Olet täällä

Nuorisotyön tunnustuspalkinto Helsingin NMKY:n yökoripallotoiminnalle

05.05.2014

15-04-2014

Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt nuorisotyön tunnustuspalkinnon tänä vuonna Helsingin NMKY:n yökoripallotoiminnalle. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa ja se myönnetään veikkausvoittovaroista.

Tunnustuspalkinnon myöntää kulttuuri- ja asuntoministeri kuultuaan Nuorisotutkimussäätiön hallitusta. Palkinto luovutettiin Allianssi-risteilyn avajaisseminaarissa Helsingissä 15. huhtikuuta. Palkintoperusteluissa todetaan, että yökoripallotoiminnan avulla Helsingin NMKY on auttanut pääkaupunkiseudun nuorisoa vuodesta 1998 alkaen. Yökoripallotoiminta on ruohonjuuritasolla tehtävää matalan kynnyksen nuorisotyötä, johon nuori voi tulla mukaan omana itsenään, omine vahvuuksineen ja heikkouksineen. Yökoripallotoiminta on nuorisotoimintaa, jossa toimitaan sekä liikunnan että kulttuurisen, sosiaalisen, monikulttuurisen että etsivän nuorisotyön alueella.

Tänä päivänä yökoripallotoiminnassa on tuhansia nuorten kohtaamisia vuosittain. Yökoripallon suosio nuorten keskuudessa onkin kasvanut pääkaupunkiseudulla voimakkaasti. Vuonna 2006 toiminnan kautta kohtaamisia oli 1 500, vuonna 2011 lähes 4 800 ja vuonna 2012 yli 12 000.Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt palkinnon vuodesta 2002 lukien. Tunnustuspalkinto jaetaan vuorovuosin nuorisotyössä ansioituneelle henkilölle tai yleishyödylliselle järjestölle.

Palkinnon ovat aikaisemmin saaneet kulttuurisihteeri Sinikka Haapanen Helsingin Nuorisoasiainkeskuksesta (2002); Sorin Sirkus Tampereelta (2003); Inarin kunnan viestintäpaja (2004); Mikkelin ammattikorkeakoulun lehtori Maija-Sisko Kauppila (2005); Hollolan Nuorisoseura (2006); Nuorten Palvelu ry:n toimialajohtaja Pauli Parviainen (2007); Suomen Partiolaiset (2008); Setlementtinuorten liiton toiminnanjohtaja Pekka Häyhä (2009); Nuorisoverkosto Changemaker/Kirkon Ulkomaan apu (2010); nuorisosihteeri Sirkka-Liisa Strömmer Akaan kunnasta (2011), Oranssi ry (2012) ja nuorisosihteeri Leena Aho Turun kaupungin nuorisoasiainkeskuksesta (2013).

Lisätietoja:
- johtaja Georg Henrik Wrede (OKM), puh. 0295 3 30345