Olet täällä

Namika etenee C-junioreiden SM-sarjoissa lopputurnauksiin.

12.04.2016

csm

cp_huima

C-tytöt pelasivat SM-sarjan runkosarjassa viimeisen turnauksen lauantaina, C-pojat sunnuntaina. Molemmat turnaukset pelattiin Malmin palloiluhallilla. Turnauksen jälkeen voimme ylpeänä todeta, että sekä tytöt että pojat pelaavat SM-sarjan lopputurnauksessa Kisakalliossa 6.-8.5.

Kuvat: Harri Vallila

C-pojat varmistivat lopputurnauspaikkansa viimeisessä runkosarjavaiheen turnauksessa

cpsm

cp_mb

HNMKY C-pojat pelasivat kaksi tärkeää ottelua turnauspäivän aikana. Päivä alkoi vakuuttavalla pelillä Sykkiä vastaan. Namika onnistui ottamaan avausottelusta voiton 72-45. Jälkimmäisessä ottelussa panokset olivat kovat. Käytännössä Äänekosken Huimaa vastaan alkuillan otteluun lähdettäessä tiedettiin raaka fakta, että ottelun voittaja etenee sarjan loppupeleihin ja häviäjä jää lohkon viidennelle sijalle ja samalla loppupelien ulkopuolelle.

HNMKY:n pojat osoittivat todella vahvaa henkistä kanttia heti pelin alussa pystyessään kovaa joukkuetta vastaan aloittamaan pelin vahvasti. Namika hallitsi ottelua loppuun saakka ja hoiti ottelun komeasti nimiinsä lukemin 55-89.

C-tyttöjen SM-sarjassa oli vuorossa muun muassa HNMKY:n joukkueiden keskinäinen kamppailu

CTytot_rgb

C-tytöt ovat pelanneet kaudella 2015-2016 C-tyttöjen SM-sarjaa kahdella joukkueella. HNMKY White ja HNMKY Black kohtasivat toisensa päivän ensimmäisessä ottelussa heti aamusta. Ottelussa välittyi treenikavereiden välillä oikeanlainen kilpailutunnelma kun kaksinkamppailutilanteissa painettiin kovala asenteella, mutta kaikin puolin hyvässä hengessä. HNMKY White voitti ottelun lopulta lukemin 85-38. HNMKY- joukkueiden lisäksi turnauksessa pelasi Forssa Basket, jonka lohkon viides sija ratkesi voitolla HNMKY Blackista (39-57).

HNMKY White voitti Forssa Basketin hienoilla esityksillä lopulta 52-105. White voitti oman lohkonsa puhtaalla pelillä häviämättä otteluakaan kauden aikana. Lopputurnaukseen lähdetään siis 8-0 rekordilla.

C-tyttöjen päävalmentaja, Teijo Perälä kommentoi turnauksen otteluita:

teijoWhite vs Black

"Ilmassa oli sähköä, kun tytöt valmistautuivat HNMKY White-HNMKY Black otteluun. Ottelussa nähtiin paljon hienoja suorituksia niin puolustus-kuin hyökkäyspäässäkin. Erityisesti ottelun 2. (23-15) ja 3. (16-10) erän pelaaminen oli laadukasta molemmilta joukkueilta. Puolustus oli aktiivista ja hyökkäyspäässä pallo liikkui joukkueena upeasti etsien sopivaa korintekopaikkaa. Olen ylpeä kuinka tytöt latautuivat tähän kahden HNMKY:n välisen joukkueen kohtaamiseen sarjassa. HOS"!

Black vs Forssa Basket

"Korintekeminen oli ensimmäisessä erässä vaikeaa(6-14). Emme lähteneet nopeisiin hyökkäyksiin toivotulla tavalla. Toisessa erässä puolustimme aggressiivisemmin, saimme siirtymäpelaamista paremmalle tasolle ja tulimme mukaan peliin(14-8). Toisella puoliskolla Forssa Basket puolusti erittäin hyvin. Heidän pelaajat eivät pelanneet itseään ulos tilanteissa. Hävisimme ottelun levypallotilanteissa ja menetimme liikaa palloa. Nämä asiat huomioiden Forssan 57 pistettä ei ole kovinkaan paljon tappiollisessa ottelussa. Emme antaneet vastustajalle kovinkaan montaa ns. helppoa koria. Pelaajien puolustusasenne oli hyvällä tasolla. HOS"!

Forssa Basket vs White

" Ottelun alussa Forssa sai monta helppoa koria. Sama asia tapahtui 3. erässä. Forssan pelaajat pitivät pallosta hyvin huolta läpi ottelun, hyökkäsivät maltilla ja heittivät tarkasti myös keskietäisyyksiltä. 

Ottelun toisen puoliskon hyökköyspelaamisemme oli huikeaa (63 pistettä). Teimme 3. erässä 32 ja 4. erässä 31 pistettä. Pidimme kovaa tempoa ottelussa ja pallonliike joukkueena oli erinomaista. Haluan nostaa esiin, kuinka osa pelaajistamme tekee ottelusta toiseen arvokasta työtä, joka ei aina näy pistesarakkkeessa. Kyseiset pelaajat sijoittuvat kentällä oikein puolustuksen rotaatioissa, hankkivat joukkueelle irto/levypalloja, ottavat kentällä mustelmia vastaan ja antavat avaavia, peliä edistäviä syöttöjä. HOS"!