24.03.2010 14:00:00
Pääsihteeri Timo Laulaja
HNMKY:n pääsihteeri: Tavoite on tarjota ihmisille merkitystä elämään
Timo Laulaja (s. 1964), on hoitanut HNMKY ry:n pääsihteerin tehtäviä 1.6.2010 alkaen Pertti Mäen siirryttyä eläkkeelle. Laulaja tosin toimi jo ennen vs. pääsihteerinä 1.3.2009 lähtien. Laulaja on ollut aikaisemmin myös HNMKY:n hallituksessa 16 vuotta ja toiminnassa mukana vuodesta 1984 lähtien.
Pääsihteeri Laulaja haluaa, että HNMKY pystyy tarjoamaan monipuolista toimintaa kaikenikäisille. ”On hienoa nähdä, miten monet lapset, nuoret ja aikuiset ovat löytäneet uusia harrastuksia ja ystäviä järjestömme piiristä. Lisäksi koetaan, että NMKY antaa sen piirissä toimiville toimiville henkisen ja hengellisen kodin. Täällä viihdytään sekä harrastusten että töiden merkeissä.” Laulaja korostaa, että HNMKY:n toiminta perustuu ns. "kolmio-periaatteelle", jossa keskeisenä on ihmisen fyysisen, henkisen ja hengellisen kasvun tasapuolinen tukeminen. Se on koko järjestömme arvopohjan vahva ydin ja kulmakivi, joka on edelleen ajankohtainen. Lähtökohta toiminnallemme on, että tältä pohjalta NMKY:ssä ihmiset saavat merkitystä elämälleen.
Timo Laulaja on koulutukseltaan teologian maisteri ja työskennellyt aiemmin mm. uskonnon lehtorina peruskoulussa ja lukiossa. Hän on ollut tekemässä Opintoverkon kustantamia uskonnonoppikirjoja peruskoulun ja lukioon. Lisäksi Laulaja on ollut kehittämässä ja toteuttamassa uskonnonopetuksen verkkomateriaaleja ja oppimisympäristöjä Opintoverkko Oy:lle.
Timo on tuttua pappissukua, sillä hänen isänsä teologian tohtori Jorma Laulaja toimi kenttäpiispana vuosina 1986-1995 ja Lapuan hiippakunnan piispana vuosina 1995-2004.
