Olet täällä

Namikan kasvatit maailmalla

31.12.2016

Joulupyhät on nyt vietetty ja moni joukkue onkin jo jatkanut harjoittelua samoin tekee myös Utah Valley,jossa pelaa namikan kasvatti Joonas "Jonde" Tahvanainen. Jonde siirtyi Helsingin NMKY:stä HBA:n riveihin opiskellessaan Mäkelänrinteen urheilulukiossa ja sitä kautta tie avautuikin Yhdysvaltalaiseen yliopistokoripalloon. Opiskelu-ja koripallokiireiden keskeltä saimme kuitenkin Jonden mietteitä pelaamisesta ja opiskelusta Atlantin toiselta puolen!

 

 

1.       Missä olet?

Tätä kirjoittaessa olen Sacramentossa,Californiassa valmistautumassa uudenvuoden aaton peliin UC Davisia vastaan. Kouluni Utah Valley University sijaitsee Orem nimisessä kapungissa Utahin Osavaltiossa. UVU:n viimeisin NBA pelaaja on Ronnie Price. Pelaamme NCAA 1-divisioonaa ja olemme WAC (Western Athletic) -konferenssissa jossa pelaa myös toinen suomalaispelaaja Fiifi Aidoo Grand Canyonin yliopistossa, jota vastaan pääsen pelaaman jo viikon päästä, 7. tammikuuta.

2.       Miten menee?

Mulla menee tosi hyvin, treenaaminen ja pelaaminen tuntui paremmalta kuin koskaan ja ensimmäinen semester sujui hyvin koulussa. Alussa oli hieman totuttelemista uuden kielen ja kulttuurin kanssa mutta ei siinä kauan mennyt, että tottui kaikkeen ja Utahilaiseen tyylin jengikaverit olivat alusta alkaen tosi auttavaisia, joten vastaanotto oli hyvä.

3.       Minkälainen asumismuoto sinulla on?

Asun aika yksinkertaisessa kerrostaloasunnossa kahden jengikaverin ja yhden joukkueen managerin kanssa. Meillä on jokaisella omat huoneet, yhteinen keittiö, pari kylpyhuonetta ja niin edelleen. Ei mikään ihmeellinen mutta kyllä siinä ainakin tämän lukuvuoden pärjää.

4.       Miten elämä eroaa Suomessa asumisesta?

Elämä eroaa Suomessa asumisesta aika paljon. Periaatteessa olemme kuin ammattilaisia joiden ainut velvoite on koulun hoitaminen. Käymme koulua, harjoittelemme ja pelaamme, saamme rahaa ruokaan ja muihin tarpeisiin. Kaudella matkustetaan paljon, pääosin lentämällä vieraspeleihin ja asutaan hotelleissa. Vapaa-aikaa ei hirveästi ole, kun aika kuluu läksyihin ja koripalloon, ja silloin kun sitä on niin lepäämällähän se kuluu..

5.       Miten olet sopeutunut vieraaseen kieleen/kulttuuriin?

Sopeutuminen on ollut helppoa. Englannin kanssa ei ole ollut juurikaan ongelmia kun sitä sai Suomessa kymmenen vuotta opiskella ja se on mulla jo aika sujuvaa. Kulttuurinkiin on tottunut hyvin, ihmiset puhuvat paljon enemmän "small talkia" ja ovat ystävällisiä.

6.       Monet harjoitukset sinulla on viikossa? Miten pitkiä harjoitukset ovat?

Treenejä meillä on tällä hetkellä noin 6-7 kertaa viikossa, kun kausi on käynnissä ja pelejä on kaksi kertaa viikossa. Näistä noin kaksi harjoitusta on ns. kovia treenejä ja loput on enemmän taktista ja heittämistä. Punttia tehdään myös pari kertaa viikossa. Yleensä treenien kesto on noin 1,5-2h. Ennen kautta treenattiin tosi kovaa. Lähes joka arkipäivä oli kuudelta aamulla ensimmäiset treenit ja toiset treenit iltapäivällä. Lähes aina mentiin täysiä ja treenit kestivät yleensä parista tunnista ylöspäin.

7.       Miten pelit ovat menneet?

Meillä on nyt ollut 13 peliä joista 7 ollaan voitettu. Alkukaudesta pelattiin tosi hyvin ja otettiin pari kovaa vierasvoittoa kun esimerkiksi otettiin NCAA:n suurin comeback voitto viimeiseen 20 vuoteen kun voitettiin Denver 27 pisteen takaa-ajon jälkeen ja voitettiin BYU vieraissa, mitä sanotaan yhdeksi UVU:n historian kovimmaksi voitoksi. Sen jälkeen hävittiin paljon tiukkoja matseja mutta nyt näyttää taas paremmalta. Itse en ole hirveästi minuutteja nauttinut kun jengissä on paljon hyviä vanhempia pelaajia mutta koutsien palaute on ollut hyvää ja olen onnistunut hyvin tilaisuuteni käyttämään ja voin kyllä odottaa enemmän peliaikaa konferenssipeleissä.

8.       Miten koripallon pelitapa eroaa suomesta? Onko erilaisia sääntöjä pelikentällä?

Pelitapa ei hirveästi eroa mutta niin kuin kaikki jenkeissä pelaavat suomalaiset sanovat, tempo on paljon nopeampi ja fyysisyys on omaa luokkaansa. Tuomarit ovat myöskin tarkempia käsien käytön kanssa. Suurimmat erot säännöissä on 30 sekunnin heittokello ja se että pelaajat saavat pyytää aikalisän.

9.       Mikä on erityinen asia, mitä olet oppinut tähän asti?

En mielestäni ole niinkään oppinut uusia asioita, mutta tärkein asia jota voin painottaa on se, että tekee kaiken täysillä ja kuuntelee valmentajaa ja tekee asiat niin kuin sanotaan. Muulla ei oikeastaan ole väliä.

10.   Minkälainen pukukoppielämä/joukkuehenki joukkueessanne on?

Joukkuehenkemme on hyvä siihen nähden, että meillä on rosterissa 11 uutta pelaajaa ja yritämme vielä tutustua toisiimme, Voisimme tietenkin viettää aikaa enemmän joukkueena, mutta osa pelaajista on jo naimisissa, mikä vaikuttaa asiaan.

11.   Minkälaisia terveisiä haluaisit lähettää Namikan junnuille?

Tsemppiä kaikille namikalaisille kevätkauteen. Vetäkää täysiä, kuunnelkaa valmentajaanne ja asettakaa itsellenne tavoitteita. Jos haluaa esimerkiksi just jenkkeihin pelaamaan yliopistokorista, se ei ole mistään muusta kuin omasta tahdosta kiinni!

 tahvanaiset

Kuvassa kaikki Tahvanaisen veljekset. Ville(vas.) ja Sami (oik.) pelaavat HNMKY:n A-junnuissa sekä miesten joukkueessa. Jonde (kesk.) pelaa Utah Valleyssä NCAA:ta.