Seikkailukasvatus
Seikkailukasvatus on ollut jo vuosia välineenä HNMKY:n nuorisotyössä. Seikkailullisia menetelmiä on läpäisyperiaatteella hyödynnetty leireillä, kerhoissa, nuorisotaloilla.
Toiminnallisia paikkoja ovat olleet mm. Laakavuoren kumppanuustalo, Kulosaaren nuorisotalo(elokuuhun 2003), Pukinmäen nuorisotalo(elokuusta 2003), sekä Pakilan NMKY:n talo. Sekä Pakilassa että Kulosaaressa ja elokuusta Pukinmäessä toimivat seikkailukerhot yläasteikäisille. Seikkailukasvatuksessa Helsingin NMKY on koko Suomen mittakaavassa iso tekijä. Seikkailukasvatus genreen kuuluu oma koulutusohjelma, lyhytkurssit, kiipeily- ja sukellusjaokset, junnutoiminta, kiipeilyseinä, retkeilytavara- ja kiipeilykauppa Sudenpesä, yläköysirata Pellissä, kanoottitoiminnat, seikkailupalvelumyynti, vaellukset. Lista kuvaa että toimintaa on, ja kun on hyviä välineitä voidaan NMKY:läistä kasvatusihannetta toteuttaa suunnitellusti.
Vuoden 2003 aikana Kasvattava Valmentaja (KasVa) -ryhmä kokoontui (pojat –89) säännöllisesti kevään aikana. Kokoontumisia oli kahdeksan . Teemana oli yhteistoiminta ja toisien huomioiminen. Pojat tutustuivat mm. lumikenkäilyyn. Ryhmä kokoontui myös keväällä kerran viikossa kolmanneksen voimin. Neljän viikon välein joukkue kokoontui yhdessä tekemään kaikkea muuta paitsi koripalloa. Syksyllä 2003 samanlainen toiminta jatkui (pojat –90) kanssa neljänä kertana.
Rippikoulutyössä seikkailukasvatuksesta vastaava työntekijä oli mukana vaellusrippileirin alkuopetusleirillä 26.-27.4. Tällöin tutustuttiin opetuksen ohessa toisiin ryhmäläisiin. Vaelluksella tarvittavia varusteita käytiin myös läpi ja harjoiteltiin niiden käyttöä. Lapin vaellusrippikoululeirillä 1.-10.6. vaellusosuuden vastuussa oli seikkailukasvatuksen vastuuhenkilö. Kesän lastenleireillä oli seikkailullista toimintaa, mutta varsinainen lasten seikkailuleiri oli 14.-19.6. Viidakkoseikkailuleiri. Leirillä melottiin ja tutustuttiin Pellin yläköysirataan.
Kesällä 2003, 19.-22.7. pidettiin Pellissä isä-lapsi-leiri. Leirillä oli kaksi HNMKY:n työntekijää ja neljä apuohjaajaa. Myös tällä leirillä hyödynnettiin yläköysirataa. Karkalinniemellä olevaan luolastoon kävimme myös tutustumassa meloen.
Syksyllä 2003 alkoi Y-Adventure- koulutus yhteistyössä Helsingin evankelisenopiston (HEO) kanssa. Koulutus koostui moduuleista joissa oli teemoina mm. ensiaputaidot, melonta ja vesi, toimintakokemusmenetelmät, seikkailukasvatuksen teoria ja historiaa, alaköysiharjoitteet.
Koulutusjaksoja oli syksyn aikana viisi jotka ajoittuivat viikonlopuiksi perjantaista sunnuntaihin. Koulutuksen tarkoituksena on antaa lisäkoulutusta seikkailullisiin menetelmiin omalle väelle. Toinen syy koulutukselle on tuoda uusia ihmisiä mukaan HNMKY:n toimintaan. Koulutus jatkuu kevään 2004 aikana. Uusi ryhmä alkaa seuraavana syksynä.
Yhteistyötahoja olivat mm. Helsingin kaupungin sosiaalitoimen toiminnallinen puoli jonka yhteisiin koulutustapahtumiin osallistuttiin. Ehkäisevän päihdetyön Klaarin sekä Non Fighting Generation (NFG) kanssa on jatkettu yhteistyötä myös kuluneena vuonna. Seikkailukasvatuksen tarkoituksena HNMKY:ssä on toimia myös yhdistyksen ulkopuolella. Kouluille ja erilaisille yhteisöille järjestettiin toimintaa kymmenen tapahtumaa vuonna 2003.
Toimintaan osallistuneita vuonna 2003 oli 817 henkeä. Vastuu- ja toteutustehtävissä oli 10 henkilöä.
