Helsingin NMKY on ollut käynnistämässä partiotoimintaa Suomessa! Helsingin Siniset on vuonna 1917 perustettu yksi Suomen ensimmäisistä partiolippukunnista. Perustaja oli Helsingin NMKY:n silloinen pääsihteeri Verneri Louhivuori.

Kuvassa Helsingin NMKY:n pääsihteeri Olli Joensuu ja Pääkaupunkiseudun Partiosäätiön asiamies Simo Pynnönen.

Namikavalmentajat Timo Saukkola ja Sandra Prieto Korisliigajoukkueiden valmentajiksi

02.06.2023

Helsingin Namikan valmentajakonkari Timo Saukkola on valittu suomenmestaruusjoukkue Seagullsin valmentajaksi. Namikalaista edustusta nähdään ensi kaudella myös Naisten Korisliigassa, kun viime kaudella Namikan naisia ja U15 tyttöjä valmentanut Sandra Prieto ottaa hopeamitalistijoukkue Torpan Pojat luotsatakseen.

Helsingin NMKY on jo pitkään satsannut laadukkaaseen valmennukseen sekä valmentajien ammattitaitoon. Namikassa on ollut kokopäiväisiä koripallovalmentajia jo yli kymmenen vuotta.

– Namikalainen valmentaminen on yksilön kohtaamista sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin vahvistamista. Haluamme, että jokainen lapsi ja nuori voi saavuttaa oman potentiaalinsa ja kokea kuuluvansa yhteisöön. Se johtaa myös kilpailulliseen menestykseen yksilö- ja joukkuetasolla. Ei ole sattumaa, että pelaamme monessa ikäluokassa suomenmestaruudesta toistuvasti. Ilman laadukasta ja ammattitaitoista valmentamista tämä ei olisi mahdollista, valmennuspäällikkö Juuso Milén tiivistää.

Kiitos koriskaudesta 22/23

01.06.2023

Helsingin NMKY:n koripallokausi oli jälleen huikea. Kiitos pelaajille, vanhemmille, vapaaehtoisille ja kaikille mukana olleille. 

Videolta ja valokuvista pääset fiilistelemään päättäjäisten tunnelmia! 

(Kuvat: Severi Hopsu)

Kauden päättäjäisissä palkittiin jokaisesta joukkueesta vuoden namikalainen:

Pakila 2011, Aava Rokkanen & Neo Lönnfors

Stadi 2011, Inkeri Ahmajärvi & Jonas Tikkanen

Malmi 2011, Veeti Mentula

Pakila 2012, Saara Martikainen & Kaarle Mikkilä

Stadi 2012, Favour Egberamwen & Aatos Kojo

Malmi 2012, Elmo Tallqvist

Pakila 2013, Verna Moilanen & Veli Säderlund

Stadi 2013, Vilma Pannula & Ville Lehtola

Malmi 2013, Ella Matintalo & Rasmus Kröger

Pakila 2014, Lilli Rusanen & Valtteri Lempinen Guerra

Stadi 2014, Mia Kauppinen & Teo Sabogal

Malmi 2014, Olivia Pusa & Lenni Halkola

Pakila 2015, Ada Siven & Matias Junttila

Stadi 2015, Linda Kalima & Kosmo Kiviniemi

Malmi 2015, Elsa Visuri & Max Tiikaja

Pakila 2016, Topias Hovi

Pakila 2017, Onni Vaalas

Etsimme kahvila-ravintolayrittäjää syyskuussa 2023 valmistuvaan Namika Areenaan

22.05.2023

Namika Areena on Helsingin NMKY:n Tukisäätiön rakennuttama noin 3500 m² uusi liikuntaolosuhde Helsingin Pakilaan. Namika Areena on vuonna 2023 valmistuessaan luonteva jatke Helsingin NMKY:n rooliin koripallon suunnannäyttäjänä.  

Nyt etsitään kahvila- tai ravintolatoimijaa, joka toiminnallaan tukee Namika Areenan viihtyisyyttä, toimivuutta ja monipuolisuutta. 

Namika Areenan arvioidaan houkuttelevan keskimäärin 5000 viikoittaista kävijää liikkumaan ja käyttämään areenan palveluita. Namika Areena tulee palvelemaan Helsingin NMKY:n monipuolista lasten ja nuorten toimintaa sekä Pakilan peruskoulun liikunnanopetusta. Areenassa tullaan järjestämään myös tapahtumia ja turnauksia.  

Helsingin NMKY ei hae naisten I-divisioonan sarjalisenssiä ensi kaudelle

17.05.2023

Helsingin NMKY on tällä hetkellä Suomen suurin koripalloseura lisenssimäärissä mitattuna.

– Haluamme olla ennen kaikkea elinvoimainen ja vahva kasvattajaseura nyt ja tulevaisuudessa, Helsingin NMKY:n urheilujohtaja Henrik Pulkkinen kertoo.

Kasvupotentiaalia on paljon, ja Helsingin NMKY haluaakin tarjota yhä useammalle helsinkiläiselle lapselle ja nuorelle koripalloharrastusmahdollisuuden. Numeroiden valossa suurin kasvupotentiaali löytyy tyttöpelaajista, sillä junioreistamme noin 30 % on tyttöharrastajia.

– Naisten I-divarijoukkueen ylläpitäminen nykyisellä toiminnalla ja taloudellisella rakenteella on haastavaa. Tästä syystä Helsingin NMKY:ssä nähdään, että resurssit tulee ohjata entistä vahvemmin helpommin saavutettavaan ja laadukkaampaan junioritoimintaan, Henrik Pulkkinen tähdentää.

– Tavoitteena on kasvattaa tyttöpelaajien määrää. Siihen meillä on hyvät edellytykset muun muassa syksyllä avattavan Namika Areenan myötä. Tyttöpelaajien harrastajamäärien kasvun kautta toivon, että tulevaisuudessa Helsingin NMKY palaa naisten I-divisioonaan, urheilujohtaja Henrik Pulkkinen tiivistää.

Vuosikertomus 2022 on julkaistu

15.05.2023

Tutustu Helsingin NMKY:n toimintavuoteen 2022! 

Vuosikertomus luettavissa tästä linkistä:
https://www.yumpu.com/fi/document/view/68003250/helsingin-nmky-ry-vuosikertomus-2022