Naisille tiukka vierastappio, Miehille kova kotivoitto

Helsingin NMKY:n aikuisjoukkueet jatkoivat urakoitaan sunnuntaina. Naiset matkustivat Lappeenrantaan Catz Kakkosen vieraaksi ja Miehet puolestaan saivat vieraita Turusta, kun Kristika Turku saapui Helsinkiin. Naisten ottelu päättyi tiukkojen vaiheiden jälkeen 68-63 tappioon. Miehet puolestaan raapi 80-76 kotivoiton.

(kuva Jukka Ahola)

(kuva Jukka Ahola)

 

Naisten ottelun erätulokset:

  1. 16 : 11
  2. 16 : 18
  3. 18 : 17
  4. 18 : 17

 

Naisten päävalmentaja Henrik Pulkkisen mietteet ottelusta: ” Paluu maan pinnalle. Sunnuntaina kohdattiin sarjan kolmanneksi viimeisenä oleva Catz kakkone. Emme saaneet omaa puolustusta kuntoon missään vaiheessa peliä. Kun yritimme olla aggressiivisa vastujalla oli kuitenkin koko ajan syöttölinjoja auki ja kun yritimme tukkia korillepäin tapahtuvaa liikettä, vastustajat pääsivät leikkaamaan ja ajamaan korille. Liekö joukkueessa ollut ylimielisyyttä viikon takaisesta hyvästä voitosta vai mitä, mutta ottelu oli toimi hyvänä muistutuksena, että jokaiseen otteluun tulee lähteä täydellä fokuksella  vastustajaa kunnioittaen. Kaikki kunnia Catz kakkoselle, joka pelasi laadukasta hyökkäyspeliä, puolusti hyvin korinalustan ja ehdottomasti ansaitsi voiton. Sunnuntaina jatketaan MPHlla, kun sarjakärki Honka saapuu vieraaksi.

 

Ottelun tilastot

 

(kuva Harri Vallila)

(kuva Harri Vallila)

 

Miesten ottelun erätulokset:

  1. 8 : 23
  2. 29 : 14
  3. 21 : 24
  4. 22 : 15

 

Miesten päävalmentaja Timo Saukkolan kommentti ottelusta: ” Alkumme oli kauden passiivisinta koripalloa ja Kristika meinasi karata. Muutuimme kuitenkin alun ihmettelyn jälkeen täysin puolustuspäässä ja löysimme samalla hyökkäykseen ilon ja työmoraalin. Ottelu eteni todella tasaisissa merkeissä viimeisille minuuteille asti. Lopussa onnistuimme olemaan fiksuja puolustuspäässä ja saimme tarvittavat stopit ja sitä kautta onnistumiset hyökkäyspäässä. Jälleen kiitos kotiyleisölle! 

 

Ottelun tilastot