20.05.2009 12:00:00
HNMKY panostaa juniorivalmennukseen
Helsingin NMKY on tiukentuneesta taloudellisesta tilanteesta huolimatta päättänyt lisätä resursseja juniorivalmennukseen. Tämän on mahdollistanut hallintokulujen pienentäminen junioripuolella ja voimavarojen entistä vahvempi suuntaaminen ohjaamistoimintaan. Tästä ensimmäisenä askeleena on kahden pitkän linjan namikalaisen - Pasi Salervon ja Henrik Pulkkisen - palkkaaminen valmentajina kokopäiväisiin työsopimuksiin, joissa suurimpana palana on juniorien koripallovalmennus. Nämä sopimukset lisäävät varmasti ennestään laadukasta ohjaustoimintaa HNMKY:ssä. Seuran toiminnanjohtaja Mikko Mäntylä ottaa hoitaakseen valmennuspäällikkötehtävät, jonka lisäksi hän toimii A- ja B-poikien päävalmentajana. Toimistopäällikkö Riikka Porra jatkaa tutuissa tehtävissään, joiden lisäksi hän hoitaa jatkossa myös salivuoroasiat.
Pasi Salervolle ja Henrik Pulkkiselle päätoimiset valmentajapestit
Pasi Salervo on ollut jo kolmen kauden ajan kokopäiväisenä työntekijänä seurassa, mutta uuden sopimuksen myötä hänen panoksensa vapautuu hallinnollisista tehtävistä yhä enemmän valmennukseen. Hän jatkaa edelleen naisten 1-divisioonajoukkueen sekä A-tyttöjen edustusjoukkueen päävalmentajana, jonka lisäksi hän tulee olemaan mukana koulujen iltapäiviin sijoittuvassa koristoiminnassa. Näiden lisäksi hän toimii yhteyshenkilönä Malmin Liiketalousopiston kanssa sekä vastaa vielä seuran peliasuhankinnoista.
Henrik Pulkkinen on toiminut pitkään valmentajana seurassa, mutta uuden sopimuksen myötä hänestäkin tulee kokopäiväinen työntekijä seuraan tulevan kauden mittaisella sopimuksella . "Henkka" toimii valmentajana A-C-poikien ryhmissä ja ottaa vastuulleen koulujen iltapäivissä toimivan sporttikerhon.
Pasi ja Henkka ovat molemmat HNMKY:n juniorikoulun kasvatteja ja menestyneet itse seurassa jo pelaajina. Molemmat ovat valmentaneet seurassa pitkään ja pelaajien kehittämisen lisäksi päässeet myös menestyksen makuun. Pasin valmentamat A-tytöt voittivat keväällä jo kolmannen Suomen mestaruutensa neljään vuoteen ja Henkan valmentamat 97-pojat voittivat sekä aluemestaruuden että Södertäljessä, Ruotsissa järjestettävän arvostetun pohjoismaisen junioriturnauksen Scania Cupin.
