29.07.2008 15:00:00
Mikko Mäntylä HNMKY:n juniori- ja harrastekoripallon toiminnanjohtajaksi 1.8. alkaen
HNMKY:n koripallotoiminnan johtaja Juha Liila on irtisanoutunut tehtävästään. Liila on perustamassa urheiluun ja erityisesti koripalloon liittyvää yritystä. Hänen tarkoituksenaan on jatkaa seuran junioripuolella valmentajaroolissa. Juha Liilan työtä jatkamaan juniori- ja harrastekoripallon toiminnanjohtajaksi on valittu Mikko Mäntylä.
Mikko Mäntylä siirtyy tehtävään Karhun Poikien (KaPo) toiminnanjohtajan tehtävästä. Mäntylä palaa reilun kymmenen vuoden jälkeen kasvattajaseuraansa Namikaan, jossa pelasi juniorivuotensa. Ennen siirtymistään KaPo:on vuonna 1995 Mäntylä toimi HNMKY:ssä valmentajana ja oli mukana myös yhdistyksen nuorisopuolen toiminnoissa, muun muassa koripallorippikoulujen ohjaustehtävissä. Uudessa tehtävässään juniori- ja harrastekoripallon toiminnanjohtajana Mikko Mäntylä vastaa koko HNMKY:n koripallotoiminnasta pois lukien naisten- ja miesten sekä A-juniorien edustusjoukkueet. Edustusjoukkueiden vastuuhenkilökysymys ratkeaa myöhemmin syksyllä.
Mikko Mäntylällä vahva kokemus seurajohtamisesta
Mäntylä on naimisissa oleva 35-vuotias tuore isä. Ennen keskittymistään liikunnan alan opintoihin hän opiskeli teologiaa Helsingin yliopistossa. Mäntylä on suorittanut Liikunnan ammattitutkinnon seurajohtamisesta ja tehnyt Lasten liikunnan ammatilliset erikoistumisopinnot. Valmentajakoulutuksena hänellä on huippukoripallovalmentajatutkinto (HKVT) ja FIBA-lisenssi. KaPo:ssa Mikolle kuului seuran toiminnasta ja taloudesta vastaaminen sekä viime vuosina nuorimpien 3−8-vuotiaiden junioreiden ohjaustoiminta. Mäntylä on valmentanut 21 valmennusvuoden aikana kaikkia ikäluokkia 3-vuotiaista aikuisiin asti. Oman työn ohessa Mäntylä on toiminut Koripalloliiton valmentajakouluttajana, kouluttajakouluttajana ja HKVT-mastercoachina. Tulevana syksynä Mäntylä toimii oman toimen ohessa myös liiton seurakouluttajana; katso lisää: http://www.koris.net/1/artikkeliarkisto/?num=164181.
Koripallotoiminnan toimistopäälliköksi Riikka Porra
Juniorikoripallotoiminnan kehittämiseksi ja päivittäistoimintojen tukemiseksi HNMKY on palkannut myös Riikka Porran 1.6. alkaen koripallotoiminnan toimistopäälliköksi. Toimistotehtävien lisäksi Porran vastuualueisiin kuuluu muun muassa kouluyhteistyön kehittäminen sekä nuorimpien lasten toiminnan organisointi. Riikka Porra valmistui keväällä 2008 kasvatustieteen maisteriksi Helsingin yliopistosta. Luokanopettajan koulutuksessa hänen sivuaineisiinsa kuului muun muassa liikunnanopetus. Porra on työskennellyt opiskelujen ohessa Helsingin OP Pankissa vuodesta 2002 alkaen. Hän on valmentanut HNMKY:ssä nuorimpia junioreita seitsemän vuoden ajan ja toiminut kauden 2004−05 seuran koulukoripallovastaavan tehtävässä.
